Tohmajärven Joulumyyjäiset

Lauantaina 12.12 järjestettiin jälleen jo perinteeksi muodostuneet Tohmajärven joulumyyjäiset. Myyntipöytiä olivat varanneet yksityiset ihmiset, paikalliset yrittäjät ja yhdistykset.

Ihmisiä oli liikkeellä yllättävän paljon. Värtsilän Pitäjäyhdistyksen puheenjohtaja Matti Jaatinen kertoi, että tavallisesti Joulumyyjäisten avautuessa ihmisiä on paljon liikkeellä ja iltapäivää kohti hiukan hiljenee.

Tarjolla oli monenlaisia tuotteita yksityisiltä ihmisiltä, yrityksiltä ja yhdistyksiltä. Yhdistykset ja yritykset myytävien tuotteiden ohella esittelivät myös toimintaansa.

Liikuntahallin yläkerrassa oli Värtsilän Pitäjäyhdistyksen kahvila, tarjolla oli monenlaista sortimenttia; karjalanpiirakkaa, pullaa, kevätkääryleitä jne. ja tietenkin kahvia.

Myös itse Joulupukki vieraili myyjäisissä, joka oli erityisesti lasten mieleen, varsinkin kun Joulupukki jakoi karkkia kaikille kilteille lapsille, onneksi liikkeellä oli vain kilttejä lapsia.

Myyjäisissä esiintyi Narrow Way yhtye, he lauloivat ghanalaista cospel musiikkia sekä joululauluja. Yläkerrassa harmonikkataiteilija Kuisma Lipponen soitti haitarilla jouluisia säveliä.

Tunnelma myyjäisissä oli lämmin, jouluinen ja jopa kansainvälinen.

Väkeä riitti tungokseen asti

Väkeä riitti tungokseen asti

DSC01072

Harmonikka taiteilija Kuisma Lipponen soitti jouluista musiikkia

DSC01076

Pitäjäyhdistyksen kahvilassa riitti asiakkaita jonoksi asti

DSC01081

Joulupukki jakoi karkkia lapsille ja kyseli lahjatoiveista

DSC01098

Narrow Way yhtye Joensuusta lauloi cospel musiikkia

DSC01061 DSC01070 DSC01073 DSC01099

Narrow Way yhtye laulaa Värtsin lukijoille lataa tiedosto tästä

Share

7 comments for “Tohmajärven Joulumyyjäiset

  1. Jussi Raerinne
    14.12.2015 at 22:45

    Tapahtuma näyttää onnistuneen suorastaan erinomaisen hyvin; Värtsiläkin on ollut tuttujen uurastajien myötä mukavasti esillä.
    Ghanalaismiesten laulu olisi mukava myös kuulla, mutta en saa omalta koneeltani kyseisen videon ääntä kuuluviin millään konstilla. Missä lienee vika, kuka osaisi auttaa?

  2. Sakari H
    15.12.2015 at 9:08

    Eipä tunnu linkki toimivan.

  3. alpoaatos
    15.12.2015 at 15:14

    Nähtävästi kännykällä kuvattu. Minulla kännykkävideot ei oikein toimi. Tämä näkyy ja kuuluu sentään jollain tavoin. Laulussa kuvastuu rauhallisuus ja hiljaisuus.. vähän niinkuin meidän “Jouluyö juhlayö”

  4. Tupe
    15.12.2015 at 15:27

    Windows 10:n Mediaplayerillä toimii moitteettomasti, mutta ilmeisesti Win 7 ja muilla versioilla ei toimi.

  5. Tupe
    15.12.2015 at 15:47

    Taitaisi vaatia VLC mediaplayerin asennuksen, sen jälkeen toimii:)

  6. Jussi Raerinne
    15.12.2015 at 17:39

    Kiitos tiedosta; seiskahan se minulla on. Kymppiä en ole uskaltanut asentaa, kun se ei taas tietääkseni (vielä) ole välttämättä yhteensopiva kaiken muun kanssa, mitä käytössäni tarvitsen.

  7. Sakari H
    15.12.2015 at 18:40

    Taitaa siis kaivata sopivaa oletussoitinta, ei minun W10:ssä toiminut. Soitinasetuksiani en muista, tullut joskus vaihdeltua ja päivityksetkin niitä saattavat helposti muutella. Nyt en pääse testaamaankaan, kun olen kännykän varassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *