Eräänä päivänä tuli ovestamme hauki. Se oli SUURI. Se painoireilusti päälle 3 kiloa. Kotva siinä meni hauen kokoa ihmetellessä ja pyytäjää kiitellessä mainiosta tuomisestaan.
Sitten tuli aika tehdä se ruoaksi. Sopivasti lehdestä löytyi ohje hauen valmistamiseksi. Semmoista reseptiä en ollutkaan ennen kokeillut. Niinpä hauki tehtiin fileiksi ja ne työnnettiin lihamyllyyn. Aikamoinen kulhollinen haukimössöä saatiinkin. Ja kumma kyllä, mitään eksoottisia mausteita ei tarvittu. Niihin minun kokeiluni usein tyssäävät, kun kauppaan ei viitsi lähteä ajamaan jonkin ihmeellisen itämaisen maun perässä. Saattaapa käydä niinkin, ettei juuri sellaista kaupastakaan löydy.
Niin tuli haukitaikina vaivattua valmiiksi. Sitten ruoanlaittaja uuvahti . Taikina pääsi jääkaappiin yöksi ja varsinainen paistaminen sai jäädä huomiseen.
Pihvejä taikinasta piti tulla. Lehden kuvassa oli kasa kauniin pyöreitä syötäviä. Lettupannulla arvelin minäkin semmoisia osaavani tehdä. Lusikalla nostelin taikinaa reilusti pannulle. Eihän niistä mitään ohukaisia saisi tulla, vaan ihan kunnon pihvejä. Mukavasti sirisivät rasvassa. Kolme minuuttia puoleltaan piti paistaa. Ja ei kun pihviä kääntämään. Mutta kun ei irrottaminen pannusta onnistunut ei sitten millään. Pieniä sikkareita sain käännettyä paistaakseni toiseltakin puolelta. Kun arvelin sikkareiden olevan kypsiä, raaputtelin ne lautaselle. Kyllä ne ihan hyvälle maistuivat, vaikka iso osa herkusta oli jäänyt pannun pohjaan kiinni. Olikohan rasvaa ollut liian vähän? Kun olin saanut pannun puhtaaksi, laitoin reilusti rasvaa ja yritin uudestaan. Nyt oli rasvaa liikaa. Sitä pursui hellallekin, kun laitoin taikinaa koperoihinsa. Kiireesti ikkunat auki, ettei koko huusholli saa kärymyrkytystä. Sama oli paistotulos taaskin. Neliösentin kokoisina muruina ”pihvit” piti ottaa pannulta.
Nyt otin jo teflonpannun avuksi. Eihän pihvin muoto tietenkään olisi silmää hivelevä, mutta jos sentään pihvi kumminkin. Varmuuden vuoksi laitoin kuitenkin rasvaa tällekin paistovälineelle. Olin jo ohentanut pihvien paksuutta huomattavasti. Ei auttanut konstit eikä keinot. Uusi, hieno teflonpannunikaan ei suostunut luopumaan pihveistä. Taas sain kaataa joukon retaleita lautaselle.
Onneksi ei olla kovin kranttuja ruoan ulkonäön suhteen. Makuhan ei paistajan epäonnesta kärsinyt.
Onnex olkoon suuresta kalasta, Irene. Ei minulle tule pienetkään kalat itekseen ovelle. Ja makoisia pihvimurujakin olette saaneet. Olisihan ne pitänyt pureskella kuitenkin tohjoksi jossain vaiheessa.
Minä epäilen, että sinunkin teflon pannu on liian vanha kuten meidänkin pirtissä. On ostettu jo monta niin hyvää pannua, että mainosmiehen mielestä se kestää loppuiän. Sellaista hyvää ja kallista pannua kun ei hevin raaski heittää poiskaan. Nyt olen alkanut käyttää niitä lyhytikäisiä halpis pannuja. Aikansa kestävät nekin.
Hyviä kalapullia!
Minun haukipihviohjeessa massaan lisätään kermaa, kananmunaa ja perunajauhoja. Varmaan nuo munat ja perunajauho toimivat niin että pihvit voi paistaa ihan tavallisella pannulla ja niihin tulee vielä kaunis ruskea paistopinta. Joskus olen paistanut pinnan pannulla ja siirtänyt loppukypsennykseen uuniin. Nam.
Joskus seitsemänkymmentäluvulla iso matikka
ui suoraan tiskipöytämme altaaseen. Yläkerran
isäntä sen sinne heitti ja häippäsi itse saman tien
ovesta. Minä siitä rappukäytävään huutelemaan, että
tule heti takaisin! En minä ossoo enkä uskalla tehä
sille mittään kun ei oo ukkokaan kotona. Mies tuli
ja nylki (?) ja puhdisti kalan, mutta tuhisi koko ajan
harmissaan, että meillä emäntä tekee tälläiset hommat!
Valitettavasti kuvat ovat jääneet jostain syystä pois. No, ehkä tulosksen voi mielikuvittaa.
Kiitos teksteistä ja kommenteista.
Kivaa luettavaa.
Tuli hauen paisto-ohjeet samalla.
Meidän äiti Klaudia teki
meidän onkimista pasureista
( ämpärillinen) kisukalaa ja
sitten hienonsi ne lihamyllyssä.
Piikikkäitä olivat kalapullat
hienontamisesta huolimatta.
En tainnut mota syödä. 🙂
Äiti kuitenkin käsitteli saaliimme
eikä laittanut roskiin niin kuin
moni rouva tekee lastensa
onkikaloille. 🙂
Tuon ”haukijauhelihan” käyttöön olisi yksi vinkki. Jos ei kuka satu tietämään niin siitä saa hyvät sopat. Eli tarvitaan niitä isoja haukia sen verran, että viitsii ottaa lihanyllyn käyttöön. Eihän sitä nyt tyhjän tähen..
Suuresta haukisaaliista tulee myös paljon kalajauhelihaa. Pakastetaan noin nyrkin kokoisiin pallukoihin tai kuka mitenkin.
Kun kalasoppaperunat alkavat kiehua niin kalajauhepallukka tai pari laitetaan jäisenä kiehumaan. Tuleepa hyvä ja tuore kalasoppa.
Hauki on niin rasvaton kala, että sälyy härskiintymättä vuosikausia.
Hyvä kalajuttu! Täytyy keväällä laittaa meidänkin katiska pyytämään.
Samalla tuli hyviä kalaruokaohjeita.
Tuo Alpon mainitsema rasvattomuushan se juuri on ongelma silloin, kun hauesta tehdään pyöryköitä/pihvejä/mureketta. Itse olen hyödyntänyt suuret hauet tai suuret haukisaaliit pääsääntöisesti purkkikalana, mutta silloin tällöin on tietysti vaihtelun vuoksi myös jauhekalaakin tehty.
Kuluneena kesänä sain nuorison kalareissun tuloksena käsiteltäväksi jälleen ihan aikuisen hauen; elopaino n. 7,5 kg. Mikäs nyt neuvoksi, kun purkkikalaakin on kellarin hyllyllä jonkin verran vielä ennestään? Pitkästä aikaa jauhekalaksi tietenkin!
Kuivakkuudesta oli siis kokemusta, joten päätin rohkeasti kokeilla rasvalisäystä sianlihalla. Haukifileet palasiksi, sian kylkikappaleet siivuiksi, kananmunat ja maustekaapin sisältö sekaan ja koko repertuaari kahteen kertaan venäläisen kampimyllyn läpi. Hyvää evästä tuli suuri määrä, tehtiin pullia ja pihvejä paistinpannulla sekä mureketta uunipellillä. Tosi lupsakkaa oli ruoka nautiskella eli ei tarttunut kurkunpäähän mutta ei myöskään paistoastioihin!
Joukon esiintuoma näkökulma on tosi tärkeä; kaikki saalis tulisi nykyäänkin hyödyntää jollakin tavalla, jos ei kaikki mene ihmisille niin sitten (koti)eläimille. Kotipuutarhan lannoitteenakin niitä voi käyttää, etenkin särkikaloissa on runsaasti kasveille tarpeellista fosforia.
Pahimmillaan kalapusseja lojuu jopa parkkipaikkojen roskiksissa ja minua oikeasti inhottaa omilla reissuillani nähdä esim. jäälle ja rannoille jätettyjä kaloja; jos niistä on suinkin vielä otettavaa niin keräilen ne mukaani kissojen ja kanojen ravinnoksi.
Kiitos, Irene, tarinasta! Toivottavasti Liisankadun kerrostalon ovesta ei
ikinä ilmesty minkään kokoista haukea. Tuntu se niin turhan monmutkaselta
ruoanvalmistukselta. Kyllähän ruoan esteettisyyskin lautasella vaikuttaa
ruokailijan ruokahaluihin.
Jäin vielä miettimään tuota kalapihvien tarttumista pannuun. Joku syyhän siinä on. Jos joku tietää niin kertokoon. Olisiko lämpötila?
Meillä ne paistetaan enimmäkseen kesällä kun uistelemalla niitä haukia tulee. Kesällä pihvit paistetaan muurikka pannulla aika reippaalla lämmöllä. Sianlihaa ei lisätä. Paistamiseen käytetään voita ja ruokaöljyä. Ei tartu muurikkaan juuri lainkaan.
Irenen kirjoitus oli minulle lohduttavaa luettavaa. On muitakin ihmisiä joille ei ole suotu kaikilta osin onnistumisen ihanuutta. Kala paistuu nykyisin jokseenkin ilman sössimistä sen verran olen oppinut. Leivän paistaminen oli sellainen asia, että ensimmäinen omin nokin tehty ruisleipätaikina ja siitä tehdyt leivät menivät täysin pieleen. Tuli leipää josta ei saanut leikattua palaakaan veitsellä ja sahaa en käyttänyt. Ne olivat kuin betonista valettuja.
Ensimmäisen ohraryynipuuron valmistaminen uunissa oli elämys sekin. Noin kolmas osan puurotarpeista kaavin uunin pohjalta ja seinämistä. Kuinka ihmeessä ne voivat sillä tavalla kiehua ulos padasta. Mutta vielä on kehittymistä havaittavissa, pari viikkoa sitten uuniohrapuuro pysyi padassa ja oli vielä hyvän makuistakin.
Kyllä sitä ruokaa haaskataan nykyään kamalasti. Monien kanaloiden kanat pannaan monttuun sitte, kun ovat lakanneet munimasta. Arvokasta proteiinia haudataan maahan!
Saimme tässä erään kerran tietää kanojen joukkoteurastuksesta ja esitimme kainon pyynnön, josko saataisiin jokunen kana. Saatiinhan me! Koko talvi on syöty hyvää kanaruokaa silloin tällöin. Mikähän estää markkinoimasta teuraspäivää? Terveysviranomaiset? Kilpailijat? Onko liian työlästä? Myisivät vaikka euro per kana. Kyllä kauppa kävisi.
Aha, onpa puurot ja vellit menneet sekaisin noissa kuvissa. Se kuva, jossa lukee, että lehdessä, on kyllä se miun aikaansaannos. Kuva lehdessä olleista pihveistä on jäänyt kokonaan pois. Toista kuvaa katsokaakin tarkkaan !Se ei kuulu tähän aiheeseen ollenkaan. Mutta arvatkaapa, mikä on mennyt tien yli! Ehkä huomenna annan oikean vastauksen, jollain palstalla. Vastauskuvakin pitäisi löytyä toimituksesta.
Nyt ei näy mitään kuvia.
Kuva siiretty. Katsokaa nimellä ”Arvoitus”.
Irene, oli lisätty kuvat, mitä tullut s-postitse.
Nyt ne on poistettu tästä, yksi kuva oli siirretty nimelle ”Arvoitus”