Olemme asustelleet viitisenkymmentä vuotta Pirtajärven rannalla. Taas tänään tuli käytyä niissä maisemissa kävelyllä. Hauska havainto oli luppo- ja naavaesiintymät kuusten oksilla. Niitä ei olekaan nähty muutamaan vuoteen. Nyt molempia esiintyi erittäin runsaasti, joten ne ikään kuin varastivat huomion. Ilma on ilmeisesti puhdistunut.
Mietimme syytä moiseen. Varmaankin rautatehtaan tuotannon loppuminen Venäjän puolella on yksi syy. Joitakin vuosia sitten saattoi pilkkijän avannon reuna saada mustan, rasvaisen renkaan ympärilleen. Kesäisenä aamuna voi rannalta löytää samanlaisen mustan saastan. Nyttemmin näitä havaintoja ei ole tehty. Vesi on erittäin kirkasta. Onkohan liian kirkasta?
Silloin vuosikymmeniä sitten järvessä eleli simpukoita, kotiloita ja rapuja. Rapuja varsinkin oli niin runsaasti, että saukot pitivät oikein juhlia Pirtapuron suulla. Nämä lajit ovat tyyten hävinneet. Onko vesi hapantunut liikaa näille otuksille?
Sitten eräänä kesänä alkoivat metsien lentolannoitukset. Eihän sitä lantaa tietenkään järveen levitetty. Muutamaan vuoteen alkoi kuitenkin rannoille ilmestyä sinilevää. Ravinteet tulivat ilmeisesti sadevesien mukana järveen. Jonakin kesänä, kun tuuli kävi sopivasti meidän uimarantaan, piti oikein ”haaveilla” levää pois. Ihminen yrittää ottaa – ja ottaakin ahneuksissaan – enemmänkuin luonto antaisi. Tästä koituu aina kärsimystä luonnolle, joka sitten kostaa. Viime kesänä oli kuitenkin levää poikkeuksellisen vähän. Ravinteikas vesi on toivottavasti vaihtunut puhtaampaan. Vielä kun saataisiin entinen eliöstö takaisin!
Särkikanta on lisääntynyt rajusti. Toiko joku alkupopulaation? Asustelumme alkuaikoina särkiä ei järvestä saaliiksi saanut. Niitä emme ainakaan me liiemmälti olisi kaivanneet. Jotkut kyllä sanovat niitä herkkukaloiksi.
SYKE ei ainakaan vielä ole noteerannut sellaisia pikkujärviä kuin Pirtajärvet. Niiden kunnosta ei sitä kautta saa tietoa. Tänään kuitenkin keitettiin kahvit järviveteen, kun kraanavesi unohtui kotiin. Ihan juotavaa kahvista tuli.
Irene on tehnyt Pirtajärvellä aivan samanlaisia
havaintoja, kuin mitä on nähtävissä Kaustajärvelläkin:
Naava on lisääntynyt kuusissa, järven ”hankiinen” ei
ole keväisin enää niin tummaa ja soutuvenekin on säilynyt
puhtaampana.
Rautatehdasta mekin epäilimme, olihan Kaustajärvikin
tehtaanpillin kuuluvuusalueella.
”Turhuuventorillakaan” ei ole enää vuosiin haissut gerosiinille.
Siinä oli lannoituslentokoneen varikko silloin aikoinaan
kun metsiä lannoitettiin.
Hyvä havainto. 7-80 lukujen vaihteessa etsimme naavaa lankojen värjäystä varten, niin eipä sitä ollut kuin joitakin tupsuja ja eipä niitä raaskinut kerätä. Vasta tuolla Ruunaan korpikuusikoissa sitä oli niinkuin ”ennenvanhaan” kuului ollakin. Naava on eräs ilman puhtauden mittari.
Täytyypä minunkin katsella kulkiessani noita näreitä tarkemmin,
että onko naavaa vai ei. Sinilevää meidän rannassa ei juuri ole esiintynyt.
Voi veikkoset, meijän mettäsä on naavaa vaikka kuinka. Mie sanon aina ku mukeloitten kans mettäsä kulen, että naava on peikonpartaa. Mukelot tykkää ku mummi kertoo satuja. Aina saunasa ollesa pittää kertua Santeri-saunatontusta. Siitä ne tykkää tosi palijon. Meilon ulukosauna, puila lämmitettään. Heilä ei oo ommaa saunaa ku asuvat semmosesa maasa, josa ei saunoista ymmärretä mittään. Surullista. Tuota sinilevvää ei meijän rannasa oo näkyny. Meilon puhas hiekkapohoja, josa passaa lorkkia.
Irenen juttu herätti muutaman ajatuksen:
Jäkäliä pidetään yleensä erittäin hitaasti uusiutuvina kasveina. Peuhkuristen huomiot sekä monet omatkin havaintoni viittaavat siihen, että tämä ei aina välttämättä pidä yksioikoisesti paikkaansa. Jopa metallipinnoille näyttää joskus ”juurtuvan” jo muutaman vuoden aikana joitakin jäkälälajeja. Naavan ja lupon esiintyminen vaikuttaa lisäksi olevan samallakin metsäpalstalla varsin alue-, jopa puukohtainen. Kaikesta huolimatta se on hyvä merkki, niin kuin Irenekin on sitä pohdiskellut.
Oma tutustumiseni Pirtajärviin on jäänyt kaikesta huolimatta varsin pintapuoliseksi, vaikka ne ovatkin jo vuosikymmenien ajan olleet minullekin jonkinlaisia kalastuskohteita. Saaliit ovat pääsääntöisesti jääneet vaatimattomiksi, mutta toisaalta täysin kalattomat reissutkin ovat olleet harvinaisia. Ahvenet ovat etenkin isomman järven puolella hyvin laihoja, pienemmältä olen joskus saanut kunnollisiakin ”kahta puolta paistettavia”; jopa hyvä hauki on joskus jumpsahtanut pilkkiin. Yhden ravun olen aikanaan tuulastusreissulla nähnyt; simpukoiden esiintymiseen ei ole tullut kiinnitettyä huomiota.
Pirtajärviin on istutettu kalastuskunnan toimesta neljää kalalajia: muikkua, planktonsiikaa, lahnaa ja kuhaa. Ainoa, joka näistä on pystynyt jatkamaan sukuaan on muikku; siika ja lahna kasvavat vähintään kohtuullisesti, jopa hyvin mutta lisääntymisestä ei ole näyttöä. Kuhan kohdalla tehtiinkin sitten aivan sataprosenttisen turhaa työtä.
Särkiä en ole itse kummastakaan Pirtajärvestä saanut, mutta olen kyllä kuullut useammankin muun kalastajan tehneen tuttavuutta mainitun lajin kanssa etenkin aivan viime vuosina. Niiden alkuperää on tietysti mahdoton pomminvarmasti toteennäyttää, mutta hyviä teorioita voidaan esittää:
1. Särkiä on alunperinkin ollut hyvin vähäisessä määrin ja ne ovat sitten joinakin vuosina suotuisissa olosuhteissa pystyneet lisääntymään epätavallisen runsaasti.
2. Särjen poikasia on tullut luonnonravintolammikoissa kasvatettujen siianpoikasten mukana ja kun petokalakannat ovat heikot, niin mikäpä siinä on silloin porskutellessa.
3. Joku ihminen on ajattelemattomuuttaan tai sitten ihan kiusaa tehdäkseen siirtänyt särkiä jostakin muusta vesistöstä.
4. Joku muu syy: särkiä esiintyy nykyisin muutamissa muissakin ennen ”särjettömissä” vesissä, kuten esim. Metsäkanajärvessä ja Riihilammessa.
Särki on kyllä sinänsä hyvä vedenlaadun mittari; sen lisääntyminen ei nimittäin onnistu, jos vesi on liian hapanta. Ph on siis varsin neutraaleissa lukemissa, jos särjistä löytyy jatkuvasti useata eri kokoluokkaa. Silloin kun saaliiksi tulee enää erittäin kookkaita yksilöitä, happamuus on jo merkittävästi lisääntynyt ja särkiongelma siis poistuu itsekseen muutaman vuoden kuluessa.
Sinilevä on erittäin viheliäinen ilmiö; sitähän löytyy joka kesä valtaisia määriä esim. Tohmajärven ja Rääkkylän rajalla sijaitsevasta Suur-Onkamosta, vaikka kyseessä on näin tavallisen ihmisen näkökulmasta ”puhdas” järvi. Sen sijaan oma järvemme, peltoaukean keskellä oleva matala Sääperi on ollut siitä käytännössä täysin vapaa; vain yhtenä vuonna joskus 2000-luvun taitteessa muistan sitä siinä havainneeni, tosin silloin runsaanlaisesti.
Vai tuntee Leenamarjalla Santeri – saunatontun. Minä tunnen erään savusaunatonttu Anselmin. Hän on piipahtanut jossain täällä Värtsin palstoillakin. Eihän sitä tiedä vaikka olisivat tavanneet joskus.
Kiitos, Jussi, hyvästä selonteosta. Sinun kommenttiasi jo olinkin odotellut.
On tieteellisesti tutkittu ja todistettu, että mehiläisellä on liian pienet siivet kyetäkseen lentämään, mutta kun se ei sitä tiiä, niin se poika vain lentää:-)
Annahan kun miekii kommentoin kun tää aihe on niin läheinen. Jäkälien esiintymisessä on hyvä tuntea lajit hyvin . Esim rustojäkälissä on hyvin monta naavaa muistuttavaa lajia. Osa niistä kertoo aivan päinvastaisista asioista kuin naava.
Eräs puissa esiintyvä jäkälä, paisukarve, kertoo typpilaskeumasta. se saa ravintonsa puiden runkoa pitkin valuvasta sadevedestä, samoin oksille satavasta – ja kastevedestä. Joinakin vuosina vanhemmanpuoleiset kuusikot rupesivat muistuttamaan” luurankometsää”.Se pystyy pahimmillaan jopa tukahduttamaan kasvavan puun.
Reinon kommentin innoittamana tutkailin pintapuolisesti netistä muutamia aiheeseen liittyviä sivuja. Jos ja kun tietyt jäkälät todellakin pystyvät tukahduttamaan puita, niin myös erilaisten jäkälien lajirunsaus meinaa tukahduttaa tällaisen maallikkotutkijan; äkkipäätä laskeskellen pelkästään Suomesta näyttää löytyvän ainakin 70 – 80 lajia. Olisi siinä meille itse kenellekin opettelemista!
Jussille ihan vaan tiedoksi että minulla on tässä käsissäni kirja: Suomen jäkäläopas: Sivuja 535 , jäkälälajeja 481. Johdannossa sanotaan :” Tässä esitellään kaikki Suomessa tavatut makrojäkälät sekä eräitä yleisimpiä rupijäkäliä”. Kustantaja Kasvimuseo, Luonnontieteellinen keskusmuseo. Olet oikeassa, olisi siinä opettelemista.
Huh huh; paljon on, mutta korotetaan yksintein vielä tarjousta. Kaikkitietävä Wikipedia nimittäin kertoo koko tunnetun maailman jäkälälajistoksi jopa 20 000, joista Suomessa 1 500! Tässä luvussa on tietysti mukana myös kaikki nekin mainitut rupijäkälät. Ryhdytäänkö opettelemaan?
Mikäs siinä ulkoako? Toisaiseksi ainoa ulkoa osaamani kirja on ollut Katekismus.
Jäkälälajien esiintyminen Suomessa sen tutkiminen on vielä kesken. Osa jäkäläistä erotetaan toisistaan vain DNA testien avulla. Wikipedia antaa suurimman luvun lajien määrästä. Wikipediasta sanon sienien osalta, että parempiakin tietolähteitä on olemassa kuin Wikipedia. Suomen sieniseuralla on nettisivut funga.fi ja Fb sivut joiden kautta löytyy asiantuntevaa tietoa sienistä.