Olipahan pitkästä aikaa kiva lukea viikolla 46 Värtsiin kirjoittaneiden kannanottoja nimenomaan kirjoittamisesta. Aikamoinen saavutus – taisi olla kolmisen kymmentä osallistujaa. Pussinpohjan Masalle kiitokset pisterivistöstä. Niitä pisteitä ja ”pilekkujakin” (savolaisittain sanottuna) tarvitaan.
Kirjoittaminen on kivaa harrastuksenakin. Antaahan se toki aivoille ajateltavaa meikäläisellekin, kun on tuota ikää karttunut runsaan puoleisesti. Eräs hyvä aivovoimistelu, nimittäin kirjeiden kirjoittelu (postin kautta) on tainnut mennä kokonaan pois muodista.
Olin itse sota-aikana ja vielä paljon sen jälkeenkin kova tyttö kirjeitä kirjoittamaan. Esimerkiksi silloiset poikaystävät
Ake ja Olli saivat kenttäpostia vuoron perään Hilkalta, kahdesta viiteen arkkia kerrallaan. Jestas sentään, mitä lie tullut höpötettyä. Myöhemmin A veti O:sta pitemmän tikun. Sodan päättymisen ja evakuoinnin jälkeen minunkin hyvät tyttöystävät sijoittuivat ympäri Suomea aina Rovaniemeä myöten. Kirjeposti kulki alkuvuosina tiuhaan, kerrottiin kuulumiset ja sydänsurutkin niin kuin asiaan kuului. Nyt on yhteydenpito suuremmalta osalta jo ohi, sinne tuonpuoleiseen eivät enää kirje ja puhelinkaan tavoita.
Vielä kerran sinne kansakouluaikaan mennäkseni. Lyijykynä, kosmoskynä ja mustekynä, niillä sitä pärjättiin hyvin. Mustekynän varsi oli puuta, jonka pääosaan upotettiin irtoterä. Teriä oli tylppiä ja pitkulaisia, mielestäni molemmat mallit hankalia kirjoittamaan. Kun kastoi terän mustepulloon, saattoi saada sormetkin musteeseen.
Niin sanottuja täytekyniä alkoi olla jo myynnissä muun muassa Hietasen kirjakaupassa. Olivat kovin suosittuja esimerkiksi lahjatavaroina. Mitä hienompi kynä ja pakkaus, sen arvokkaampia olivat. Mielestäni niillä kynillä oli helpompi kirjoittaakin. Satuinpa löytämään kirjahyllystämme tässä päivänä muutamana jo kokonaan unohduksissa olleen vanhan eläinaiheisen romaanin nimeltään Luonnon lapsia, kirjoittanut Rolf Palmgren ja painettu vuonna 1918. Präntti on pientä ja vaikealukuistakin, ensilehdellä on kuvassa oleva teksti. Olen ollut silloin 11-vuotias osallistuessani kilpailuun.
Ei sitten minkäänlaista muistikuvaa ole tallentunut aivokoppaani tapahtumasta. Olisiko kenties kirjoitukseen syynä, kun asuimme aikoinaan vankiputkalla ja näin siellä näitä ”humalikkaita” jatkuvasti, tuttuja miehiä ja naisiakin.
Aikoinaan kirja oli mielestäni arvokas palkinto. Eräänlainen yhteensattuma jälkikäteen ajatellen, kun Värtsilän teatterilla meni Maiju Lassilan kansannäytelmä Luonnon lapsia.
No niin, joulu on tulossa koht’sillään, ja kohta pitää kirjoitella joulukortteja sukulaisille ja ystäville. Se ”korttisouvi” on meidän perheessä mieluinen tapahtuma ja rituaali, yhteispelillä se sujuu. Toinen kirjoittaa kortit ja toinen liimaa merkit. Mukavaa joulun odotusta kaikille toivoo Hilkka ja Ake!
JK. Tervetuloa Sauli Lindfors uutena miehenä meidänkin puolesta Värtsin poppooseen.
Hilkka Partanen
Kiitos, Hilkka elämää pursuavasta kirjoituksestasi! Terveisiä Akelle!
Kirjjeiden kirjoittelu oli nuoruuteni mieluinen harrastus. Erityisesti on jäänyt mieleen kirjeen odotus kesälomien aikana. Silloin käytiin puolen päivän posti noutamassa postista. Kyllä Sistosen Helmin hymy oli ymmärtäväinen, kun ei joka päivä tullut kirjettä Joensuusta, siis Häneltä.
Mieluisin saamistani kirjeistä on ollut se, jonka sain 70-vuotispäivän vaiheilla. Se oli 17-vuotispäiväni aikoihin lähetetty ja nyt palautettu ja ojennettu takaisin kahvipöydän takaa. Kirjeen liitteenä seurasi pieni taulu, jonka lasin taakse oli laitettu kuivattu kukka. Se kukka oli ollut syntymäpäiväni kahvipöydässä. Olin sen silloin kuivattanut ja lähettänyt kirjeessä Hänelle. Nyt taulu on kappelini seinän nurkassa ja kirje arkistossani.
Takaraivossa alkoi soida tuttu laulu kirjeestä. Voisikohan joku sen laittaa Värtsiin kuultavaksi.
Ennenvanhaan ei ollut vaihto-oppilastoimintaa. Silloin oli kirjeenvaihtokaveri opiskeltavan kielialueen maasta korvaamaton. Se motivoi lukemaan ja sai omakohtaisia kulttuurikokemuksia.
Vänttisen kirjekuori on todellista kansantaidetta. Tallennettavaa tavaraa.
Ja postimerkkikin 3 ja puoli markkaa(ko?).
Miksi postimerkin päällä leima: HOILOLA ?
3 ja puoli markkaa merkkihän se on.
Vuodelta 1942:
1942 M-30 3,50mk oliivi **, L.265 (1942)
Löytyy esim. sivulta
http://www.stamps.fi/index.php?sivu=2&t=1&tt=34
Myynnissä ja maksaa nykyrahassa omaksi saatuna 0,5€
Kyllä nämä nti Vänttisen nyk.rva Partasen tarinat Vanhan Wärtsilän ajoilta ovat Värtsin helmiä.😋
Erityisesti minua miellyttävät, jonkinlaisena teatterimiehenä , Wärtsilän työväen teatterin kuvat
On Hilkalla ja Akella aarre.
Et ole Hilkka turhaan palkittu kirjoittaja.Tekstisi on mieluista luettavaa👍
Pappi Erkki kyseli, miksi postimerkin päällä HOILOLA. Kävisikö vastaukseksi näin. Kaikilla postilaitoksen hyväksymillä toimipaikoilla oli oma ja on vieläkin nimi ja pyöreä nimileima, johon vaihdettiin aina kulloinenkin päivämäärä. Näin tiedettiin postin lähtöpaikka ja aika. Saapumisleimasta taas vstaavat saapumistiedot. Nyt Ilmeisesti HOILOLANKIN toimipaikka on jo lakkautettu. Tosin kirjeen kirjoittajakin hukkui ajat sitten, niinpä postia ei siltäosin enää tarvita.
Aikoja menneitä muistellen, Ake.
Postileimassa on käytetty ns. postipysäkkileimaa.
Postipysäkki oli Posti- ja Lennätinhallituksen aikana Suomessa alimman lajin postitoimipaikka.
Leima oli vain nimellä varustettu, koska ei muuta myönnetty;
katsottiin että päivämääräleimasin kuuluisi vasta ylemmille postiasemille.
Nimileima oli kuitenkin täysin virallinen
.
Postipysäkeillä ei ollut postinkantajaa vaan useimmiten postihyllyt asiakkaille, jotka itse noutivat postinsa, koska tämä toimipaikka palveli yleensä hyvin rajallista aluetta.
Postipysäkit välittivät vain tavallisia koti- ja ulkomaan kirjelähetyksiä sekä lehtiä. Liekö näin ollut myös Hoilolassakin.
Tulipahan mielenkiintoista tietoa. Kiitos! Uteluni tarkoitus oli kuitenkin – peitetysti – kysellä, kuka lähetti Hilkalle Hoilolasta. Ake vai Olli? Ei tarvitse vastata.
Aikamoinen tyttö on tuo Hilkka ollut aikoinaan, ja on vieläkin. Ihan äänettömäksi vetää.
Minun suudelminsuljetut kirjeet eivät kulkeneet armeija-aikaan 1963 kun järjestivät silloinkin postilakon pysäyttivät melkein koko Suomen 3 kk yleislakolla.
Erkki tuolla toivoi laulua kirjeestä. Tarjotaanpa seuraavaa:
Rauni Pekkala – Suudelmin suljetut kirjeet (1962)
https://www.youtube.com/watch?v=c6jWXnmDODI