Liperiläinen Ikääntyvien neuvontakeskus ja -vapaa-aikatoimi yhdessä kansalaisopiston kanssa järjestivät konsertin Viinijärven palvelutalolle.
Kun tulin paikalle, oli palvelutalo Neliapilan sali jo tupaten täynnä. Talon omat asukkaat oli autettu istumaan mielipaikoilleen jo hyvissä ajoin ennen alkua. Asukkailla on mielipaikat, jossa he mielellään istuvat. Saattaapa joku pahoittaa mielensä ja lähteä pois, jos ei pääse omalle paikalleen istumaan. Siksi varmistettiin, että kaikki talon asukkaat olisivat paikoillaan, ennenkuin me ulkopuoliset pääsimme valtaamaan parhaita paikkoja. Luultavasti kaikki talon tuolit oli etsitty käyttöön. Minä sain paikan käytävästä, muitten takaa. Minullekin etsittiin vielä tuoli jostain.
Konsertin aluksi esiintyi kansalaisopiston pianonsoiton opiskelijoita sekä koululaisia. Konsertin loppuosan esitti yleisö harmonikkataituri Jorma Kultamaan johdolla.
Yhteislaulujen välillä Kultamaa soitti niin kiperät ”Väärät vitoset,” että ihan jännättiin hänen sotkeutuvan sormiinsa. Ei sotkeutunut.
Yhteislaulua
Suurin ohjelmanumero tässä konsertissa oli tietenkin yhteislaulut. Juontajana ja esilaulajana Jorma Kultamaa harmonikkansa kanssa. Mielenkiintoista näissä yhteislauluissa oli se, ettei mitään laulumonisteita ollut käytössä kenelläkään esilaulajan lisäksi. Kaikki ”nuoruusvuosien laulut” olivat tuttuja, niinkuin pitää ollakin. Sieltä muistin syövereistä ne sanat löytyvät jos ne on sinne joskus talletettu. Monet lauloivat raikuen, korkealta ja kovaa, jotkut arkaillen, sanoja sieltä täältä tapaillen. Aika moni näytti osallistuvan laulamalla äänettömästi itselleen. Huulet näyttivät liikkuvan aivan oikein sanojen mukaan. Mitä nuoruusmuistoja lie laulajalla mielessään liikkunut.
Tonttuleikkejä
Joitakin joululauluja myös leikittiin. 
Jorma Kultamaa onnistui houkuttelemaan eteen jonkun näyttämään
tonttuleikin mallia, koska hänen kätensä olivat ”haitariin sidotut .” Avustaja näytti miten ”hiljaa hiipi joukko varpahillaan, varpahillaan..”. Sitä meidän oli hiukan vaikeaa tehdä tuoleissa istuen, mutta ”tip tap tip tap tipetipetiptap” onnistui yli odotusten.
Siellä kaikilla oli niin mukavaa
Pois lähtiessään monet kehuivat, kuinka mukavaa oli laulaa tuttuja lauluja nuoruuden ajoilta ja sai leikkiä pitkästä aikaa tonttuleikkejä.
Kyllä yhteislaulu on ”poikaa” vanhallakin iällä.
Tämä on hieno asia, että ikääntyneille järjestetään tällä tavoin mielenvirkistystä.
Kuulemani joululaulu ”tuplasanoituksella” olisi kiva täälläkin, mutta siihen tarvitaan
ehkä lupa jostain?
Tähän juttuun liittyi muutamia sattumuksia. Mielestäni lähetin tämän toimitukselle jo marraskuun lopulla. Kun sitä ei ruvennut viikkoon kuulumaan Värtsin palstoille niin aloin jo epäilemään itseäni ja tutkin lähettämäni sähköpostit. Eikä sitä sieltä löytynyt. Lähetin jutun uudelleen ja odottelin muutaman päivän, eikä sitä julkaistu. Ajattelin syyksi sitä, että se ei ollut Värtsilästä. Alkoi jo mennä usko Värtsiin. Eilen sitten kirjoitin tarinan uudelleen ja poistin nuo maininnat Liperistä. Alkuperäinen ”Liperin juttu” näkyy kuitenkin menneen perille, vaikka ”ei ollut lähtenytkään”.
Nyt huomasin, että kuvassa istuu vaaleatukkainen pikkupoika pianon päällä. Hän näyttäisi olevan Otto Rummukainen. Siis ”Pykälävaaran Päätalon” Otto Rummukaisen pojan pojan poika. Hän soitti pianoa konsertin alussa.
Hieno homma, että laulu soi ja soitto raikaa.
Kokeilua, kokeillaan tuleeko viesti monta kertaa peräkkäin.
Onhan täältä mukava ja kätevä lukea tapahtumista
hieman laajemmaltakin alueelta. ”Alpoaatoksen kuoro”
oli torstaina ilahduttamassa Vetrean väkeä Joensuussa,
ihan mielelläni minä siitäkin lukisin kun en ehtinyt paikan päälle
kuulolle.