Tapahtui kesällä vuonna 1951.
Isäni aloitti rakentamaan rintamamiestaloa. Rakennuspaikka oli entisen ison Sääperinjärven rantaa ja mummoni vanhan mökin vierellä.
Taloon tuli myös kellarikerros. Maassa oli isoja kivenlohkareita ja syvemmällä myös kalliota. Niiden rikkomiseksi täytyi käyttää dynamiittia.
Niinsanotut “täkkäykset” olivat melko olemattomia ja kivenpalat lensivät korkealle.
Minusta nelivuotiaasta pojankurikasta räjäytykset olivat jännittäviä.
Leikkasin pari- kolme tomaattia keskeltä halki ja asetin ne lautaselle halkaistu puoli ylöspäin. Sitten hienoa sokeria päälle kukkuraksi.
Seuraavaksi leikkasin seinäkuivatusta ison lahnan kyljestä noin kolmen-neljän kylkiruodon levyisiä suikaleita jotka myös laitoin lautaselle.
Sitten kiipesin mökin ullakolle odottamaan räjäytystä. Jännitti.
Istuin hirren päällä, haukkasin lahnaa ja sitten sokeritomaattia.
Oli erittäin maukasta. Sitten kuului huuto. AMPU TULEE ! RÄJÄHTI!
Pikkukivet ropisivat pärekatolle. Sitten katsomaan räjähdyksen tuloksia miesten kanssa.
VMTH
Hyvä tarina Veke, kiitos
Ensin luulin, että pojalla on ollut aikeissa
omatekoinen ketsuppi dynamiitin voimalla.
Onneksi ei sentään, mutta lienee ollut ns
”tajunnan räjäyttävä” makuelämys!
Arvelin , että poika pläjäyttää tomaatinpuolikkaat kohti kattoa. Oispa siinä sose lentänyt, jos vaikka kirjalla olisi latskauttanut niitten päälle.
Kyllähän se poikapenskoja aina kiinnosti jos jossain paukahti. Kyllä olisi kiinnostanut mennä kurkkimaam kun Miljoonakallioon räjäytettiin tietä. Onneksi ei päästy. Niitä kivenmurikoita on löytynyt aika isolta alueelta.
Tehtiinhän sitä penskana pinnipyssyjä, en vain muista miten. Joku saattaisi muistaa.
Kertoja muisti ”seinäkuivatut” lahnat. Sellaista nimeä en ole kuullutkaan. Minäkin kuivatan kutuhaukia keväällä, mutta liiallisen kuivumisen estämiseksi säilytän niitä pakasteessa.
Hyvän kirjoituksen innoittamana kaivoin parit kapakalafileet pakkasesta ja laitan ne työn alle. Tai vyön..
Muistan Veken liki 60-vuoden takaa. Kiitos, että aloit jakamaan näitä mainiota muistojasi meille Värtsin lukijoille.
Alpo-Aatos. Muistan ko. aseen valmistuksen seuraavasti. Polkupyörän pinnistä väännettiin vähän pistoolia muistuttavat äärimuodot. Nippeli avattiin ja toiseen reikään asetettiin esim. tulitikun puolikas tulpaksi. Sitten laitettiin tikun rikkiä parista-kolmesta tikusta ja kierrettiin nippeli melko tiukalle. Tähdättiin johonkin. Pari palavaa tikkua nippelin alle ja PAM Osui aika harvoin. Oli pojista kuitenkin jännittävää puuhaa.
Saku. Muista miekii siut kansakouluajoita. Sitten jatkoit kouluasi varmaankin Tohmajärvellä ja katosit jonnekin. Mitä kuuluu velimiehellesi Sepolle?
Tulehan Värtsiläpäiville. Tavataan.
Noinhan siinä kävi. Työmaani löytyi vähän etäämpää. Seppo jäi lähemmäksi ja on nykyisin mm. ahkera pilkkionkija.
Haaveeni on päästä Värtsiläpäiville. Eiköhän sekin vielä joskus onnistu,