45 comments for “Viikon puheenaiheet, viikko 8/2019”
Olen (harmikseni) tehnyt seuraavanlaisen huomion:
Kun ajan ikälopulla Mitsullamme, jollaisia ei ainakaan Pohjois-Karjalassa liene enää muita, niin minua tervehtivät melkein kaikki ulkokuntalaisetkin.
Kun sitten olen liikkeellä toisella ajokillamme, kymmenkunta vuotta nuoremmalla V 70 Volvolla joita on valtakunnassa pilvin pimein, niin eipä juurikaan morjesteta edes omalla kylällä.
Tästähän voi tehdä ainoastaan yhden johtopäätöksen; vain auto merkitsee jotakin mutta mies ei mitään! 🚐 😄
Mielenkiintoista! Löysin Värtsiläisten Seuran sivuilta Kuvia menneiltä ajoilta. Siellä kuva 7/12 on kopioitu sanomalehti Karjalaisesta: – Värtsilän vaakunan paljastus – vuonna 1959 – siis 60 vuotta sitten. Vaakunamme viettää siis tänä vuonna 60-vuotisjuhlia. Värtsilän Pitäjäyhdistyksellä on kahvikutsujen aika? Ja voisihan se Tohmajärven kuntakin kattaa pöydän? Sai hyvän näköisen vaakunan, kun paluumuuttaja liitettiin takaisin emäkuntaan.
Kuvassa airueina ovat Liisa Lukkarinen o.s. Piiroinen ja Tapani Turunen. Kannelta soittaa Leo Partanen.
Osoitteeni tänään on: Pohjois-Karjalan maakunnan Tohmajärven kunnan Värtsilän pitäjän Kaustajärven kylän Ulriikantie 90 (joka on Universumin helmi liki rajaa Suomen puolella.
Elähän, Jussi, vähättele itseäsi! Vaatimattomuus ei kaunista – eikä tietysti estä olemasta tärkeä kansalainen. Sinulla on monta rautaa tulessa – minkä lehmien kyljestä kerkiät. Erityisesti arvostan luottamustoimeasi seurakunnassa.
Toivottavasti ennätät joskus myös saunan lämmitykseen Kaustalla!
Klikkaapa: Värtsilän vaakuna ja ryijy 25.1.2018. — Hilkka Partanen kertoo mielenkiintoista tarinaa.
Minulla ei nyt ole vanhat autot, eikä traktorit tämänhetkisen kiinnostuksen aiheena. Olen kyllä niistä kiinnostunut ja usein käteni rasvaan vaseliinilla ja moottoriöljyllä kun niitä trapailen kuntoon puhdetyönä. Kahden siskoni pyöreät vuodet täyttyvät tässä kuussa. Syntymävuodet 1939 ja 1949. Halusin heitä muistaa heidän lapsuuden aikaisilla lehdillä ja omaperäisellä runolla. Antikvaria liike tuli tutuksi kun pengoin lehtipinoja. Kokemus kirjahyllyjen keskellä lehtikasaa selatessa oli kokemisen arvoinen. Kirjoista ja lehdistä lähtee ympäristöön menneisyyden tuoksu.
Kun minä ajelin -70 luvulla Moskvits 403 :lla, niin vastaan tuli vain hymileviä ihmisiä. Eiköps ollutkin hienoa aikaa ja mukavia ihmisiä
Wärtsilän tekua kun kävin Joensuussa ostin ensimäisen autoni. Ostin Englannissa valmistetun Anglian. Vanha ja Ruosteinen anglia antoi monet kyydit Pohjois-Karjalan karoilla eteenpäin pyrkijöille ja me nuoret siirryimme paikasta toiseen.
jussille;olen huomioinut autosi ja luullut sitä suzuki carry vaniksi 4-veto.mikä mitzu malli se mahtaa olla?joensuussa olen tavannut ainakin yhden suzuki carry vanin.amerikassa vanhat japsiautot ovat tulleet muotiin .hyvästä alkuperäisestä 70-lukuisesta saa uuden auton hinnan.määrätyt mallit.
On Tunturi super sport. Vanha Nuffield ja Honda mongey, on monet tarinat matkanvarrelta koneiden rinnalla ollut.
Kun Mutasen Autolla aloitin kuorma auton asentajana autot olivat pitkänokkaisia. Minun siellä töitä tehdessäni tuli lyhyt hyttiset kääntyvät kopit. Tuli myös kartano Volvot ja pien yritystoiminta sai alkunsa. Magirus kuorma autona halusi olla mukana maantie liikenteessä. Uusi tulemine ei ollot voittokulkua. Magirus on parhaimmillaan siellä missä muiden autojen vesijäähdyts alkaa kiehua.
Jussille.Täällä kun näkevät vanhan volvon edessään, siitä pitää päästä ohitse.Ajan myös Volvolla.mallia 240,vuosimallia 84.Olen vasta sisään ajon ajanut, mittarissa on600,000 kilometriä samalla moottorilla alkuperäinen kone on hienossa kunnossaMaksoin autosta kymmenen vuotta sitten $1600,00,Auto on muutettu ajettavaksi ,Kaasupoljin on jarrupolkimem oikealla puolella.Auto kest” minun ajoikäni minkäverran sitä on enää jäljellä.
Yritin vain kommentissani tuoda puolihumoristisesti esiin sen, kuinka me todennäköisesti itse kukin heilautamme kättä tutun näköisille ajoneuvoille riippumatta siitä ketkä niitä kuljettavat.
Tapsalle:
Ajoneuvoni on Mitsubishi Delica, jonka ensirekisteröinti on suoritettu tammikuussa 1992. Ostin sen käytettynä v. -98 alussa.
Tämä maastohenkilöauto on itse asiassa kahden eri mallisen Mitsun eli L 300 pakettiauton ja ns. pätkä-Pajeron yhdistelmä. Istuinpaikkoja on 1 + 7. Vehje on reilun maavaran, nelivetotoiminnon ja liki parin tonnin omapainon sekä sitkeän turbomoottorin ja monipuolisen vaihteiston vuoksi varsin suorituskykyinen. Matkanteko onnistuu tarvittaessa siis melko haastavissakin olosuhteissa. Vuosien varrella olen jelpannut sillä takaisin tielle myös monta ojaan suistunutta. Kerrottakoon tässä kaiken mielenkiintoisin tapaus Ilomantsista:
Traktori oli luiskahtanut lumitöissä ollessaan tienpenkasta alas ja sitä lähdettiin auttamaan toisella traktorilla. Tästä loppui kuitenkin kesken ajon polttoaine, joten hinasin sen Mitsullani takaisin varikolle. Tämän onnistuneen suorituksen rohkaisemana lähdettiin tietysti kokeilemaan, saisiko mahdollisesti myös ojassa olevan koneen pois. Hommahan rupesi sujumaan tosi hyvin, mutta juuri kun traktori olisi noussut takaisin tielle niin vetoriimu paukahti poikki. Niinpä traktori sitten luisui takaisin ojaan ja alkuvauhdin saattelemana tietysti niin syvälle että se ei enää suostunut liikkumaan. Eipä hätää, paikalle pysähtyi myös toinen maastoauto. Nyt rakensimme ”junan”; tämä viimeksi paikalle saapunut liitettiin vielä minun ajokkini eteen ja jopa nousi traktorikin pinteestä aivan pöllöilemättä.
Tästä Delica – mallista vielä sen verran, että Suomeen sitä tuotiin vuosina 1991-95. Hinta oli alussa vielä varsin kohtuullinen, noin 130 000 markkaa mutta maastoautoveron voimaantulon myötä jo sitten hetimmiten peräti 270 000 mk. Koko valtakunnan tilannetta en tiedä, mutta Pohjois-Karjalassa ei liene liikennekäytössä enää muita kun tämä minulla oleva yksilö. Norjan Ruijassa Delica oli havaintojeni mukaan varsin yleinen automalli eri versioissaan vielä reilusti 2000-luvun puolella ja kotimaassaan Japanissa niitä saatetaan ehkä jopa vieläkin valmistaa.
Reinolle:
Sinulla onkin sitten vasta jo kunnioitettavan ikäinen kulkupeli. Tunnetaanko siellä Australiassa käsitettä ”museoauto”; täällä Suomessahan siihen kategoriaan voi halutessaan rekisteröidä yli 30 vuoden ikäisen ajoneuvon. En tiedä mitä ehtoja siihen sitten tarkemmin (rajoitettu ajokilometrimäärä per vuosi (?)) sisältyy, mutta käsittääkseni hyötynä on ainakin alhaisempi vakuutusmaksu kuin vastaavalla uudemmalla.
Kyllä täällä on on eri rekisteri vanhoille autoille,mutta en ole koskaan pitänyt minun autoani vanhana.Se on kuin laittaisi hyvän kaverin vanhain kotiin.Kävin aikoinaan sillä kalassa, siinä oli tilaa nukkua ,talvellakin tarkeni hyvin nukkumaan.Minulla tuli virhe kun mainitsin muutoksista autossani.Kaasu poljin on nyt molemmilla puolella jarru poljinta,jos itse ajan,nostan oikean puolen polkimen ylös,ja lasken vasemman alas.Tämä muutos maksoi sata dollaria vähemmän kuin itse auto.
toivottavasti delica on ajossa pitkään.museoautolla sai ainakin ennen ajaa vuodessa 30 pv.mutta kukapa noita päiviä on laskemassa.vakuutus on minimaalinen.australiassahan ajetaan vasenta puolta eli onko volvossa ratti oikealla.senkötakia muutokset?volvo 240 tulee olemaan haluttu mobilistiauto.nyt niitä on vielä saatavilla täällä pohjolassa.aikansa ikoni, vaikkakin moitittiin ”traktoriksi”.
Poikani möi avo-autonsa johon ihastuin. Meni kaksi vuotta. Sama-auto oli myynnissä Pohjanmaalla. Poikani soitti minulle.
Kävin hakemassa rättikaton kotiin.
Haluan oman viisauden lausua. Eletään tänään. Herätään aamulla auringon nousun aikaan.
Joninoihin kyllästynyt. Ei sinun ole mikään pakko lukea tätä Värtsiä. Jos Värtsi ei miellytä niin somessa on paljon muita sivustoja. Kirjoittasit kuitenkin omalla nimelläsi niin ei kenenkään tarvitsisi arvailla kuka sieltä puskista huutelee.
Verkkolehteä kustantaa Värtsilän pitäjäyhdistys. Sekö lie se yksinvaltias vaiko tämä toimittaja.
kaikki tuki sepolle.laita kylmästi esto näille sähköpostiosoitteelle joitten elämäntehtävä on värtsin mollaaminen.toivon,että muutkin värtsin lukijat ottavat kantaa asiaan.
Värtsilän pilkkominen ei ole uusi asia. Se näkyy myös maastossa, missä ”raja railona aukeaa”. Kuitenkin on se aikamoinen asia, että on yleensä olemassa tällainen verkkolehti. Onkohan sitten kysymys kateudesta, joka panee moiseen kirjoitteluun – ja nimenomaan nimimerkin takaa.
Nimerkkien takaa oksenteleville seuraavaa:
Kuin surusaatto
vaeltaa joki
mykkä ja sanaton.
Ja arkunkantajasta tuntuu silloin
kuin liinan toista päätä
kuollut itse kantaisi.
Kirjoitettu Jänisjoen rannalla vuosikymmeniä sitten. Löysin sen arkistostani paluumuuttajana Värtsilään vuonna 1991.
Tapanille.Muutos autossani tuli kun menetin oikean jalkani polven alapuolelta.Teko jalka ei käänny nilkasta.Ratti on autossa oikealla puolella.
Kuulkaas nyt kaikki nimettömät kommentoijat. Tässä kommenttiruudun alla on paikka nimelle, siis sinun nimellesi. Kirjoita siihen oikea nimesi. Sen alapuolelle on kirjoitettava sähköpostiosoite, jota käytät. Siis toimiva sähköpostiosoite.
Olen tarkistanut muutamia tekaistuja, joista olen saanut ilmoituksen, ettei osoitetta tunneta, eli sitä ei ole olemassa. Muutaman sähköpostiosoitteen takaa on vastattu, että osoitteen käyttäjä ei ole ollenkaan kirjoittanut minkäänlaista kommenttia. Eli kommentin kirjoittaja on merkinnyt siihen jonkun toisen henkilön sähköpostiosoitteen, tahallisesti jonkun toisen piikkiin kirjoitellen tai yksinkertaisesti keksien itselleen uuden osoitteen, joka onkin jonkun toisen käyttäjän hallinnassa. Ei hyvä!
Jos ja kun edellä mainitun kaltaista havaitsen, ei kannata ihmetellä kun kommentti siirtyy roskikseen jos pelisääntöjä ei noudata.
Jos haluat käyttää nimimerkkiä, sekin sopii, kun ilmaiset luotettavalla tavalla henkilöllisyytesi Värtsin toimitukseen. Otanpa tähän yhden esimerkin: ” Poikamies jo kolmannessa polvessa” on nimimerkki, jonka takaa löytyy toimituksen, ja monen muunkin tiedossa oleva kommentaattori.
Ja lopuksi vielä nimimerkille ”Paikka kuulu kurjuuden” (paria muutakin nimimerkkiä olet tänään käyttänyt), kun vaadit mielipiteiden sallimista ja mainitset diktatuurin ja sensuurin, niin vastaan sinulle, etten ole estämässä sinun mielipiteitäsi, totean vain, että Värtsin ei tarvitse ihan kaikkia mielipiteitä julkaista. Koetapa jotakin toista mediaa.
Kiitos Seppo kannustavista sanoista, tuohan ei tarkota sitä, että nimimerkki Poikamies kolmannessa polvessa ois vappaasti käytettävissä, miun piti jo ennen viittä laittoo Patentti- ja Rekisterihallitukseen hakemus nimimerkin suojauksesta ja juuri saamani tiedon mukkaan se on hyväksytty iänin 9-1. Että tämmöstä tällä kertoo:-)
Bongarille, Niinhän tuo lintujen ruokintatanner pitäisi siivota… Olen kuitenkin saanut vanhanaikaisen kasvatuksen. Jo penskana opetettiin, että pitää syödä lautanen tyhjäksi. Sitä samaa melkein vaadin linnuiltakin. Pikkuvarpuset mättävät ruokaa maahan vielä enemmän kuin talitintit. Joskus yhdessä päivässä ovat mättäneet maahan monen litran pöntöllisen. Olen muutaman kerran peittänyt muovikassilla ruokinta-automaatin, valitkoot maasta mieleiset jyvänsä.
Noita roskia / jyviä olen siirtänyt lumikolalla toiseen paikkaan. Joskus auringonkukkia ja kauraa alkaa kasvamaan sellaisessa paikassa.
Joku luontosivu kertoin salmonellasta niin, että sairaan linnun erottaa siitä, että sillä on höyhenet hyvin pörhöllään ja on muutenkin hidas. Neuvoksi suositeltiin ruokinnan lopettamista sinne saakka kun sairaan näköisiä lintuja ei enää tule. Ne ovat todennäköisesti kuolleet.
Ymmärrän, että jota kuta saattaa ärsyttää, kun kirjoittelen paljon Värtsiin. On myös toinen verkkolehti, jota luen päivittäin. Muutaman kerran olen sinne myös kommentoinut. Se on – lemin kirjava. Klikkaamalla ”lemin kirjava” tänään löydät mielenkiintoisen jutun kuvineen ”Pienoismökkeilyä kesää odotellessa”.
Verkkolehden nimi on saanut idean lemiläisestä maatiaisperunasta Lemin kirjava. Meillä värtsiläisillä on oma perunamme Wärtsilän musta eli Karjalan musta. Onneksi ei verkkolehtemme nimi ole saanut mallia siitä. Muutenhan kirjoittelu täällä menisi ihan muussiksi. – Lemin verkkolehti ei kuitenkaan tarjoile muussia, kun pitävät potut pottuina ja aakkoset oikeassa jonossa.
Mutta tutustupa e.m. pienoismökkeilyyn verkkolehti – lemin kirjavassa.
No, niin, miksi lueskelen tuota verkkolehteä? Siksi että olin siellä kirkkoherrana vv. 1972-81 ja sydän sykkii sinne päin edelleen. Niinkuin neliääninen virsilaulu kirkossa (yksi Karjalan ihmeistä) ja särä kotiseutumuseon pöydässä (yksi Suomen seitsemästä ihmeestä).
Erkille kerron perunalajiikkeesta Jaakko. Meillä kivisillä ja vähämultavilla mailla Jaakko perunaa kasvatettiin. Jaakko ei varmaankaan ollut ykkös ruokaperuna ruoka pöytään, mutta se suuren sadon siinä kasvuympäristössä tuotti. Osana lypsävien lehmien ravintoa perunaa pestynä ja halkaistuna laitettiin lehmien soimiin. Sama lajike kelpasi suuren perheen ruokapöytään niin keitettynä kuin muussina.
Meillä Värtsilässä on lukuisat lammet ja purojen putamat. Sinne riennä ja heitä onkesi vetejen. Anna onkilieron houkutella ahvenia tuohikontin kolisijoita kontin pohjan koristeeksi.
Tänä iltana kymppi uutisissa esittelivät Hesaan tulevia uusia raitiovaunuja. VAU.
Tuollaiset pitäisi tännekin saada. Olisi se kiva nousta kyytiin pappilantieltä ja pistäytyä Niiralan kaupoilla milloin vain, kun kulkevat kymmenen minuutin välein. Eikö vain. Heh heh ja hih hih.
Uutisissa mainitut raitiovaunut tulevat Tampereelle, ei Helsinkiin.
Illalla ykkösen uutisissa esittelivät myös Tampereelle tulevia raitiovaunuja.
”Olisi kiva, jos raitsikkayhteys olisi kesäisin myös Värtsilä citystä Kaustajärvelle”.
Uutis lukija kuulutti, -seuraavaksi sää. Johon turkulainen sanoi, – ai mää vai?
Säätilaston keskilämpöjen mukaan tämän vuoden helmikuu näyttäisi olevan 6 astetta lämpimämpi, kuin viimevuoden.
Vähintään 20 asteen pakkaspäiviä oli viime vuonna 8 päivää, kun nyt niitä ei ole ollut kuin yksi.
Paljon olen Työn merkeissä Tampereella asunut. Tampereella oli raitiovaunu kiskot aikanaan, jotka laitettiin rullalle.Helsinki ei sitä tehnyt. Tampere palaa menneisyydessä tehtyihin ratkaisuihin, jotka toimivat tänäkin päivänä. Tampereella puuhailin suunnitellen Mäntän paperin jälleen käsittely laitosta. Myös Tampereen Työväen Teatterin pyörivän näyttämön koneistot olivat meidän akendalla.
Minun on sopivaa antaa tilaa nuorille kynän käyttäjille. Nuoret tulkaa esiin. Teissä on tulevaisuus.
Ei Tampereella ole koskaan ollut raitiovaunukiskoja eikä edes raitiovaunuja. Täällä oli ”trollikkabussit”, jotka ei tarvinneet kiskoja. Sähköllä ne kulkivat ottaen virran ajolangoista.
Bussilinjoja oli kolme. Kun sähöbussiliikenne lopetettiin niin silloin purettiin ajolangat.
Edelleen Tampereella asuvana terveiset Värtsin lukijoille ja myös kirjoittajille!
Halusin tämän esille ottaa teemana kun historiaa lukee. Ne päätökset ja asiakirjat julkisen liikenteen järjestelyihin Tampereella vuosien saatossa herätti Karjalan kulkijankin. Nyt ollaan menossa oikeaan suuntaan. En ole kuullut enkä yhtään dokumenttia nähnyt urani kaivoksista enkä niiltä kaivoksista missä louhitaan sähköautojen valmistukseen tarvittavia harvinaisia mineraaleja. Olisi varmaan tässä väli välivaiheessa parempi säilyä uusiutuvien polttoaineiden parissa.
Voisitko, Nörtti Juksu, kirjoittaa viestisi suomenkielellä, jotta ymmärtäisin, mitä tarkoitat? Tai kirjoita vaikka venäjäksi. Sehän sopisi tänne rajan pintaan.
Kuulehan Nörtti-Juksu, nyt Tuula-täti tykkää skeidaa sun sanoista.
Olet tietysti oikeassa, jokahinen juo joskus ne viimoset brenkkunsa. Vaan kenellä vielä on tiimalasissa hiekkaa tahi putelissa brenkkua, heillä vielä pysyy kynä kädessä tai sormet näppäimistöllä, siis kirjoittakoot!
Älkää nyt moittiko vaippaikäisiä, kun ovat niin kuin pikku Kallekin. Oppinut jo kirjoittamaan, mutta ei vielä lukemaan.
Perjantaiaamun kevennys:
– Eläimiä, jotka imettävät poikasiaan, sanotaan nisäkkäiksi. Miksi voimme sanoa lintuja? kysyi opettaja.
– Munakkaiksi, ehdotti Pikku-Kalle.
”Haloo, onko eläinlääkärillä?” mies kysyi puhelimessa.
”Anoppi tulee sinne ihan kohta meidän kissanrontin kanssa. Antakaa sille vanhalle raadolle sellainen piikki, että se nukkuu rauhassa pois”
”Hyvä on”, eläinlääkäri vastasi. ”Mitäs me sitten sen kissan kanssa tehdään? ”
Meillä on Piki pikkuinen kissa, joka meidän matkassa kulkee. Lapsen lapsemme sen nimen ottivat omakseen ja nimi pienenä kissana ajan saatossa on säilynyt. Meidän pieni Piki painaa n.10 kg. Piki aina matkassa reissussa ja ilopilleri katseellaan katsoen.
Poikamies on kiva ja juksu yliveto. Muuten homma ei ole tervettä.
Mukava kun on tapahtumia! On laturetki, laskiaistapahtuma, pilkkikisat Värtsilässä! Kaikki mukaan osallistumaan!
Olen (harmikseni) tehnyt seuraavanlaisen huomion:
Kun ajan ikälopulla Mitsullamme, jollaisia ei ainakaan Pohjois-Karjalassa liene enää muita, niin minua tervehtivät melkein kaikki ulkokuntalaisetkin.
Kun sitten olen liikkeellä toisella ajokillamme, kymmenkunta vuotta nuoremmalla V 70 Volvolla joita on valtakunnassa pilvin pimein, niin eipä juurikaan morjesteta edes omalla kylällä.
Tästähän voi tehdä ainoastaan yhden johtopäätöksen; vain auto merkitsee jotakin mutta mies ei mitään! 🚐 😄
Mielenkiintoista! Löysin Värtsiläisten Seuran sivuilta Kuvia menneiltä ajoilta. Siellä kuva 7/12 on kopioitu sanomalehti Karjalaisesta: – Värtsilän vaakunan paljastus – vuonna 1959 – siis 60 vuotta sitten. Vaakunamme viettää siis tänä vuonna 60-vuotisjuhlia. Värtsilän Pitäjäyhdistyksellä on kahvikutsujen aika? Ja voisihan se Tohmajärven kuntakin kattaa pöydän? Sai hyvän näköisen vaakunan, kun paluumuuttaja liitettiin takaisin emäkuntaan.
Kuvassa airueina ovat Liisa Lukkarinen o.s. Piiroinen ja Tapani Turunen. Kannelta soittaa Leo Partanen.
Osoitteeni tänään on: Pohjois-Karjalan maakunnan Tohmajärven kunnan Värtsilän pitäjän Kaustajärven kylän Ulriikantie 90 (joka on Universumin helmi liki rajaa Suomen puolella.
Elähän, Jussi, vähättele itseäsi! Vaatimattomuus ei kaunista – eikä tietysti estä olemasta tärkeä kansalainen. Sinulla on monta rautaa tulessa – minkä lehmien kyljestä kerkiät. Erityisesti arvostan luottamustoimeasi seurakunnassa.
Toivottavasti ennätät joskus myös saunan lämmitykseen Kaustalla!
Klikkaapa: Värtsilän vaakuna ja ryijy 25.1.2018. — Hilkka Partanen kertoo mielenkiintoista tarinaa.
https://www.vartsi.net/2018/01/25/vartsilan-vaakuna-ja-ryijy/
Minulla ei nyt ole vanhat autot, eikä traktorit tämänhetkisen kiinnostuksen aiheena. Olen kyllä niistä kiinnostunut ja usein käteni rasvaan vaseliinilla ja moottoriöljyllä kun niitä trapailen kuntoon puhdetyönä. Kahden siskoni pyöreät vuodet täyttyvät tässä kuussa. Syntymävuodet 1939 ja 1949. Halusin heitä muistaa heidän lapsuuden aikaisilla lehdillä ja omaperäisellä runolla. Antikvaria liike tuli tutuksi kun pengoin lehtipinoja. Kokemus kirjahyllyjen keskellä lehtikasaa selatessa oli kokemisen arvoinen. Kirjoista ja lehdistä lähtee ympäristöön menneisyyden tuoksu.
Kun minä ajelin -70 luvulla Moskvits 403 :lla, niin vastaan tuli vain hymileviä ihmisiä. Eiköps ollutkin hienoa aikaa ja mukavia ihmisiä
Wärtsilän tekua kun kävin Joensuussa ostin ensimäisen autoni. Ostin Englannissa valmistetun Anglian. Vanha ja Ruosteinen anglia antoi monet kyydit Pohjois-Karjalan karoilla eteenpäin pyrkijöille ja me nuoret siirryimme paikasta toiseen.
jussille;olen huomioinut autosi ja luullut sitä suzuki carry vaniksi 4-veto.mikä mitzu malli se mahtaa olla?joensuussa olen tavannut ainakin yhden suzuki carry vanin.amerikassa vanhat japsiautot ovat tulleet muotiin .hyvästä alkuperäisestä 70-lukuisesta saa uuden auton hinnan.määrätyt mallit.
On Tunturi super sport. Vanha Nuffield ja Honda mongey, on monet tarinat matkanvarrelta koneiden rinnalla ollut.
Kun Mutasen Autolla aloitin kuorma auton asentajana autot olivat pitkänokkaisia. Minun siellä töitä tehdessäni tuli lyhyt hyttiset kääntyvät kopit. Tuli myös kartano Volvot ja pien yritystoiminta sai alkunsa. Magirus kuorma autona halusi olla mukana maantie liikenteessä. Uusi tulemine ei ollot voittokulkua. Magirus on parhaimmillaan siellä missä muiden autojen vesijäähdyts alkaa kiehua.
Jussille.Täällä kun näkevät vanhan volvon edessään, siitä pitää päästä ohitse.Ajan myös Volvolla.mallia 240,vuosimallia 84.Olen vasta sisään ajon ajanut, mittarissa on600,000 kilometriä samalla moottorilla alkuperäinen kone on hienossa kunnossaMaksoin autosta kymmenen vuotta sitten $1600,00,Auto on muutettu ajettavaksi ,Kaasupoljin on jarrupolkimem oikealla puolella.Auto kest” minun ajoikäni minkäverran sitä on enää jäljellä.
Yritin vain kommentissani tuoda puolihumoristisesti esiin sen, kuinka me todennäköisesti itse kukin heilautamme kättä tutun näköisille ajoneuvoille riippumatta siitä ketkä niitä kuljettavat.
Tapsalle:
Ajoneuvoni on Mitsubishi Delica, jonka ensirekisteröinti on suoritettu tammikuussa 1992. Ostin sen käytettynä v. -98 alussa.
Tämä maastohenkilöauto on itse asiassa kahden eri mallisen Mitsun eli L 300 pakettiauton ja ns. pätkä-Pajeron yhdistelmä. Istuinpaikkoja on 1 + 7. Vehje on reilun maavaran, nelivetotoiminnon ja liki parin tonnin omapainon sekä sitkeän turbomoottorin ja monipuolisen vaihteiston vuoksi varsin suorituskykyinen. Matkanteko onnistuu tarvittaessa siis melko haastavissakin olosuhteissa. Vuosien varrella olen jelpannut sillä takaisin tielle myös monta ojaan suistunutta. Kerrottakoon tässä kaiken mielenkiintoisin tapaus Ilomantsista:
Traktori oli luiskahtanut lumitöissä ollessaan tienpenkasta alas ja sitä lähdettiin auttamaan toisella traktorilla. Tästä loppui kuitenkin kesken ajon polttoaine, joten hinasin sen Mitsullani takaisin varikolle. Tämän onnistuneen suorituksen rohkaisemana lähdettiin tietysti kokeilemaan, saisiko mahdollisesti myös ojassa olevan koneen pois. Hommahan rupesi sujumaan tosi hyvin, mutta juuri kun traktori olisi noussut takaisin tielle niin vetoriimu paukahti poikki. Niinpä traktori sitten luisui takaisin ojaan ja alkuvauhdin saattelemana tietysti niin syvälle että se ei enää suostunut liikkumaan. Eipä hätää, paikalle pysähtyi myös toinen maastoauto. Nyt rakensimme ”junan”; tämä viimeksi paikalle saapunut liitettiin vielä minun ajokkini eteen ja jopa nousi traktorikin pinteestä aivan pöllöilemättä.
Tästä Delica – mallista vielä sen verran, että Suomeen sitä tuotiin vuosina 1991-95. Hinta oli alussa vielä varsin kohtuullinen, noin 130 000 markkaa mutta maastoautoveron voimaantulon myötä jo sitten hetimmiten peräti 270 000 mk. Koko valtakunnan tilannetta en tiedä, mutta Pohjois-Karjalassa ei liene liikennekäytössä enää muita kun tämä minulla oleva yksilö. Norjan Ruijassa Delica oli havaintojeni mukaan varsin yleinen automalli eri versioissaan vielä reilusti 2000-luvun puolella ja kotimaassaan Japanissa niitä saatetaan ehkä jopa vieläkin valmistaa.
Reinolle:
Sinulla onkin sitten vasta jo kunnioitettavan ikäinen kulkupeli. Tunnetaanko siellä Australiassa käsitettä ”museoauto”; täällä Suomessahan siihen kategoriaan voi halutessaan rekisteröidä yli 30 vuoden ikäisen ajoneuvon. En tiedä mitä ehtoja siihen sitten tarkemmin (rajoitettu ajokilometrimäärä per vuosi (?)) sisältyy, mutta käsittääkseni hyötynä on ainakin alhaisempi vakuutusmaksu kuin vastaavalla uudemmalla.
Kyllä täällä on on eri rekisteri vanhoille autoille,mutta en ole koskaan pitänyt minun autoani vanhana.Se on kuin laittaisi hyvän kaverin vanhain kotiin.Kävin aikoinaan sillä kalassa, siinä oli tilaa nukkua ,talvellakin tarkeni hyvin nukkumaan.Minulla tuli virhe kun mainitsin muutoksista autossani.Kaasu poljin on nyt molemmilla puolella jarru poljinta,jos itse ajan,nostan oikean puolen polkimen ylös,ja lasken vasemman alas.Tämä muutos maksoi sata dollaria vähemmän kuin itse auto.
toivottavasti delica on ajossa pitkään.museoautolla sai ainakin ennen ajaa vuodessa 30 pv.mutta kukapa noita päiviä on laskemassa.vakuutus on minimaalinen.australiassahan ajetaan vasenta puolta eli onko volvossa ratti oikealla.senkötakia muutokset?volvo 240 tulee olemaan haluttu mobilistiauto.nyt niitä on vielä saatavilla täällä pohjolassa.aikansa ikoni, vaikkakin moitittiin ”traktoriksi”.
Poikani möi avo-autonsa johon ihastuin. Meni kaksi vuotta. Sama-auto oli myynnissä Pohjanmaalla. Poikani soitti minulle.
Kävin hakemassa rättikaton kotiin.
Haluan oman viisauden lausua. Eletään tänään. Herätään aamulla auringon nousun aikaan.
Joninoihin kyllästynyt. Ei sinun ole mikään pakko lukea tätä Värtsiä. Jos Värtsi ei miellytä niin somessa on paljon muita sivustoja. Kirjoittasit kuitenkin omalla nimelläsi niin ei kenenkään tarvitsisi arvailla kuka sieltä puskista huutelee.
Verkkolehteä kustantaa Värtsilän pitäjäyhdistys. Sekö lie se yksinvaltias vaiko tämä toimittaja.
kaikki tuki sepolle.laita kylmästi esto näille sähköpostiosoitteelle joitten elämäntehtävä on värtsin mollaaminen.toivon,että muutkin värtsin lukijat ottavat kantaa asiaan.
Värtsilän pilkkominen ei ole uusi asia. Se näkyy myös maastossa, missä ”raja railona aukeaa”. Kuitenkin on se aikamoinen asia, että on yleensä olemassa tällainen verkkolehti. Onkohan sitten kysymys kateudesta, joka panee moiseen kirjoitteluun – ja nimenomaan nimimerkin takaa.
Nimerkkien takaa oksenteleville seuraavaa:
Kuin surusaatto
vaeltaa joki
mykkä ja sanaton.
Ja arkunkantajasta tuntuu silloin
kuin liinan toista päätä
kuollut itse kantaisi.
Kirjoitettu Jänisjoen rannalla vuosikymmeniä sitten. Löysin sen arkistostani paluumuuttajana Värtsilään vuonna 1991.
Tapanille.Muutos autossani tuli kun menetin oikean jalkani polven alapuolelta.Teko jalka ei käänny nilkasta.Ratti on autossa oikealla puolella.
Kuulkaas nyt kaikki nimettömät kommentoijat. Tässä kommenttiruudun alla on paikka nimelle, siis sinun nimellesi. Kirjoita siihen oikea nimesi. Sen alapuolelle on kirjoitettava sähköpostiosoite, jota käytät. Siis toimiva sähköpostiosoite.
Olen tarkistanut muutamia tekaistuja, joista olen saanut ilmoituksen, ettei osoitetta tunneta, eli sitä ei ole olemassa. Muutaman sähköpostiosoitteen takaa on vastattu, että osoitteen käyttäjä ei ole ollenkaan kirjoittanut minkäänlaista kommenttia. Eli kommentin kirjoittaja on merkinnyt siihen jonkun toisen henkilön sähköpostiosoitteen, tahallisesti jonkun toisen piikkiin kirjoitellen tai yksinkertaisesti keksien itselleen uuden osoitteen, joka onkin jonkun toisen käyttäjän hallinnassa. Ei hyvä!
Jos ja kun edellä mainitun kaltaista havaitsen, ei kannata ihmetellä kun kommentti siirtyy roskikseen jos pelisääntöjä ei noudata.
Jos haluat käyttää nimimerkkiä, sekin sopii, kun ilmaiset luotettavalla tavalla henkilöllisyytesi Värtsin toimitukseen. Otanpa tähän yhden esimerkin: ” Poikamies jo kolmannessa polvessa” on nimimerkki, jonka takaa löytyy toimituksen, ja monen muunkin tiedossa oleva kommentaattori.
Ja lopuksi vielä nimimerkille ”Paikka kuulu kurjuuden” (paria muutakin nimimerkkiä olet tänään käyttänyt), kun vaadit mielipiteiden sallimista ja mainitset diktatuurin ja sensuurin, niin vastaan sinulle, etten ole estämässä sinun mielipiteitäsi, totean vain, että Värtsin ei tarvitse ihan kaikkia mielipiteitä julkaista. Koetapa jotakin toista mediaa.
Kiitos Seppo kannustavista sanoista, tuohan ei tarkota sitä, että nimimerkki Poikamies kolmannessa polvessa ois vappaasti käytettävissä, miun piti jo ennen viittä laittoo Patentti- ja Rekisterihallitukseen hakemus nimimerkin suojauksesta ja juuri saamani tiedon mukkaan se on hyväksytty iänin 9-1. Että tämmöstä tällä kertoo:-)
Bongarille, Niinhän tuo lintujen ruokintatanner pitäisi siivota… Olen kuitenkin saanut vanhanaikaisen kasvatuksen. Jo penskana opetettiin, että pitää syödä lautanen tyhjäksi. Sitä samaa melkein vaadin linnuiltakin. Pikkuvarpuset mättävät ruokaa maahan vielä enemmän kuin talitintit. Joskus yhdessä päivässä ovat mättäneet maahan monen litran pöntöllisen. Olen muutaman kerran peittänyt muovikassilla ruokinta-automaatin, valitkoot maasta mieleiset jyvänsä.
Noita roskia / jyviä olen siirtänyt lumikolalla toiseen paikkaan. Joskus auringonkukkia ja kauraa alkaa kasvamaan sellaisessa paikassa.
Joku luontosivu kertoin salmonellasta niin, että sairaan linnun erottaa siitä, että sillä on höyhenet hyvin pörhöllään ja on muutenkin hidas. Neuvoksi suositeltiin ruokinnan lopettamista sinne saakka kun sairaan näköisiä lintuja ei enää tule. Ne ovat todennäköisesti kuolleet.
Ymmärrän, että jota kuta saattaa ärsyttää, kun kirjoittelen paljon Värtsiin. On myös toinen verkkolehti, jota luen päivittäin. Muutaman kerran olen sinne myös kommentoinut. Se on – lemin kirjava. Klikkaamalla ”lemin kirjava” tänään löydät mielenkiintoisen jutun kuvineen ”Pienoismökkeilyä kesää odotellessa”.
Verkkolehden nimi on saanut idean lemiläisestä maatiaisperunasta Lemin kirjava. Meillä värtsiläisillä on oma perunamme Wärtsilän musta eli Karjalan musta. Onneksi ei verkkolehtemme nimi ole saanut mallia siitä. Muutenhan kirjoittelu täällä menisi ihan muussiksi. – Lemin verkkolehti ei kuitenkaan tarjoile muussia, kun pitävät potut pottuina ja aakkoset oikeassa jonossa.
Mutta tutustupa e.m. pienoismökkeilyyn verkkolehti – lemin kirjavassa.
No, niin, miksi lueskelen tuota verkkolehteä? Siksi että olin siellä kirkkoherrana vv. 1972-81 ja sydän sykkii sinne päin edelleen. Niinkuin neliääninen virsilaulu kirkossa (yksi Karjalan ihmeistä) ja särä kotiseutumuseon pöydässä (yksi Suomen seitsemästä ihmeestä).
Erkille kerron perunalajiikkeesta Jaakko. Meillä kivisillä ja vähämultavilla mailla Jaakko perunaa kasvatettiin. Jaakko ei varmaankaan ollut ykkös ruokaperuna ruoka pöytään, mutta se suuren sadon siinä kasvuympäristössä tuotti. Osana lypsävien lehmien ravintoa perunaa pestynä ja halkaistuna laitettiin lehmien soimiin. Sama lajike kelpasi suuren perheen ruokapöytään niin keitettynä kuin muussina.
Meillä Värtsilässä on lukuisat lammet ja purojen putamat. Sinne riennä ja heitä onkesi vetejen. Anna onkilieron houkutella ahvenia tuohikontin kolisijoita kontin pohjan koristeeksi.
Nostalgiaa Värtsin arkistosta 7 vuoden takaa.
https://www.vartsi.net/2012/04/06/pilkkikisoissa-saaperilla/
Tänä iltana kymppi uutisissa esittelivät Hesaan tulevia uusia raitiovaunuja. VAU.
Tuollaiset pitäisi tännekin saada. Olisi se kiva nousta kyytiin pappilantieltä ja pistäytyä Niiralan kaupoilla milloin vain, kun kulkevat kymmenen minuutin välein. Eikö vain. Heh heh ja hih hih.
Uutisissa mainitut raitiovaunut tulevat Tampereelle, ei Helsinkiin.
Illalla ykkösen uutisissa esittelivät myös Tampereelle tulevia raitiovaunuja.
”Olisi kiva, jos raitsikkayhteys olisi kesäisin myös Värtsilä citystä Kaustajärvelle”.
Uutis lukija kuulutti, -seuraavaksi sää. Johon turkulainen sanoi, – ai mää vai?
Säätilaston keskilämpöjen mukaan tämän vuoden helmikuu näyttäisi olevan 6 astetta lämpimämpi, kuin viimevuoden.
Vähintään 20 asteen pakkaspäiviä oli viime vuonna 8 päivää, kun nyt niitä ei ole ollut kuin yksi.
Paljon olen Työn merkeissä Tampereella asunut. Tampereella oli raitiovaunu kiskot aikanaan, jotka laitettiin rullalle.Helsinki ei sitä tehnyt. Tampere palaa menneisyydessä tehtyihin ratkaisuihin, jotka toimivat tänäkin päivänä. Tampereella puuhailin suunnitellen Mäntän paperin jälleen käsittely laitosta. Myös Tampereen Työväen Teatterin pyörivän näyttämön koneistot olivat meidän akendalla.
Minun on sopivaa antaa tilaa nuorille kynän käyttäjille. Nuoret tulkaa esiin. Teissä on tulevaisuus.
Ei Tampereella ole koskaan ollut raitiovaunukiskoja eikä edes raitiovaunuja. Täällä oli ”trollikkabussit”, jotka ei tarvinneet kiskoja. Sähköllä ne kulkivat ottaen virran ajolangoista.
Bussilinjoja oli kolme. Kun sähöbussiliikenne lopetettiin niin silloin purettiin ajolangat.
Edelleen Tampereella asuvana terveiset Värtsin lukijoille ja myös kirjoittajille!
Halusin tämän esille ottaa teemana kun historiaa lukee. Ne päätökset ja asiakirjat julkisen liikenteen järjestelyihin Tampereella vuosien saatossa herätti Karjalan kulkijankin. Nyt ollaan menossa oikeaan suuntaan. En ole kuullut enkä yhtään dokumenttia nähnyt urani kaivoksista enkä niiltä kaivoksista missä louhitaan sähköautojen valmistukseen tarvittavia harvinaisia mineraaleja. Olisi varmaan tässä väli välivaiheessa parempi säilyä uusiutuvien polttoaineiden parissa.
Voisitko, Nörtti Juksu, kirjoittaa viestisi suomenkielellä, jotta ymmärtäisin, mitä tarkoitat? Tai kirjoita vaikka venäjäksi. Sehän sopisi tänne rajan pintaan.
Kuulehan Nörtti-Juksu, nyt Tuula-täti tykkää skeidaa sun sanoista.
Olet tietysti oikeassa, jokahinen juo joskus ne viimoset brenkkunsa. Vaan kenellä vielä on tiimalasissa hiekkaa tahi putelissa brenkkua, heillä vielä pysyy kynä kädessä tai sormet näppäimistöllä, siis kirjoittakoot!
Älkää nyt moittiko vaippaikäisiä, kun ovat niin kuin pikku Kallekin. Oppinut jo kirjoittamaan, mutta ei vielä lukemaan.
Perjantaiaamun kevennys:
– Eläimiä, jotka imettävät poikasiaan, sanotaan nisäkkäiksi. Miksi voimme sanoa lintuja? kysyi opettaja.
– Munakkaiksi, ehdotti Pikku-Kalle.
”Haloo, onko eläinlääkärillä?” mies kysyi puhelimessa.
”Anoppi tulee sinne ihan kohta meidän kissanrontin kanssa. Antakaa sille vanhalle raadolle sellainen piikki, että se nukkuu rauhassa pois”
”Hyvä on”, eläinlääkäri vastasi. ”Mitäs me sitten sen kissan kanssa tehdään? ”
Meillä on Piki pikkuinen kissa, joka meidän matkassa kulkee. Lapsen lapsemme sen nimen ottivat omakseen ja nimi pienenä kissana ajan saatossa on säilynyt. Meidän pieni Piki painaa n.10 kg. Piki aina matkassa reissussa ja ilopilleri katseellaan katsoen.
Poikamies on kiva ja juksu yliveto. Muuten homma ei ole tervettä.
Mukava kun on tapahtumia! On laturetki, laskiaistapahtuma, pilkkikisat Värtsilässä! Kaikki mukaan osallistumaan!
Jaatisen Matille hyvää nimipäivää !