Tuon lauseen kuulen aika usein. Kun asutaan Perämeren rannalla, on meri olennainen osa elämää. Kaikkina vuodenaikoina olemme tottuneet retkeilemään ja tekemään työtä merellä, rannoilla ja saaristossa. Meidän pitäjän edustalla on ihan mukava saaristo, jo kilometrin ja kahden päässä rannasta useita saaria. Läheisistä saarista suurimmassa on seurakunnan omistama leirikeskus. Muissa saarissa on yksityisten mökkejä ja kalastuskämppiä. Niistä huolimatta tilaa on myös maattomille ja mökittömille. Ensimmäinen vene kotonani oli puinen kalastaja-mallinen vene. Se toimi leipämoottorilla, elikkä soutamalla.
Isällä saattoi olla paljonkin verkkoja vedessä kilometrien päässä rannasta. Aika monesti olimme velipojan kanssa hänelle soutumiehinä. Opittiin jollakin lailla soutamaan samaan tahtiin. Olenpa joutunut soutajaksi myös lohirysää koettaessa. Siitä en oikein muista muuta kun sen, että hankalaa meinasi välillä olla. Ettei vain tullut ihan itsetuhoisia ajatuksia siinä työssä?! Myöhemmin meillä oli vähän isompi vene. Malli oli tietysti se sama kalastaja-mallinen avovene, mutta siinä oli jo moottori, Kipinä-merkkinen keskimoottori. Matkan teko oli nyt huomattavasti helpompaa, mutta isomman veneen soutaminen taas erilaista. Muistan yhden reissun isän kanssa, oli jo melkoinen myräkkä alkamassa, mutta verkot olivat parin kilometrin päässä ja ne oli pakko saada pois. Velipojat olivat osanneet häipyä johonkin omiin juttuihinsa, joten apumiehen työ tuli minulle kuin manulle illallinen. Isä rupesi nostamaan verkkoja veneeseen ja minä soutamaan. Siitä ei tullut yhtään mitään, aallokko oli niin kova, että vene ei pysynyt siellä missä piti. Vaihdoimme paikkoja, ei minusta siihenkään ollut, en uskaltanut nousta veneeseen seisomaan. Yrjö-niminen ystäväkin liittyi joukkoon! Niinpä sovimme, että vedän verkot kaloineen päivineen kasaan veneen pohjalle. Ei ollut puikkarille käyttöä! Näin tehtiin ja päästiin elävinä maihin. Sen koommin en muista olleeni tyrskysiian pyynnissä.
Nyt voin ihmetellä sitä, että en silloin 70-luvulla nähnyt tai edes kuullut, että kenelläkään olisi ollut pelastusliivejä, saatikka nykyisin käytössä olevia kelluntapukuja.
Eivät läheskään kaikki merireissut olleet kalastusmatkoja. Voi niitä nuoruusajan hupireissuja! Riitti seikkailuksi jo se, että haettiin rannan läheltä olevasta kaupasta aski sippi-Bostonia ja soudettiin lähisaareen tupakalle. Mikä synti! Joskus oltiin keveriporukalla viikkokunssissa telttailemassa, joku vei meidät saareen ja haki pois sitten kun kerkesi. Juhannusreissuilla pojat saattoivat ryypiskellä kiljua. Me tytöt emme uskaltaneet. Tai ei ainakaan uskallettu tunnustaa. Semmoista se oli siihen aikaan.
Aika pieninä kakaroina velipojan kanssa kaksistaan merellä oltiin, oli vain se ensimmäinen soutuvene, mutta silläkin sai hyvää kyytiä, jos tuuli oli sopiva, nostettiin vain teljut pysyyn ja annettiin mennä.
Kyllä vanhan ajan kalastaja-vene on hyvä vene. Ihmettelenkin aina niitä järvialueen veneitä, miten ihmeessä semmoisella ”lusikanvarren” näköisellä puikulalla kukaan uskaltaa mennä vesille?
Mutta, olipa vene kuinka turvallinen tahansa, kyllä meri silloin tällöin ottaa omansa. Hukkumisia tapahtuu. Lipesin asiasta, Härkössiinhän tässä piti olla menossa.
Leipäreet on kahdeksan pientä saarta käsittävä saariryhmäkotikuntani edustalla Perämerellä. Saaristo sijaitsee noin 16 kilometriä mannermaalta. Se muodostuu kahdeksasta kalliosaaresta, joita ympäröivät karikot. Saarilla on kalastusmökkejä.
Saapaskarin ja Härkäleton saaret sijaitsevat jonkin verran etelään Leipäreiden saariryhmästä. Lähipiiriini kuuluvalla miehellä on kavereittensa kanssa kimppakämppä Härkäleton Saapaskarissa. Sinne menevät silloin kun puhuvat Härkösistä. Joillakin on perinne mennä sinne keväällä ”jäitten lähtöön”. Tavallisille maakravuille outo, pelottava reissu.
Onhan rannasta matkaa. Tänäkin vuonna huhtikuun puolen välin paikkeilla kaksi kaverusta sinne taas lähtivät. Toisella oli jo kokemusta vastaavasta reissusta. Toinen oli kuuleman mukaan odottanut jo monta vuotta, että pääsee mukaan.
Me rannalle ruikuttamaan, pelkäämäänkin, jääneet yritimme tietysti monin tavoin estää koko reissu. ”Ja muistaakaki sitten, ettei tartte sitä ja tätä ja niin edelleen. Hukutatte ittennä, ja milloin sieltä sitten pääsee pois, riittääkö ruoka, muistaakakin sitten soittaa meripelastukseen, jos on joku hätä. Ossaattako nyt varmasti? Onko sinne nyt pakko mennä?”
Kysehän on kuitenkin aikuisista miehistä. Varmasti mukava lähteä, kun näin kannustetaan! Itse en juuri uskaltanut sanoa mitään, oli minulle jo aikaisempina vuosina sanottu, että kun et mitään tästä ymmärrä, ei tarvi hermoilla ja hermostuttaa muitakin. Kaverit kuskasivat nämä kaksi eräjormaa saareen moottorikelkoilla eväineen ja muine värkkeineen. Jättivät sinne. Paluumatka oli suunniteltu tapahtuvaksi veneellä sitten, kun meri on auki.
Matkalaisten ensimmäisen hommat perille tultua ovat saunan lämmitys, mökin kevätsiivous ja tulojuhla. Verkot jään alle, jotta ruuassa pysyminen helpottuu. Kun ei ole omakohtaista kokemusta, on vaikea kuvitella ajan kulumista. Puhelimen välityksellä yhteyttä kotiin pidetään. Rannalle jääneet kyttäävät fb-päivityksiä. Telkkaria voi katsella jonkun verran, sähkö tulee agregaatista. Verkot koetaan joka päivä. Kalan pyynti helpottuu sitä myötä, kun on sulaa sen verran, että ei verkkoja tarvitse jään alla pitää. Pieni kokuvene on jätetty saareen jo syksyllä.
Tämmöisenä ikääntyneenä, aikanaan maailmalla resunneena kummitätinä, osaan ajatella, että on siellä pojilla varmasti mukavaa! On hyvä, että on kaveri, jonka kanssa tehdä tämmöinenkin reissu. Ehkä siellä voi puhua myös asioita, joita ei ihan heti kotioloissa saa hyvällekään kaverille sanottua. Voi hyvällä mielellä herkistyä?
Tämän vuoden keväällä meri ei millään meinannut alkaa sulaa, jäät jököttivät paikoillaan. Vappukin meni, kauempana jäät alkoivat lähteä, mutta kotiranta oli vielä pitkästi jäässä. Ajoksen rannasta oli kuitenkin jo meri auki ja sitä kautta yli kolme viikkoa jäitten lähtöä seuranneet kaverit tulivat äitienpäiväksi kotiin. Mutta kyllä Härkössiin pitää vielä päästä lähtemään. Jäitten lähtöä seuraamaan.
[embedyt] http://www.youtube.com/watch?v=0vDRV7qP-n0[/embedyt]
Tuula Turunen
Hei, itse nyt kommentoin. Miten tää teksti on näin yhtenä pötkynä? Lähetin kyllä erilaisena?
Tuula älä huoli.On ladontavaiheessa sattunut varmaan inhimillinen erehdys 🙂
Kyllä Irina sen korjaa samalla kun korjaa nimesi tekstin kirjoittajaksi.
Tarinahan on näin eräjormalle kivaa luettavaa.
Kun luin juuttua ja näin yläosassa Irinan jutun kirjoittajaksi tuli mieleeni josko ”uusi toimittaja” Irinakin kertoisi hiukan itsestään?
Hyvin tuosta selvän sai. Onhan siellä ”välykset” kappaleitten merkiksi. Sisämaalaiselle mukavaa luettavaa!
Niin, mie olen niin lapsellinen, että heti kehtasin rimpauttaa. Nyt siitä jutusta on hävinnyt se video, mikä EHDOTTOMASTI kuuluu juttuun. Osa videon kuvista on tuosta poikien kevätreissusta, ja laulajapoikakin niissä maisemissa paljin viihtyy.
Merellisiin tunnelmiin tekstin myötä pääsin. Video näkyy ja kuuluu täällä.
Hyvä juttu. Kiitos.
Virkistävää lukea tämä tarina on aivan erilaisesta elämänpiiristä kertova juttu.
Kaustajärven kasvatin Kauko Vepsäläisen mökillä kun yhdessä kalastimme hänen mökeillään Bromarvin vesillä. Oli meri antoisa, mutta pienien vesien kasvatille tuulinen meri ja korkeat aallot vähän pani miettimään. Kauko oli samoista olosuhteista lähtösin kuin minä ja vuosien vieriessä tottunut merellä liikkumaan mökkiensä lähivesillä niin luotin hänen taitoihin. Kaukolla oli aamukahvilla mieleeni painuva slogan, joka on tuttu kansan suussa ”ei kannata mennä merta edemmäksi kalaan”.
Mielenkiintoinen juttu, hyvin kirjoitettu. Kyllä Tuulassa on tarinankertojan vikaa. Itsekin asun meren rannalla, mutta sanon aina, että rakastan merta maalta käsin. Minun pää ei tykkää keinuvasta liikkeestä ja siksi en kaipaa veneen kyytiin. Joten en suurin surminkaan olisi lähtenyt tuulisella kelillä vesille. Mutta talvella on eri juttu. Rakastan hiihtoretkiä meren jäällä. Valitettavasti näyttää taas siltä, ettei meidän kohdalle tule kunnon jäätä tänäkään talvena. Minun rannan vastaranta on Ruotsin puolella. Ei ole saaria suojana, että meri pääsisi rauhassa jäätymään. Tuulet särkevät jäät, eivät ehdi kestäviksi ja eihän meillä ole ollut pakkasiakaan. Vettä satoi eilenkin, surullista.
Piti taas lukea muutama kerta ja tutkia netistä minulle outoja sanoja ennenkuin kaikki jutun palaset alkavat loksahtaa paikoilleen. Etsin kartoista Italian muotoista saarta, mutta ei tämä Saapaskari saapasta muistuta. Mistä lie nimensä saanut. Saappaat ja muutkin saaret löytyivät. ”Kipinä-moottorin” kuvakin löytyi. Vielä jäi hiukan arvuuteltavaa kun Tuula puhuu että ”nostetaan teljut pystyyn” ja mennään ”kokuveneellä” ”viikkokunssille” : Aika ovela tyttö tämä Tuula. Laittaa lukijat ajattelemaan asioita.
Kiitos Tuulalle mukaansatempaavasta tarinasta!
Valitettavasti video ei näy.
Aha, se video, kyllä se vielä tänään on näkynyt, nyt näkyy hävinneen?
Juttujen ulkoasun kanssa on ollut hiukan ongelmia viimepäivinä Värtsissä. Asiaa tutkitaan ja korjataan. Nyt video on kunnossa))
Hyvä Tupu! Hieno tarina!