Kisan yleisessä kokouksessa vahvistettiin vuoden 2019 Kisan jäsenmaksut; Henkilö jäsenmaksu on 10 €, kuntosali maksu 35 €, ja perhejäsenyys 20 € vuosi. Maksun voit suorittaa Kisan tilille, FI42 5153 7040 0022 96. Laittaisitko viestin maksusta minulle, niin en laita enää paperilaskua. Puhelin numeroni on 050 364 1289. Toivottavasti saisimme kannattaja jäseniä joukkoomme, sillä näillä varoilla pyöritämme Kisan toiminnan.
Kiitos ja Oikein Hyvää Kevättä kaikille.
Värtsilän Kisan Hallitus
Muistiin palautui Värtsilän urheilukenttä tien alapuolella kirkkoa vastapäätä. – Ihan niinkuin Piiroisen Lassi olisi kuiskannut korvaan: “Olet unohtanut jäsenmaksun!” . Totta vie, niin on unohtunut. Mutta tänään olen laiminlyöntini korjannut.
Olen suuren kiitoksen velkaa Värtsilän Kisalle siitä, että sain juosta, pinnistää loppusuoralla ja usein jopa voittaa. Ne ovat unohtumattomia hetkiä, vaikka urheilijan ura jäikin kesken, kun koulunkäynti Joensuussa ja – reppuruoka – eivät sopineet siihen valmennussuunnitelmaan, jota minulle tarjottiin silloin. Elettiin 1950-luvun aikaa, jolloin nuoria ei tuettu, niinkuin nyt pyritään tekemään – urheilulukioiden yms. keinoin.
Syksyllä – jos vielä silloin elän – vietän 65-vuotisjuhlaa. Juoksin silloin Joensuun radalla 1 000 metriä aikaan, joka sinä vuonna oli alle 17-vuotiaiden sarjassa toiseksi paras Suomessa. Olin Värtsilän Kisan poika, en Joensuun Katajan. – Miksi tämän kerroin? – Selitys löytyy kysymystä edeltävästä lauseesta.
Olen iloinnut paljon siitä, että Värtsilän Kisa elää ja sen riveissä tehdään talkootyötä. Niin tehtiin myös ennen vanhaan, kun Kaurilan lava jauhoi markkoja ja nuoret saivat matkakorvauksen edustaessaan seuraansa eri puolilla maakuntaa ja – valtakuntaa. Päivääkään en vaihtaisi pois!
Jopa olikin hyvä kommentti.
Erkillä on niin hyvä ulosanti, että sie oisit suattanut pärjätä pappinakkii hyvin:-)
Jos tää olis vasepuukki niin tökkäisin “Tykkää”-painiketta tuosta Erkin juoksusuorituksesta ja kolmannen polven poikamiehelle yhden lauseen kahdesta totuudesta!
Kiitos kannatuksesta:-)
Saarnani on pidetty ja liturgiani laulettu. Mielessäni ovat apostolin sanat:
– “Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen! Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman. Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillesäni huido ilmaaan. Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun.”
(1 Kor.9:24-27)
Yli kymmenen vuotta sitten rakensin kivestä kappelin. Kiviä paikalleen nostaessani ajattelin isiä ja äitejä, jotka työllään ja uskollaan rakensivat maatamme sotien jälkeen. Alttarin perustana on puretun kivinavetan merkkikivi vuodelta 1880.Sen päällä vuonna 1777 rakennetun vilja-aitan laareista leikattuja lankun pätkiä. Tuona vuonna syntyi Paavo Ruotsalainen, ja Lintulan isäntänä oli Matti ja emäntänä Valpuri. – Aitta on vielä pystyssä, vaikkakin pihan toiselle puolelle siirrettynä.
Kun emerituspiispa Leino Hassinen vihki kappelin, laulettiin sen nimikkovirsi 178: “Myös isämme uskoivat ennen ja kylvivät, leikkasivat…Kun Herramme tietänsä kulki, niin tultansa tartutti hän…Hän, Kiristus on toivo myös maamme, siis häntä me rukoilemme…On kasteessa siunaus pyhä, kun Herramme lahjoittaa sen… Nyt uskossa autuuden rantaa jo täällä me katselemme”.
Istun usein kappelini tuolilla, yhdessä kymmenestä, niinkuin on kymmenen käskyä. Ne tuolit on poistettu rikkinäisinä Värtsilän kirkosta, jossa teinipoikana löysin messun – ehtoollisjumalanpalveluksen. Korjasin ne, ja niillä on nyt turvallista istua – usein yksin yhdellä niistä – joskus mukana myös ystäviä.
Kuuntelen joskus Beethovenin Eroican Marcia funebraa tai Mari Rantasilan Vanhaa miestä.Silloin asemoituu paikkani, niin että tunnen olevani olemassa.
Jos olen muistanut pestä käteni, otan esille Raamattuni ja luen siitä: – “En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen. Veljet, en katso vielä päässeeni siihen asti. Vain tämän voin sanoa: jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä. Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat. (Fil.3:12-14).
Mutta ei se ole helppoa – ihmiselle – jolle Jumala loi järjen. Kun tämä olento alkoi kävellä kahdella jalalla, hän rakensi myös — alttarin. Tässä on evoluution suuri mysteeri. Sitä mysteeriä koen, kun parhaillaan lueskelen kirjaa Nick Spencer, Darwin ja Jumala, 197 sivua.