Vähän ennen talvisotaa ja toista maailmansotaa järjestettiin Puolan Zakopanessa helmikuussa 1939 hiihdon MM-kilpailut.
18 km:n matkalla Jussi Kurikka voitti kultaa ja Klaus Karppinen hopeaa.
50 km:n matkalla Klaus Karppinen sai hopeaa, Pekka Vanninen oli neljäs ja Pekka Niemi viides.
4×10 km viestissä Pauli Pitkänen, Olavi Alakulppi, Eino Olkinuora ja Klaes Karppinen ottivat kultaa.
Yhdistetyssä ja mäenlaskussa ei tullut mitaleita. Ampumahiihtoa ei ollut vielä silloin ohjelmassa.
Noiden kisojen jälkeen Suomen miehet hiihtivätkin monta vuotta Karjalan metsissä kiväärit selässä, mutta eivät ampumahiihtokilpailuissa, vaan henkensä edestä.
Sotien jälkeen ovat seuranneet uudet MM-kisat, joista nyt kohta Seefeldin odotetut kamppailut. Peukut pystyyn! Miten pärjäävät Niskasen sisarukset Kerttu ja Iivo? Entä Krista Pärmäkoski ja tietysti Kaisa Mäkäräinen?
Muistetaan käydä itsekin liikkumassa eikä vain sohvalla TV-ruudun äärellä istumassa – ettei tulevien vanhusten hoitotakuu joudu liian kovalle koetukselle – silloisen opposition vaaliteemaksi.
1. Hiihdon MM-kisat 25-28.2.1939,
2. II Maailmansota 1.9.1939-2.9.1945,
3. Talvisota 13.9.1939-13.3.1040.
Turhia sotia, sillä MM-sijoitukset eivät siitänsä muuttuneet.
Hämäläisii varten vielä järjestivät sen jatkosovan, jotta kerkijjäät mukkaan, vuan eipä se lyönä leivile sekkään assii. Ei muuttuna sijoitukset:-)
Sakarille! Talvisodan kesto 105 päivää 30.11.1939-13.3.1940!
Kertoessani Seefeldin MM-kisoista viittasin talvi- ja jatkosotiin. Taustalla oli isäni kohtalo. Hän oli hyvä ampuhiihtäjä. Hallussani perintöesineenä on mm. harvinainen Ukko-Pekka -patsas. Sen isä oli voittanut itselleen, kun se oli ollut kiertopalkinto. Kolmen voiton jälkeen – vv. 1933, 1935 ja 1936 se oli löytänyt tiensä isän kotiin. Vuonna 1936 isä ”voitti” myös äitini kotiinsa.
Kun sitten isä oli ollut partiotehtävissä sodassa Matkaselässä, hän haavoittui edellä kulkeneen partiokaverin ajaessa miinaan ja kuollessa siihen paikkaan. Isä ”suunnisti” koko loppu elämänsä yksisilmäisenä ja kuulovammaisena. Mutta hän oli kuitenkin yksi niistä työnsankareista, jotka nostivat Suomen hyvinvointiin. Ilman mitään muuta aktiivimallia kuin jo lapsena opittu työnteko.
Työtä se on ollut ja on aina oleva myös menestyvän urheilijan elämä. Katsotaan nyt, miten Seefeldissä menestyvät suomalaiset nyky urheilijat!
Kiitos Jorma oikaisusta!
Ja poikamiehelle täydennyksestä!
En tee koskaan virheitä, ja taas lipsahti.
Zakopanen pikamatkan voittaja oli kalajokinen Jussi Kurikkala…ei Kurikka!
Kiitos, Pauli Rellman! Tarkistin tietolähteeni ja huomasin, että nimestä oli jäänyt kaksi viimeistä kirjainta pois. Kiire ei siis kannata. Mutta kerropa, missä päin Suomea olet ja teit havainnnon. Mielenkiinnosta kysyn.
Jotain hyvääkin Seefeldistä: Iivo Niskasen pronssimitali tuli todellisen taistelun jälkeen! Sitä voi arvostaa.
Ois sukuvika se, jos suksi ei luistais,
vanhemmat ihmiset vielä sen muistais,
kun Hakulinen, Mieto ja Repokin ennen
hiihtivät kultaa he tullen ja mennen.
Jos liikaa ei luotettu ois johtotalliin,
eikä laukku ois jäänyt huoltohalliin,
ja kun liitolla olis ollut tiukempi kanta,
niin hiihdettäis vielä kuin Mäntyranta.
Martti