Satoa

Kesä on taas mennyt hurjaa vauhtia harrastuksen parissa.

Toiset maalaavat tauluja, jotkut urheilevat, onhan näitä erilaisia tekemisiä. Eikä ihmekään, kun ihmisiäkin on niin monenmoisia.

Kasvien kimpussa tämäkin kesä hurahti. Ei riitä, että kasvit kasvavat. Tai oikeastaan se ei olekaan kuin yksi tavoita muitten joukossa. Kasvimaan pitää olla myös esteettinen. Rikkaruohot häiritsevät silmää niin mahdottomasti, vaikka ne eivät itse kasveja varmaan juurikaan häiritse. Kukkiakin pitää mahtua peltoon. tänä keväänä sain lahjaksi neljä auringonkukan tainta. Ne olivatkin punaisia!

Papuja olen kasvattanut monena vuonna ja hyvin ovat onnistuneet. Tänä keväänä sain tuliaisina salkopavun siemeniä. Samapa se, panin kasvamaan. Ja kyllä ne kasvoivatkin!! Pituutta on liikaakin. Niille olisi pitänyt olla lippusalot. Nyt vasta alkavat kukkia. Jää pavut tältä kesältä maistelematta.

Olipa herneillekin käydä samoin. Ensi kylvös ei itänyt, mutta kyllä jonkin kerran on jo pitänyt parkkeerata penkin viereen satoa napostelemaan. Punajuuret kasvoivat hyvin, samoin parsakaalit. Yhdestä tulikin oikein kaalien äiti, josta piti naapurillekin jakaa.

Mutta on niitä verottajiakin. Närhet käyvät kuokkimassa perunapellolla ja epäillään, että jopa mäyrä on käynyt asialla. Porkkanat söi porkkanakärpänen. Luotin liiaksi sipulien hajun karkoitusvoimaan. Pikkirillin mittaiset juuretkin olivat kelvanneet. Harso se on, joka kärpäsiä haittaa. Entä sitten ne myyrät! Kun alkoivat punajuuria järsiä, katsoin viisaammaksi alkaa säilöä niitä. Sitten otukset siirtyivät kyssäkaalien kimppuun. Talteenhan nekin piti nostaa.

Avomaan kurkut kylvin myös kahteen kertaan, mutta kesä oli liian kylmä. Niissäkin on vasta kukkia. Samoin kävi kurpitsalle. Joskus niitä on rahdattu auton peräkärrissä kylälle jaettavaksi, nyt on nyrkin kokoisia alkuja vasta. Kesäkurpitsat sentään menestyivät.

Kesät ovat erilaisia. Ensi kesän suunnitelmat on jo laadittu. Jos Luoja suo ja voimia piisaa, jatkan taas harrastukseni parissa. Aina touhu jotain antaakin, jos ei muuta , niin reipasta ulkoilua.

Teksti ja kuvat: Irene Peuhkurinen

8 comments for “Satoa

  1. Joitakin vuosia sitten Värtsissä oli
    juttu nimeltään ”Irenen puutarha”, kannatta lukaista
    tämän jutun jatkoksi. Meilllä jäikin tänä suvena
    perinteinen Pirtajärven kierros ajelematta. Kaula
    pitkällä aina kurkkailtiin Irenen kasvimaalle, kuten
    varmaan moni muukin nillä kulmilla liikkuja.

    Toivottavasti saamme Irenen kirjoitussatoa luettavaksemme
    talvikaudella.

  2. Heippa,Irene! Pitääkö vanha kiinalainen sananlasku
    vielä paikkansa? Jos haluat olla ikuisesti onnellinen
    ryhdy puutarhuriksi!

  3. Meinasin jo muuta kautta kysellä niistä kurpitsoista kun ei Rajanryssäyksessä ollut kurpitsarekkaa näkösällä. Meillä kurpitsat ovat nyt noin sokerimurun kokoiset. Avomaankurkun taimet tekivät muutaman kurkun ennenkuin happanivat maan rajasta poikki.
    Amppelitomaatti teki paljon satoa, kuten aina. Nyt on toinen sato kasvamassa. Mangoldit ja pinaatit ei nousseet taimelle. Jotain muutakin laitettiin kasvamaan, mutta kun ei ole näkynyt niin on unohtunut mitä ne oli. Kesäkurpitsaa tuli täälläkin riittävästi ja ruohoa kasvaa liikaa vieläkin.

    Tämä kesä oli tällainen. Onneksi tämä on vain harrastus, josta ei tarvitse oikeasti elää. Zemppiä myös heille kenen pitää viljelyksestä tili tehdä ja verot maksaa.

  4. Ahkerana täytyy noin monipuolisen puutarhurin olla.

    Minulla oli vain perunaa kasvamassa, josta tulikin runsas sato.

    Omenia tulee jonkin verran, mutta riittävästi kuitenkin.

  5. Minulla oli perunoissa jotain ihmeellistä. Laitoin kaupan ruokaperunoista ns pussiperunoita. Laitoin tainet hyvänkokoisina kolmeen eri paikkaan. Jokaisessa kasvupaikassa osa taimista meni ruskeiksi. Tekivät kuitenkn muutaman pienen mukulan. Niissä oli mahdollisesti ruttoa. Kaikki säilyneet perunat on jo syöty. Pitänee tulla Maijalta ostamaan perunaa.

  6. Tämä kesä ei ollut perunakesä. Timo-perunaa oli kasvamassa kesää ja syksyä varten. Perunanvarret kaatuivat jo elokuun lopulla, osa perunoista ovat jättisuuria, mutta pääosa taas normaalia pienempiä.
    Missä vika?

  7. On ollut hankala kesä kasvimaalla säiden suhteen. Liian viileää ja siitä johtuvaa kasvamisen hitautta. Pieleen menneet Chili, avomaankurkku, korianteri ja Sereptan sinappi, sekä muutamat eteläiset valkosipulilajikkeet. Onnistuneita peruna, porkkana, punajuuri ja entiset valkosipulit joista New Siperianin suurimmat painoivat kuivana 120 gramaa. Härkäpapu kasvoi kohtuullisesti ja jos vielä saan niistä itävät siemenet se olisi plussaa.

    Irenelle ja toisillekin luonnonmukainen myyrien torjunta tapa. Siis maan päältä syövät myyrät peltomyyrä, metsämyyrä ja kenttämyyrä. Laita sellainen 2- 3 metriä pitkä salko eli seiväs, jonka yläpäähän noin 20 Cm pitkä poikkipuu. Salko pystytetään kasvimaan reunaan siten, jotta pöllöt sen päällä istuessaan näkevät riviväleihin. Se on syytä pystyttää heti alkukesästä ja saa niitä olla useampikin. Jos alueella asuu pöllöjä ne löytävät tämän tähystyspaikan ja napsivat myyrät parempiin suihin. Olen kokeillut sitä Kaustajärvellä useana kesänä ja se toimii, vaikka en yhtään pöllöä ole nähnyt. Myyrien syöntijäljet vain loppuvat.

  8. Alpoaatos, tulkaa vain käymään, kyllä täällä riittää pussillinen perunoita kotiin viemisiksi.

    Suurikokoiseksi kasvoi perunat, lukuun ottamatta noiden suurten pihapuiden kohdalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *