Turjailija, Heikki Turusen elämä ja teot

turunenHeikki Turusen jutustelua
Lämminhenkinen elämänkerta
Turus-fanin hersyttelyä

Antti Heikkinen: Turjailija, Heikki Turusen elämä ja teot,
Kustannus Oy Siltala 2015

Olin kirjoittajapiirissä Vilho Viksténien ja muiden kustannusgurujen kanssa. Nuoret kirjailijanalut, joista joku oli ehtinyt jo julkaista kirjan, syynättiin jopa mahdollisten kustannussopimuksien varalta. Pistihän Vikstén salkkuun kirjoituksia ja semmoinen tietysti innosti. Sitten ilmestyi piiriin lehtijutun tekijä, nuori Karjalan Maa – lehden toimittaja Heikki Turunen. Hän räpsi kuvia ja otti muutaman kuvan. Ei ollut vielä Heikissä sitä rämäpäisyyttä, jota on myöhemmin totuttu näkemään. Hiljakseen teki työtään. Antti Heikkisen kirjoittamasta elämänkertakirjasta tuumi Turunen, että nyt kun elämänkerta on kirjoitettu, on laululintunen pantu iäksi häkkiin. Mutta letkeästihän hänellä ja Heikkisellä yhteistyö sujuu. Ostetaan Gotler pötkö, Sandelsin olutta ja kun pitkä loikka lähtee päälle, mennään maalikyliin ja Antti Heikkinen on tietysti kuskina.

Turunen kertoo aluksi lapsuudestaan ja nuoruudestaan, jota sävytti isän ja äidin riitely siitä, että mennäänkö Tampereelle herraselämään, vai metsäläisiksi ja pellonraivaajiksi Pohjois-
Karjalaan. Pohjois-Karjala siinä voitti ja Heikki-poika syntyi rintamamiesasumukseen ja varttui pohjoiskarjalaisen kansan kirjalliseksi tulkiksi.

Turunen tuumii, että parempi kertoa kaikki pahatkin asiat niin kuin ne ovat ja kirja henkii epätavallista lähestymistapaa elämänkertateoksiin, jotka yleensä siloitellaan ja puleerataan
suussasulaviksi ja harmittomiksi.

Kirja on ehkä rönsyilevä ja toistoinen. Heikkisellä ei ole armoitetun stilisoijan lahjaa, vaan hän on kirjoittanut tekstin lähes siinä asussa kuin se on nauhurilta pajatettu. Ja Turunenhan pajattaa. Joskin kirjan anti on hivenen väsyttävä ja siitä huokuu semmoinen tuntu, että tässä nyt mennään elämän sattumukset ja sielun syöverit pohjiaan myöten ja vähän enemmänkin.

Paljon kirjassa on myös siteerauksia Turusen teksteistä ja kun etenen teoksen puoliväliin, huomaan, että teoksen tekijä turvautuu yhä useammin Turusen kirjallisiin tuotoksiin. Heikkisen lähestymistapa on subjektiivinen ja fanipohjalta lähtevänä hivenen falski.

Simpauttaja teki Turusesta kansan suosikin, ja jokaisen suomalaisen maalaisserkun. Siinä Vikstén erehtyi, kun luuli, että Simpauttaja ei tavottaisi etelän kaupunkieläjää. Kyllä se tavoitti.

Jouko Varonen

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *