15 comments for “Viikon puheenaiheet -viikko 47

  1. Jokaisella mellä vuosia viettäneillä on muistoja talvista kun säätila oli vakaa. Routa jäädytti maan ja pakkaslumi ei tehnyt tuhojaan puidenoksilla. Joensuussa kun ammattikoulua kävin oli ylisoutajan kohdalla nykysen kävelysillan kohdalla Pielisjoen ylittävä jäätie kävelijöille. Kaupunki avasi tien syksyllä ja sulki keväällä. Silloin ei Joensuussa ollut muita siltoja kuin Siltakadun silta. Nykyään Pielisjoki ei ole jäätynyt vuosikymmeniin. Minun tarinanani on itsekoettu tosi tarina 45-vuoden takaa.

  2. Talvi tuli, talvi meni.
    Vuodet eivät ole veljeksiä. 55 vuotta sitten oli erittäin lämmin syksy. Daaliat kukkivat pihalla vielä marraskuun alussa. Niitä poimittiin maljakkoon juhlaa varten.
    Saapas nähdä, millaiset talvikuukaudet ovat tänä vuonna.

  3. Ei esiinny Eino Grön Tohmajärven Kirkossa ei:
    Minkähän laine herätys tarvittas Tohmajärvele SRK: hon
    Onneks piäsöö kuuntelemaa Valtimon Kirkkoon.

  4. Kyllä esiinttyy, hyvä niin.

    Tämän päivän Karjalaisessa oli oikaisu: Eino Grönin haastattelussa sanottiin, että häntä ei olis päästetty esiintymään Tohmajärven kirkkoon. Grön konsertoi kirkossa 22. joulukuuta kello 19.00.

  5. KARJALAN KIELEN PÄIVÄ 27.11.2016

    ”Päivää vietetään nyt ensimmäistä kertaa. Päivää voi
    juhlistaa esim. liputtamalla, järjestämällä juhlan, luennon
    tai muun tempauksen. Kirjoittamalla artikkelin paikallis-
    tai maakuntalehteen”….

    Näin siis Karjalan kielen seura jäsentiedotteessaan.
    Tuli vaan mieleen, että miksei päivää voisi juhlistaa
    kirjoittamalla vaikkapa verkkolehteemmekin. Esim.
    muisteluksen karjalankielen taitajista, heitähän oli usealla
    paikkakunnalla siirtolaisinakin. Heikki Turusen
    uusin romaanikin ”Kuokka ja kannel” sivuaa aihetta.

    Kunpa isovanhempani olisivat nähneet tämän päivän,
    että ”suojärven murre” on saanut virallisen aseman.

    Kirjoituksianne odotellen, karjalazin tervehyzin!

  6. Tervetuloa kuuntelemaan Eikkaa Nurmeksen kirkkoon 24.11.2016 klo 19. Toivottaa Markus Kontiainen, Nurmeksen kirkkoherra.

  7. Eino Grön ei pääse laulamaan Tohmajärven kirkkoon. Eino Grön pääsee laulamaan Tohmajärven kirkkoon. Mistä sotku johtuu? Mikko tietänee mistä sähläys johtuu.

  8. Varmaan kirkkoherra Mikko Lappalainen tietää sekaannuksen syyn.
    Minä Mikko en osaa sen tarkemmin syytä sanoa.

    Kuitenkin minulle Tohmajärven kirkko on hyvin tärkeä ja muistorikas. Olen molemmat vanhempani saattanut siellä viimeiselle matkalle.

  9. Tämä usan presitentti ei vaalipuheissa hyväksynyt, että ihmiskunta voi vaikuttaa ilmakehän lämpenemiseen vähentämällä hiilidioksiidi päästöjä. Nyt kun hän on lähes virassa maaiman asioiden hoitajana yksilönä voi vaikuttaa omalla mielipiteellään. Yksilö Tramppi voi höläytyksillään pilata myös maailman laajuisen ympäristö sopimuksen, joka tähtää ihmisen vaikutuksen pienentämiseen ilmaston lämpenemisessä.

  10. Asiasta kolmanteen. Kuulin tänään potilaskertomuksen eräästä Pohjois-Karjalan kunnasta. Suuhygienisti oli todennut jo, että hammas pitää varmaan poistaa. Lopulta hän sai ajan lääkärille. Sattui nuori virolainen naislääkäri. Ei ottanut hammasta. Kehoitti tulemaan joulun jälkeen ja varasi ajan.
    Sillä aikaa potilas tilasi Joensuusta ajan yksityislääkäriltä. Hammas poistui alta aikayksikön, mutta tuli hintoihinsa. Euroa vaille 200. Tämä takaa varmaan mökin mummollekin sen kuuluisan valinnanvapauden, kun uusi sote tulee.

  11. Jokainen ymmärtää ilmakehän ilman isoa matematikan ymmärrystä. Ota kotona oleva pallo esille ja kierrä sen ympärille ilmakehän rautalangasta kotipallo halkaisijalle mittasuhteisiin sopivaksi. Tämä kehä palloa seuraa, niin kuin seuraa meidän maapalloamme ilmakehä. Ilmakehän happi ja vesi ovat elämän edellytyksiä meille tämän pallon päällä taivaltajille.

  12. Irene Peuhkurinen kirjoitit asiaa, näin se vaan menee tänä päivänä.
    Onneksi on tulossa se odotettu ”sote,” joten sitten meillä on se
    kovasti mainostettu ”valinnanvapaus.”
    Tänä päivänä Joensuussa ei pääse terveyskeskukseen
    kuin kuuden viikon odotusajalla.
    Tässä tätä valinnanvapautta.

  13. Meillä Lappeenrannassa toimii EKSOTE todella hyvin ilman kilpailutusta. Täällä julkinen sektori on valmistautunut kilpailutukseen. Palvelu pelaa ja on ottanut yksilön ja pienenkin ihmisen tarpeet huomioon. Terveyspalvelut ovat Suomalaisissa käsissä. Mitähän uudistus tuo tulleessaan. Kansainväliset terveysalan toimijat, eli pörssiyhtiöt vievät veroeurot mennessään.

  14. WANTED TONTTULAKKI

    Nyt on se aika vuodesta, jolloin vietetään monenlaisia
    juhlia, mikä parhaiten sopii itse kullekin säädylle.

    Laitoin tonttulakin viime vuonna sellaiseen paikkaan josta
    se on helppo ottaa ensimmäiseen pikkujouluun lähtiessä.
    Tänä vuonna se on pitäjäseuramme jouluunlaskeutumisjuhla
    Niittykartanossa ja siis tänään.

    Kävin joulukoristelaatikon kellarivarastosta. Ei ole tonttulakki
    siellä vaikka niin ounastelin. Kiipesin kurkkimaan yläkaappiin,
    siellä on vain jouluvalovarasto. Entäpä liinavaatekomeron joululiinat?
    Ei pilkoita tonttulakki sielläkään.

    Siippa kysyy sanomalehden takaa, että mihin ihmeeseen sitä
    tarvitset? No, jospa vaikka pyydettäisiin mukaan tonttuleikkiin,
    kuten monena vuotena on käynyt…..Tip, tap, tip, tap….

    Hyvää pikkujouluaikaa kaikille ja pitäkää huoli tonttulakeistanne!

    Toivoo ei niin tip top Telle

  15. Tänään oli hienoa herätä uuteen päivään. Mieltä piristämään satoi kauniita lumihattaroita hiljalleen. Maa ja metsät olivat jouluisen lumiset. Pihalla oli lunta lähes parikymmentä senttiä ja lisää sataa. Kun ei koskenut eikä kolottanut mihinkään niin oli niin mukavaa lähteä aamulenkille. Vaatteet siellä kastuivat, mutta mieli virkistyi entisestään.

    Oikein hyvää viikonloppua toisillekin !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *