Täydellisen hieno kuva viikolle 6 puheenavauksessa.
Värtsilässä on eräs hyvin aktiivinen porukka, nimittäin Riistamiehet. Olisi ihan mukavaa, jos joku heistä kertoilisi metsästysretkistä. Sattuu siellä varmaan kaikenlaista, josta saisi tarinan juurta.
Makuasioista ei sovi kiistellä, mutta nätti olisi myös Värtsilä-muki kahvipöyvässä. Mulla on.
Värtsilässä on myös maan parhaita eräasiantuntijoita, esimerkiksi Pekka Kunnas. Hän on myös erinomainen kirjoittaja. Värtsin perustamisesta lähtien oon ootellut hänen tarinoitaan, turhaan mies kainostelee.
Nätistä kahvikupista voi siirtyä vaikka
laskiaispullaan. Mantelilla vai hillolla?
Se on ikuinen problems. Minä tykkään
mantelilla, sellaisen nautin just erään
leipomon kahviossa.
*
Sit asiasta yhdeksänteen:
Kuulin viime viikolla huhuja, että eräs nainen
oli lumikengillä kävellessään Kaustajärven takamailla
törmännyt outoon näkyyn. Oli luullut sitä
ensi koiranpääksi, mutta tarkempi tutkailu oli
osoittanut, että se olikin karhun pää!
Tässä mietiskelen onko se mahdollista? Eikös karhut
ole talviunilla tähän aikaan? Tarina ei kerro, näkyikö
muuta ruhoa lähettyvillä. Tää on nim. ”toisen käden”
tietoa.
Tuohon Tellen viestiin haluan nyt tarttua on sen verran outo tuo toisen käden tieto karhun päästä.
Kai siitä ilmoitus tehtiin ja joku intressitaho kävi asiaa tutkimassa?Tuntuu uskomattomalta että siellä luvatta olisi nalle nurin pantu.
Hirvien suhteen takavuosina tilanne oli toinen.Isä ukkokin joutui joskus selvittelemään jotain hirven salakaato juttua.
Lihat oli aitassa suolavedessä.Epäilty salakaataja oli todennut virkamiehille että jos viette lihat pois on hänen tapettava uusi hirvi.Hulluahan se on jos kakarat näkee nälkää samaan aikaan kun lihaa pihalla kävelee.
Lihat jäi aittaan ja juttu raukesi todisteiden puutteeseen 🙂
Jospa nyt Värtsin kautta kulkeutui
tieto jonnekkin. En halua saattaa kertojaa
hankalaan välikäteen, jos hän ei itse ole
arvannut/halunnut viedä asiaa eteen päin. Sen verran
vielä täsmennystä, että se oli ollut pieni
karhun pää. Onhan se voinut kulkeutua
vaikka Vennäin puolelta jonkin pedon suussa?
Kuten mainitsin, tämä on välikäden kautta
saatua infoa, joten en jatka aiheesta tämän
enempää. Kertojat ovat kuitenkin luotettuja
henkilöitä, joten en epäile lähteitä.
*
”Mänit repostelemaan”, tuumii puoliso selän
takana. No mänin, mutta olihan tuo niin häkellyttävä
juttu, jos sellaisia löytyy melkein omalta ”takapihalta”.
Yksityishenkilöillä on ilmoitusvelvollisuus vakavista rikoksista. Salakaato ei liene sellainen rikos.
Mutta onko eettisyys ja oikeustaju sitten rakoillut jos ei reagoi tällaiseen mitenkään ?
Mikäli kaadetaan salaa, ja toimintaan ei puututa, se on kuin toiminnan salliminen tai hyväksyminen. Tuleekin miettiä kyseistä toimintaa tavatessaan, että hyväksyykö hän toiminnan (ja sen jatkamisen ja kenties laajentamisen) vai ilmiantaako teon poliisille.
Poliisin velvollisuus on arvioida onko otus salakaadettu vai kannettu paikalle muuten.
Kyläkäräjillä ei enää tällaisista asioista nykypäivänä päätetä. Tai ei pitäisi päättää, mutta totuus tuppaa olemaan toinen. Suojellaan omaa ja kylänmiesten mainetta puolivahingossa.
Ei tässä ketään suojella. Vaan kun ei ole
ollut itse todistamassa. Mutta jos se nyt
mieltänne rauhoittaa soitan tästä Pekka Kunnakselle.
Asia minun osaltani loppuun käsitelty, turha ampua puskasta,
ainakaan allekirjoittanutta!
Riitta Pakarinen
Lupaukseni mukaan selvittelin kallo asiaa
suurpetotutkija Pekka Kunnaksen kanssa.
Hän pyysi välittämään seuraavaa tietoa:
Kallo liittyy (todennäköisesti) Luke:n tekemään
riistanhoitotutkimukseen koskien ahman liikkeitä
ja dna:ta alueella Saarivaara-Kaustajärvi.
Sinne on jokin aika sitten ripustettu puuhun
valkohäntäpeuran vasan kallo. Se ei ole
haaska vaan houkutin. Ahma on käynyt pisteellä
useamman kerran ja kallo on viety ripustuspaikastaan.
Kallo on vaikea tunnistaa ja erehtyminen on
inhimillistä. Ahmatutkimus jatkuu edelleen.
Pekka Kunnas kiittää havainnosta ja toivoo, että
vastaavissa tapauksissa häneen otettaisiin yhteyttä.
Tässä hänen luvallaan myös hänen puhelinnumerosa:
040 017 2748
*
Puhumalla ne asiat selviävät!
Hyvä Tellu ja Pekka ja Värtsi. Olette todennäköisesti nitistäneet oikeilla tiedoilla huhun, joka muuten olisi saattanut nousta suhteettomiin mittoihin. Huhujen torjuminen on eräs lehtien ja toimitusten tehtävistä.
Oikealla asialla on myös nimimerkki ”Netistähän ei tieto katoa”. Kaikkien pitää toimia salametsästystä vastaan.
Viime päivinä on Värtsin aiheina ollut monia erilaisia, mutta mielenkiintoisia juttuja ja niihin liittyviä, – kuin jatkokertomuksena, – toisten kirjoittajien omia henkilökohtaisia muisteluja ja kommentteja, jopa kommelluksiakin, jotka ovat hauskalla tavalla täydentäneet kyseisistä aihetta ja samalla laajentaneet tarinaa. Jopa erikoisen tapauksen selvittelyä ja sen mielenkiintoista lopputulemaa.
Alpoaatos mainitsi Sakari H’oon ”papin pätkä”-kertomuksen. Sen vuoden kirjoitukset ovat jääneet minulta lukematta, mutta nyt tuli sekin asia korjatuksi. Luin monia muitakin kirjoituksia ja nautin.
Historia ja etenkin henkilöhistoria kaikessa muodossaan on kiehtovaa!
Vielä jatkan: Kullervo Rauhala kertoi myös olleensa kuuskytluvulla Tulomalla. Hänellä on sana hallussa ja muistot tallessa, joten olisi kiva lukea myös pojankossin, – kuten hän itseään kutsuu, – aatoksia. Aiheitakin hän jo mainitsi: mm. rippikoulu N-liiton puolella, tyttöjen ihastuksesta isoseen, (tai saakos siitä edes kertoa), ja ehkäpä hänkin oli mukana, kun nuoriso kokoontui ”kaupan kulumille kavereita moikkaamaan”.
Kyllä lähiruoka keskusteluissa tulee usein esille riistaruoka, joka on luokiteltu tänäpäivänä lähiruaksi. Olen ollut seuraamassa mitä tutkijat kertovat tulevaisuuden ruokailusta. On tutkimuksia ja niistä vakavasti puhutaan. Heinäsirkat ja nyhtökauran kaltaiset korvaavat eläin proteenin. Ihmisten keskittymät maapallolla ovat alueita, jossa kuulemma syödään kaikki mikä liikkuu.
Ei nyt anneta maalata piruja seinälle eikä mennä mukaan kaikkiin vouhotuksiin.
Lähiruoka meille on Suomalaille on lähellä tuotettua kotimaista ruokaa. Metsästetty riista ja itse kalastetut kalat on kurmeruokaa, josta nautitaan juhlissa ja merkkipäivänä.
Muistan kun talomme oli rakenteilla yhdeksänluvulla ja takka oli valmistunut uudeksi-vuodeksi. Lattiat olivat vielä betonin kuivumis asteella. Laitoin takkaan kahtee valurautapataan kypsymään sianlihan kera Kaustajärveltä metsästämääni riistaa. Toiseen pataan laitoin metson ja toiseen kahden teeren lihat. Pitkä rakennusaikainen työtaso oli ruokapöytämme sinä iltana, johon oli katettu meitä rakentamisessa auttaneille pitopöytä. Metso ja teeripaisti olivat sen illan ruokavaliossa monelle makuelämys.
Täydellisen hieno kuva viikolle 6 puheenavauksessa.
Värtsilässä on eräs hyvin aktiivinen porukka, nimittäin Riistamiehet. Olisi ihan mukavaa, jos joku heistä kertoilisi metsästysretkistä. Sattuu siellä varmaan kaikenlaista, josta saisi tarinan juurta.
Makuasioista ei sovi kiistellä, mutta nätti olisi myös Värtsilä-muki kahvipöyvässä. Mulla on.
https://www.vartsi.net/2014/07/21/vartsila-logo-kayttoon/
Värtsilässä on myös maan parhaita eräasiantuntijoita, esimerkiksi Pekka Kunnas. Hän on myös erinomainen kirjoittaja. Värtsin perustamisesta lähtien oon ootellut hänen tarinoitaan, turhaan mies kainostelee.
Nätistä kahvikupista voi siirtyä vaikka
laskiaispullaan. Mantelilla vai hillolla?
Se on ikuinen problems. Minä tykkään
mantelilla, sellaisen nautin just erään
leipomon kahviossa.
*
Sit asiasta yhdeksänteen:
Kuulin viime viikolla huhuja, että eräs nainen
oli lumikengillä kävellessään Kaustajärven takamailla
törmännyt outoon näkyyn. Oli luullut sitä
ensi koiranpääksi, mutta tarkempi tutkailu oli
osoittanut, että se olikin karhun pää!
Tässä mietiskelen onko se mahdollista? Eikös karhut
ole talviunilla tähän aikaan? Tarina ei kerro, näkyikö
muuta ruhoa lähettyvillä. Tää on nim. ”toisen käden”
tietoa.
Tuohon Tellen viestiin haluan nyt tarttua on sen verran outo tuo toisen käden tieto karhun päästä.
Kai siitä ilmoitus tehtiin ja joku intressitaho kävi asiaa tutkimassa?Tuntuu uskomattomalta että siellä luvatta olisi nalle nurin pantu.
Hirvien suhteen takavuosina tilanne oli toinen.Isä ukkokin joutui joskus selvittelemään jotain hirven salakaato juttua.
Lihat oli aitassa suolavedessä.Epäilty salakaataja oli todennut virkamiehille että jos viette lihat pois on hänen tapettava uusi hirvi.Hulluahan se on jos kakarat näkee nälkää samaan aikaan kun lihaa pihalla kävelee.
Lihat jäi aittaan ja juttu raukesi todisteiden puutteeseen 🙂
Jospa nyt Värtsin kautta kulkeutui
tieto jonnekkin. En halua saattaa kertojaa
hankalaan välikäteen, jos hän ei itse ole
arvannut/halunnut viedä asiaa eteen päin. Sen verran
vielä täsmennystä, että se oli ollut pieni
karhun pää. Onhan se voinut kulkeutua
vaikka Vennäin puolelta jonkin pedon suussa?
Kuten mainitsin, tämä on välikäden kautta
saatua infoa, joten en jatka aiheesta tämän
enempää. Kertojat ovat kuitenkin luotettuja
henkilöitä, joten en epäile lähteitä.
*
”Mänit repostelemaan”, tuumii puoliso selän
takana. No mänin, mutta olihan tuo niin häkellyttävä
juttu, jos sellaisia löytyy melkein omalta ”takapihalta”.
Yksityishenkilöillä on ilmoitusvelvollisuus vakavista rikoksista. Salakaato ei liene sellainen rikos.
Mutta onko eettisyys ja oikeustaju sitten rakoillut jos ei reagoi tällaiseen mitenkään ?
Mikäli kaadetaan salaa, ja toimintaan ei puututa, se on kuin toiminnan salliminen tai hyväksyminen. Tuleekin miettiä kyseistä toimintaa tavatessaan, että hyväksyykö hän toiminnan (ja sen jatkamisen ja kenties laajentamisen) vai ilmiantaako teon poliisille.
Poliisin velvollisuus on arvioida onko otus salakaadettu vai kannettu paikalle muuten.
Kyläkäräjillä ei enää tällaisista asioista nykypäivänä päätetä. Tai ei pitäisi päättää, mutta totuus tuppaa olemaan toinen. Suojellaan omaa ja kylänmiesten mainetta puolivahingossa.
Ei tässä ketään suojella. Vaan kun ei ole
ollut itse todistamassa. Mutta jos se nyt
mieltänne rauhoittaa soitan tästä Pekka Kunnakselle.
Asia minun osaltani loppuun käsitelty, turha ampua puskasta,
ainakaan allekirjoittanutta!
Riitta Pakarinen
Lupaukseni mukaan selvittelin kallo asiaa
suurpetotutkija Pekka Kunnaksen kanssa.
Hän pyysi välittämään seuraavaa tietoa:
Kallo liittyy (todennäköisesti) Luke:n tekemään
riistanhoitotutkimukseen koskien ahman liikkeitä
ja dna:ta alueella Saarivaara-Kaustajärvi.
Sinne on jokin aika sitten ripustettu puuhun
valkohäntäpeuran vasan kallo. Se ei ole
haaska vaan houkutin. Ahma on käynyt pisteellä
useamman kerran ja kallo on viety ripustuspaikastaan.
Kallo on vaikea tunnistaa ja erehtyminen on
inhimillistä. Ahmatutkimus jatkuu edelleen.
Pekka Kunnas kiittää havainnosta ja toivoo, että
vastaavissa tapauksissa häneen otettaisiin yhteyttä.
Tässä hänen luvallaan myös hänen puhelinnumerosa:
040 017 2748
*
Puhumalla ne asiat selviävät!
Hyvä Tellu ja Pekka ja Värtsi. Olette todennäköisesti nitistäneet oikeilla tiedoilla huhun, joka muuten olisi saattanut nousta suhteettomiin mittoihin. Huhujen torjuminen on eräs lehtien ja toimitusten tehtävistä.
Oikealla asialla on myös nimimerkki ”Netistähän ei tieto katoa”. Kaikkien pitää toimia salametsästystä vastaan.
Viime päivinä on Värtsin aiheina ollut monia erilaisia, mutta mielenkiintoisia juttuja ja niihin liittyviä, – kuin jatkokertomuksena, – toisten kirjoittajien omia henkilökohtaisia muisteluja ja kommentteja, jopa kommelluksiakin, jotka ovat hauskalla tavalla täydentäneet kyseisistä aihetta ja samalla laajentaneet tarinaa. Jopa erikoisen tapauksen selvittelyä ja sen mielenkiintoista lopputulemaa.
Alpoaatos mainitsi Sakari H’oon ”papin pätkä”-kertomuksen. Sen vuoden kirjoitukset ovat jääneet minulta lukematta, mutta nyt tuli sekin asia korjatuksi. Luin monia muitakin kirjoituksia ja nautin.
Historia ja etenkin henkilöhistoria kaikessa muodossaan on kiehtovaa!
Vielä jatkan: Kullervo Rauhala kertoi myös olleensa kuuskytluvulla Tulomalla. Hänellä on sana hallussa ja muistot tallessa, joten olisi kiva lukea myös pojankossin, – kuten hän itseään kutsuu, – aatoksia. Aiheitakin hän jo mainitsi: mm. rippikoulu N-liiton puolella, tyttöjen ihastuksesta isoseen, (tai saakos siitä edes kertoa), ja ehkäpä hänkin oli mukana, kun nuoriso kokoontui ”kaupan kulumille kavereita moikkaamaan”.
Kyllä lähiruoka keskusteluissa tulee usein esille riistaruoka, joka on luokiteltu tänäpäivänä lähiruaksi. Olen ollut seuraamassa mitä tutkijat kertovat tulevaisuuden ruokailusta. On tutkimuksia ja niistä vakavasti puhutaan. Heinäsirkat ja nyhtökauran kaltaiset korvaavat eläin proteenin. Ihmisten keskittymät maapallolla ovat alueita, jossa kuulemma syödään kaikki mikä liikkuu.
Ei nyt anneta maalata piruja seinälle eikä mennä mukaan kaikkiin vouhotuksiin.
Lähiruoka meille on Suomalaille on lähellä tuotettua kotimaista ruokaa. Metsästetty riista ja itse kalastetut kalat on kurmeruokaa, josta nautitaan juhlissa ja merkkipäivänä.
Muistan kun talomme oli rakenteilla yhdeksänluvulla ja takka oli valmistunut uudeksi-vuodeksi. Lattiat olivat vielä betonin kuivumis asteella. Laitoin takkaan kahtee valurautapataan kypsymään sianlihan kera Kaustajärveltä metsästämääni riistaa. Toiseen pataan laitoin metson ja toiseen kahden teeren lihat. Pitkä rakennusaikainen työtaso oli ruokapöytämme sinä iltana, johon oli katettu meitä rakentamisessa auttaneille pitopöytä. Metso ja teeripaisti olivat sen illan ruokavaliossa monelle makuelämys.