Värtsilä lintuperspektiivistä

Harrastan valo- ja videokuvaamista. Kuvaaminen lintuperspektiivistä on aina kiehtonut. Hankin alkuvuodesta nelikopterin eli ns. dronen.

Kuvauskopterien käyttö on kasvanut Suomessa vuosi vuodelta johtuen laitteiden tekniikan kehittymisestä ja hintatason laskusta. 

On huikeata nähdä kotimaisemat ilmasta käsin.

Lentäminen ja kuvaaminen luvanvaraista itärajalla

Itä-rajalla lentämistä ja kuvaamista rajoittaa valtakunnan rajan läheisyys. Täydellinen lentokielto alue on 3 kilometriä rajalta sisämaahan päin, ns. R-100 alue.

Alueella lentämiseen ja ilmakuvaamiseen tarvitaan aina Puolustusvoimien lupa. 

Dronea ei voi luvista huolimatta lähteä lennättämään ihan milloin tahansa. Lennosta on tehtävä ilmoitus vähintään 12 tuntia ennen Ilmavoimille sekä Rajavartiolaitokselle. Em. ilmoituksien lisäksi on laadittava lentosuunnitelma Air Navigation Services Finlandille, jossa määritellään tarkasti suunnitellun lennon mm. ajankohta sekä lähtö ja laskeutumispaikka.

Lennätys ja kuvausluvat saatuani olen kuvannut lokakuussa muutaman videon Värtsilässä. 

Tohmajärvellä 6.3.2017 kuvaamani video.

Lisätietoja netistä esim seuraavilta sivuilta:

Share

17 comments for “Värtsilä lintuperspektiivistä

  1. Poikamies kolmannessa polvessa
    31.10.2017 at 7:10

    Ilimankos niskoo polttel 07.10.2017. Oikeesti tää oli tosi mielenkiintoista. Kiitos Eira:-)

  2. Tuula Turunen
    31.10.2017 at 8:15

    Hieno!

  3. 31.10.2017 at 9:11

    Hienot ja selvät kuvat, kiitos Eira!

    Nyt onkin sitten lumivalkoinen maisema, ei ole kuvaussää tänään.

    Lumesta puheenollen, sitä näyttää olevan isoimmilla tiloilla enemmän
    ja pienemmillä tiloilla vähemmän.
    Lumitilanne “räystään” alla olevissa ns. virallisissa mittareissa
    näytti Tohmajärven kohdalla olevan 16cm.

    Meillä Toh. Kemiessä oli 22cm tänä aamuna. Ja lisää sataa.

    Olisi mukava tietää, mitä oikea säätieteilijä Hemmon mittarit näyttää?

    Lumikolauksia jatkamaan, Martti

  4. Mikko Immonen
    31.10.2017 at 9:35

    Joensuussa Linnunlahdella mittari näyttää 9 cm. Sade on lakannut, aurinkoa ei vielä pilvien lomasta näy. Viime vuonna ensilumi tuli täällä 25.10. 3 cm, kesti kolme päivää.
    Lokakuun lopussa lunta oli noin yksi sentti. Pysyvä lumi tuli 10.11. sen jälkeen lumimäärä lisääntyi. Marraskuun lopussa lunta oli 15 cm.

    Saa nähdä kuinka kauan nämä lumet kestää ja milloin saadaan pysyvä lumi.

  5. Sirkka
    31.10.2017 at 10:33

    Upeaa kuvausta Värtsilän laaksosta. Käy Värtsilän matkailumainoksesta ! Vaikka täältä kaikki viedään niin ainakin maisemat säilyvät!

  6. Leo Härkönen
    31.10.2017 at 11:33

    Olisiko videossa voitu vilauttaa city-näkymien lisäksi myös sivukyliä? Esimerkiksi Kaustajärveä?

    Noin 20 vuotta sitten kuvautin Kaustajärvellä sijaitsevan pikkurikkisen tonttini ilmakuvauksia tekevällä yrityksellä. Se onnistui vaikka etäisyys valtakunnan rajaan on huomattavasti alle 3 kilometriä.

  7. Eira
    31.10.2017 at 11:45

    Kyllä kuvaus onnistuu myös Kaustajärvellä, mutta ei nyt voimassa olevalla luvallani. Alue jolle olen luvan hakenut ja saanut ei kata edes Sääperinjärvelä. Ensivuonna kun haen uuden luvan, otan mukaan Sääperin, Kukkovaaran, ja ehkä myös Kaustajärven alueen.

  8. Sakari H
    31.10.2017 at 19:47

    Eira on kuvineen ja sanoineen värtsiläisosaamista ja -luovuutta parhaimmillaan. Aivan huippua. Ja vielä pyrkii edelleen jopa Piilovaaran päälle. On siis tavoitteensakin aivan huipulla. Lisäksi vielä ehkä Kaustajärvi. Nyt huimaa jo maassa olijafania.

  9. Sakari H
    31.10.2017 at 19:49

    Riemuissani sekoitin jo Kukkovaaran ja Piilovaaran. Vaaransa kummassakin.

  10. Hemppa Turunen
    31.10.2017 at 22:24

    Lumitilanteetkin puhuttaa ihan niin kuin talvi olisi tulossa.
    Värtsilän Pappilanpellon pisteessä 18.10 oli lunta hetken aikaa 1cm.
    28.10 lunta oli 3 cm ja 30.10 noin 5 cm.
    Jos 28-30.10 sateet (16mm) olisi tulleet täysin kuivana lumena Olisi Värtsilässäkin tällä hetkellä 16 cm jo lunta
    .
    Viime syksynä lunta tuli 26.10 4 cm joka seuraavan päivänä oli poissa Sama rumba jatkui Jouluun saakka, jolloin lumet vasta tulivat pysyvämmässä muodossa. Näin näyttää Pappilanpellon tilastot.

  11. Sakari H
    31.10.2017 at 22:45

    Hempalla riittää säistä paikallista täsmätietoa ihan ylimpään kiitokseeni asti.

  12. Irene peuhkurinen
    1.11.2017 at 8:24

    Eiraa on tässä ylistetty, mutta kai vielä mahtuu hyminöitä.
    On niin mahottoman monipuolinen.Tekniikka hallussa: tietokoneet ja hulikupterit. Ja mitä muuta vieä?
    Näyttelijän taidoista vahvaa näyttöä kesäteatterissa.
    Ilmeistä johtamiskykyä. Kävin työttömien ruokalassa. Olipa ruokala muuttunut viihtyisäksi! Kait ne työttömätkin ovat tyytyväisiä.
    Erittäin sosoaalinen. Antaa kaikki kykynsä ja taitonsa käyttöön koko Värtsilän alueen (ja laajemmaltikin) hyväksi. Ajasta vain taitaa tulla pula. Ohje: anna aikaa myös itsellesi!
    Koko Värtsilä kiittää!

  13. Eira
    1.11.2017 at 10:00

    Kiitos hyminöistä. Nurkkalan ruokalan yleisilmettä on kohennettu. Asiakkaat tykkäävät kovasti.
    Joka perjantai klo 18-21 karaoke Nurkkalassa. Kahvetta ja leivonnaisia tarjoillaan laulun höysteenä. Tervetuloa!

  14. Alpoaatos
    1.11.2017 at 10:31

    Harva meistä saa noin näkvää aikaan, niinkuin Eira. Hieno juttu, toivotaan jatkoa.

    Muistaakseni joskus lentokoneen ikkunasta kuvaaminen oli kielletty. Muistankohan oikein?? Perusteluna oli se, että ainakin periaatteessa olisi kuvattu Venäjän puolta ja sehän oli kielletty. Ehkä joku muistaa paremmin.

    Tuosta kuvauksesta on hiukan sivusta seuraajan kokemusta, kun naapurin pikkupojat rakentelivat lennokkeja. Siitähän se nälkä kasvoi syödessä ja ruvettiin miettimään miten saisi ilmakuvia sieltä lintuperspektiivistä.Siinä tarvittiin jo isätkin mukaan harrastukseen. Ei se ihan helppoa ollut, mutta jotain saatiin kuvattua kuitenin. Siitä saisi jonkinlaisen kuvakavalkaadin aikaan. Tosin siihen aikaan horisontti oli milloin missäkin asennossa. Eiran aikaan horisontti on ah niin suorassa.

  15. jore
    1.11.2017 at 10:33

    Kiitos Eira,

    hienoa kuvaa Värtsilästä ja vielä Vivaldin vuodenaikojen kanssa 🙂

  16. Eira Varonen
    4.11.2017 at 2:46

    Kaivelin YouTubea… mitä on tullut kuvattua vuosien varrella
    Kaikki nämä on kuvattu teitä varten ja historian tallentamiseksi esim. Värtsiläpäivien osalta.

    Tässä muutamia linkkejä kuvauksistani….

    – Jänisjoki video vuodelta 2009, Youtube 6 653 näyttökertaa
    https://www.youtube.com/watch?v=QovSM15AKVA

    -Patsolan silta ja Jänisjoki Värtsilässä 2009
    https://www.youtube.com/watch?v=9SfFzGfWb0E

    – Valkoinen talo video vuodelta 2009, Youtube 3 042 näyttökertaa
    https://www.youtube.com/watch?v=0_fV2SNqaZc

    – Kohti kesää konsertti – Hotelli Joki 10.5.2017
    https://www.youtube.com/watch?v=507qjPIHRq8&t=514s

    – Ari Monosen konsertti Värtsilän koululla 15.3.2015
    https://www.youtube.com/watch?v=Oi4Ulkw75Rg

    -Ari Monosen konsertti 15.3.2015 Värtsilän koululla. Kulkuriveljeni Jan
    https://www.youtube.com/watch?v=mmDeEg_vScg

    – Värtsiläpäivät 2014
    https://www.youtube.com/watch?v=kEaOA1pV7mE

    – Värtsiläpäivät 2014. Vesa Honkanen lauloi Evakon laulun Värtsiläpäivien avajaisissa 19.7.2014.
    https://www.youtube.com/watch?v=6K7A-evesmU

    -Tour de Värtsilä 2014
    https://www.youtube.com/watch?v=7xxNaX4D7VA

    Kai “Kuju” Hyttinen konsertoi Värtsilän kirkossa 8.6.2014
    https://www.youtube.com/watch?v=yW3dY5IgPlo

    -Marina Zharkevich Värtsilän kirkon seurakuntasalissa 11/2014
    https://www.youtube.com/watch?v=7JhYAJTm85E

    – Kuisma Lipponen soittaa Värtsilän koululla 2013: Mustalais-inspiraatio
    https://www.youtube.com/watch?v=-TER7Wq37uk

    – Kuisma Lipponen soittaa Värtsilän koululla Ellin polkan
    https://www.youtube.com/watch?v=Ww2vr15pdOU

    – KARJALAN KANNAS keikalla Värtsilässä 7.9.2013
    https://www.youtube.com/watch?v=rPxtPI88fMI

    – Pääsiäisaskartelu Värtsilän seurakuntakodilla 23.3.2013
    https://www.youtube.com/watch?v=5_AwSj0adEM

    -Värtsiläpäivät 2012
    https://www.youtube.com/watch?v=CtM-uEr8KkQ

    -Laturetki 2011 https://www.youtube.com/watch?v=CtM-uEr8KkQ

    – Kauneimmat Joululaulut Värtsilän kirkossa 9.12.2012
    https://www.youtube.com/watch?v=pF4CsdcLfZQ

    – Harmonikkakonsertti Värtsilässä 21.7.2012
    https://www.youtube.com/watch?v=bwr4xE9lork

    – Sääperin joukkuepilkkikisat 6.4.2012
    https://www.youtube.com/watch?v=Tu_UuT3i8BI

    – Yhteishyvän rakennuksien purkutyöt alkoivat Värtsilässä 5.12.2011
    https://www.youtube.com/watch?v=stC-IOW3lNo

    – Värtsilän kesäteatteri esittäytyy vuonna 2010
    https://www.youtube.com/watch?v=R_NJaXn7t00

    Onhan noita tullut tehtyä.. eikä tässä todellakaan ollut kaikki! Olisi kiva kerätä tähän sellainen koko kokoelma videoinneista joita on tullut tehtyä. Edelleen kuvaan niin maalla kuin myös ilmassa..

    t: Eira

  17. Pirjo Rinne
    4.11.2017 at 21:26

    Kiitos Eira syköhdyttävästä kuvatuokiosta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *