Minisaarnoja

Koiviston minisaarnoja
Älä kuuntele mutta-ihmisen mutinoitaarmoa-mutta
Saarnaa ja satiiria

Ilkka Koivisto: Armoa mutta…, Päivä kustannus 2015

Ilkka Koivisto ( ei siis se luontomies ja intendentti) pistää asiat kohdilleen satiirista huumoria pursuvissa saarnoissa. Hänen teostaan voi lukea kuin mietekirjaa:
– Oikein lujaa luottamusta kutsutaan myös uskoksi.
– Kirkoissa on menty harhaan ylistysbuumissa.
– Viisaampaa kuin velkaelvytys on alkaa auttamaan sorrettuja.
– Uskofobia on ilmiö jossa pelätään suvivirsiä ja lähetysmäärärahojen korottamista.
– Ei Jeesuksella ole mitään marttojen ahkeruutta vastaan.

Koiviston kirja saattaa naurattaa. Hän tekee arkipäiväisistä asioista, uskostakin, pilaa. Toisaalta hänen tekstistään löytyy myös viisautta, jos sitä haluaa etsiä. Itse yritin etsiä tietoa siitä, ovatko nämä minisaarnat olleet jonkun lehden sivuilla kolumneina tai pakinoina. Voisin melkein panna lanttini likoon, että jutut on koottu tällä tavoin. Niiden sisältö ei ole kaunopuheista tai farisealaista, päinvastoin Koivisto pistää arjen tavat ja tottumukset, maailman murheet, politiikan ja tietysti tapauskovaisuuden toiseen vaakakuppiin. Toisessa hän säilyttää kallista aarretta, armoa. Usein ihminen vain
lisää armo-käsitteeseen loppukaneetin mutta. Mutta miksi uskoon tullut ihminen, joka pitää Kristuksen kohtaamista
elämänsä tärkeimpänä asiana, saa ”lahjaksi” pahan taudin, josta ei voi selviytyä. Kun Kristus roikkui ristillä, oli mukana myös muttamies, joka oli naulittu ristille hänen viereensä. ”Sanot, että olet Jumalan poika, mutta miksi et pelasta itseäsi ja meitä.”

Jumalan sanan nälkään tarjotaan usein kirkoissamme liturgioita ja sanahelinää. Siksi nämä Koiviston tuoreet, joskus sekopäisiltä vaikuttavat pikku puheet tuovat myös tervettä uudistusta kirkollisen elämän luutumiin. Ryhdyn itsekin mutta-mieheksi ja sanon Koiviston innoittamana, mutta miksi ei voida puhua asioista niiden omilla nimillään. Kirkon piirissä käytetään liikaa keisarin uusia vaatteita ja tekopyhyyttä.

Siteeraanpa vähän Koiviston kerettiläistä sanataidetta: ”Saanko halutessani perustaa kuudennen herätysliikkeen?
Jos en koe kuuluvani mihinkään koulukuntaan tai suuntaukseen, olenko silloin irtodoksinen? Jos olen rap-musiikkia kuunteleva kristitty, olenko silloin automaattisesti raptisti?”…

Jouko Varonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *