Onnellisten ihmisten kaupunki

Luinkohan Satakunnan Kansasta vai kuulinko televisiosta, että tutkimusten mukaan Porissa asuivat sillä hetkellä maan onnellisimmat ihmiset. En muista kriteereitä, joitten perusteella siihen tulokseen oli tultu, mutta tieto sai minut miettimään, mikä se sitten tekee minusta tyytyväisen ja onnellisen porilaisen.

Porihan on maantieteellisesti vähän niin kuin syrjäkaupun- ki, joka on aika kaukana valtaväylistä. Tänne ei pistäydytä ”matkan varrella”, vaan tullaan tositarkoituksella.

Kaupunki on palanut yhdeksän kertaa historiansa aikana, ja aina se on entistä ehompana noussut tuhkasta sinnikkäiden porilaisten ansiosta. Viimeisin palo oli vuonna 1852. Kolme neljäsosaa Porista paloi poroksi, ja vuosia suuri osa kaupungin asukkaista joutui asumaan maahan kaivamissaan kuopissa kaupungin laitamilla. Vähissä taisi kaupunkilaisten onnellisuus niinä aikoina olla varsinkin asuinolosuhteiden vuoksi.

Porin kaupungintalo

Porin kaupungintalo

Meri on porilaisille kautta aikojen antanut vaurautta ja hyvinvointia. Varakkaat laivanvarustajat, kauppiaat ja porvarit auttoivat kaupungin jälleenrakentamisessa. Monia kauniita rakennuksia niiltä vuosikymmeniltä voin ihailla kaupungilla liikkuessani, mm. uusgotiikkaa edustavaa v.1864 valmistunutta kirkkoa, jonka valurautainen 60 tonnia painava torni on ainoa laatuaan Suomessa. Komea v.1841 rakennettu raatihuone kärsi vaurioita viimeisessä palossa, mutta korjattiin nopeasti entiseen kuntoonsa. Raatihuoneen piirustukset oli laatinut sen ajan kuuluisin arkkitehti Carl Ludvig Engel. Raatihuoneelta avautuu näkymä kauniiseen Raatihuoneen puistoon, jossa on mukava istuskella ja ihailla sen kukkaloistoa kauniina kesäpäivänä. 1894 varakas apteekkari Robert Junnelius ja konsuli Hugo Rosenlew rakennuttivat venetsialaista renesanssipalatsia muistuttavan asuintalon, joka oli aikomus purkaa 50-luvulla. Onneksi saatiin täpärästi estettyä.Tunnetuin Porin rakennuksista lienee Fritz Juseliuksen v. 1903 rakennuttama mausoleumi 12-vuotiaana kuolleen Sigrid-tyttärensä muistoksi.

016

Keski-Porin kirkko

Vanhan teatteritalon kauniissa salissa on mukava nauttia teatteriesityksistä. Konserteista ja musiikki- tapahtumista ei ole puutetta Porissa. Promenadisalin konsertit ovat usein loppuun myytyjä. Muutettuamme tänne olin mukana Taidemuseon Kannatusyhdistyksessä, jonka tehtävänä oli saada vanhan pakkahuoneen tiloihin taidemuseo. Nyt se on jo toiminut vuosikymmeniä ja on keskittynyt moderniin taiteeseen. Museon teosten pohjana on Maire Gullichsenin kokoelma uudempaa kotimaista ja ulkomaista taidetta.

Porin raatihuone

Porin raatihuone

Porin maakuntamuseossa on mukava pistäytyä silloin tällöin. Perusnäyttely antaa hyvän kuvan elämästä Suomessa ja Satakunnassa aina jääkaudesta nykypäivään.

Ympäristöllä ja kultturielämällä on oma merkityksensä ihmisen viihtymiselle, mutta tärkeintä onnellisuudelle ovat kuitenkin oma perhe-elämä, työ ja hyvät työtoverit, terveys ja pikkuisen luomisen tarvetta.

Pussinpohjan Masa

 

”Ei onni ole mikään sattuma, joka valahtaa taivaasta
kuin rankkasade kesäpäivänä. Se tulee ihmisen luo
vähitellen sen mukaisesti, miten hän suhtautuu elämään
ja ympärillään oleviin ihmisiin. Onni karttuu jyvä jyvältä,
osanen täydentää toistaan.”

Tsingis Aitmatov

Share

9 comments for “Onnellisten ihmisten kaupunki

  1. Olipa helppoa lähettää kiva Pori-juttu uuden Jaa-näppäimen kautta entiselle porilaiselle tämän päivän Indonesiaan.

    Tuolla ei ehkä tiedetä Värtsiä lukea avittamatta, mutta nyt luetaan ihan pallin toisella puolella.

  2. Hieno tietoisku Porista. Masa toteaa ettei Pori satu reitille.. ei ole sattunut minunkaan reitille koskaan.

    Tuli tuossa leikillisesti mieleen, että hakeutuiko Masa Poriin juuri siksi kun se on Suomen syrjäinen sopukka, vähän saman tapainen kuin Värtsilän Pussinpohja.

    Millaiset lienevätkään onnellisuuden mittarit. Luulen että on helpompaa laskea äänekkäitä valittajia. Masan tarinoissa henkii tyytyväisyys. Niitä on mukava lukea. Kiitos Masa !

    Eilenkin hiihdellessäni ajattelin vähän samoja asioita.. pieniä onnen pipanoita, niitä tuli eteen miltei jatkuvasti. Aurinko oli sulattanut lunta ja jäätä ja jäljelle oli jäänyt uskomattoman kauniita taideteoksia. Pysähtelin paljon näitä näkymiä ihailemaan.
    Toivittelen Onnen pipanoita tällekin päivälle
    Masalle ja kaikille toisillekin.

  3. Kiitos Saulille, kun laitoit kuviin tekstit, jotka jäivät minulta pois.

  4. Vanha sanonta ”Porin piruista ja satakunnan hulluista”ei pidä olleenkaan paikkaansa !

    Olen käynyt kymmeniä kertoja Porissa ja ystävystynyt moniin paikallisiin.Mukavia ihmisiä asuu länsirannikkollakin.

    Me itä suomalaiset omimme helposti lupsakkuuden ja iloisuuden vain karjalaisten luonteen piirteeksi mutta totuus on että muuallakin Suomessa asuu ja elää ihania ihmisiä.

    Taitaa olla niin että meillä karjalaisilla olisi syytä tarkistaa asenteitamme suvaitsevaisuuden ja herkkä hipiäisyyden suhteen.Tahtoo tuo tempperamentti lämmittää tunteita monesti aivan liian herkästi ja turhaan (vrt Värtsin kommentit viikon puheenaiheessa)

    Kiitos Masalle Porin terveisistä ja aurinkoista kevät päivää kaikille Värtsin ystäville 🙂

  5. Kiitos, Masa! Tuli mieleeni käynti siellä Porin taidemuseossa. Sinä selitit , miksi niitä kaikenmaailman häkkyröitä oli luotu. Avarsi ymmärrystä melkoisesti.
    Olisikohan Värtsilä sitten Suomen onnellisin kylä?

  6. HYVÄÄ PÄÄSIÄISEN JÄLKEISTÄ AIKAA SINNE PORIIN.

    Olen usein kirjoituksiesi innoittamana aikonut kirjoittaa omista Värtsilän ja Porin muistoistani, mutta aina se on jäänyt vain aikomukseksi.

    Oliskohan nyt, kun vielä jotakin muistan, se aika. Ensin Värtsilään ennen Talvissotaa. Isämme 0livat molemmat Osuusliikkeen palveluksessa Pussinpohjan varastolla. Isäni kertoi usein, miten raskasta oli purkaa painavia tavaroita rautatievaunuista varaston korkeisiin pinoihin. Työ oli kuitenkin sujunut hyvin Törrösen Heikin kanssa. Vuonna 1928 isäni muutti Kutsun myymälän hoitajaksi, josta käsin minä aloitin keskikoulun 1937 Värtsilässä.
    Sitten tammikuussa 1944 tuli kutsu armeijan harmaisiin. Saksalaisilla oli Porin lentokentällä lento-osasto, joka sai kiireellisen kutsun kotiin ja kentälle ja majoitustiloihin jäi paljon tarvikkeita jotka tietysti kiinnostivat Porin siviileitä, kuten myös suomen armeijaa.. Yksikkömme oli siirretty juuri Kokemäelle ja siitä komennettiin 20:n miehen ryhmä vartiomiehistöksi lentokentälle.Niin kului 3 viikkoa Porissa. Majoitus oli viereisessä.suuressa kansakoulussa. Lentokentältä on muistona pienet kovamuoviet shakkinappulat.

  7. Tätä minun asuinaluettani, Herttoniemenrantaa, on mainostettu onnellisten ihmisten kylänä.

    Itse ainakin olen onnellinen merellisestä ja muutenkin luonnonläheisestä asuinpaikastani. Luonto tulee melkein tupaan, sillä orava käy tämän tästä tutkimassa kukkaruukkujani parvekkeella. Sunnuntaina näin läheisessä kartanonpuistossa lehtopöllön jne.

    Tuo jutun lopussa olevaTsingis Aitmatovin ajatus onnesta on niin totta!

  8. Kiitos,Ake! Sitä ollaan melkein kuin sukulaisia, kun isämme ovat olleet työkavereita Pussinpohjan varastolla. Minäkin tunsin isä-Partasen Kaurilan ajoilta. Olin joskus
    kouluaikana Sisä-Karjalan Kaurilan myymälässä vuosi-inventaariossa apulaisena.
    Muistan sen, että siellä sai hyvää ruokaa. Silloin teini-ikäisenä sitä oli aina nälkäinen.

  9. Ainoa kiinnekohta Poriin on minulla yhdistystoiminnan kautta. Suomen Tinnitusyhdistyksessä oli yksi hallituksen jäsen Porista. Hän oli Poriin junan tuoma Helsingistä. Kertoi mennen muutaman vuoden ennen kuin hän tottui Porilaiseen suorasukaisuuteen. Kuulontutkijana toimiessaan ja varmistaessaan, että oikean ihmisen tiedot ovat käsillä, oli yleisin vastaus ”eikös siellä papereissa nimi lue.”

    Kun joku sanoo olevansa Porista kotoisin niin minulle tulee heti mieleen kuulontutkija Eijan kertomukset ja pienet kommellukset.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *