Tämä on kirjoittamatta jäänyt kirje v.1954 pikku siskolleni. Ajatus tuli kuin taikaisku joulusiivousta tehdessäni vuonna “1-2”. Radiossa soi joululaulut. Ja siinä se OLI yht`äkkiä… Katri-Helenan laulamana LAPSUUDEN JOULU…Istahdan puulaatikonkannelle. Suljen silmät, kuljen ajatuksissani “Uuteen-Värtsilään, tehtaankasarmin kotiin”. Aistin tunnelman, tunnen tuoksut… isä on tuonut kuusen sisälle. Kaikki viisi lasta rynnätään kuusen luo. Äiti on kaivanut kuusen koristeet. Kuulen äidin äänen “elekkeehä hättäillä, ensin pittää laittoo lippurivi ja sit kynttilänjalat, suap paremmin selevän mihin laitatta muut koristeet.” Kilpaa koristellaan kuusi. Äiti on paistanut kinkun leivinuunissa edellisyönä ja nyt siellä muhii uunipaisti ja lanttulaatikko. Keittiössä leijuu ihanat tuoksut yhtenä sekamelskana, pullan, piparien ja ruuan.
Voi hyvä ihme kun jännittää! Tuokohan joulupukki kaikki ne ihanat lahjat joista kirjeessäni kirjoitin. Vielä on käytävä luistinradalla katsomassa olisiko Liisa tai Katri siellä, jos ei, niin voisin kysyä Mummolta tai Katrin äidiltä josko saisin lainata kaunoluistimia. Olis niiiin ihana luistella oikeilla luistimilla ja uneksia omista, kun pukki ne tuo. Mutta tietenki tytöt ovat luistelemassa. No eikun Nurmiset jalkaan ja menoksi. Ilta hämärtyy. Saankohan muruakaan alas kun äiti huutaa syömään? Tietysti syön mahani pullolleen hyviä jouluherkkuja.
Kohta on joulupukki oven takana. Miten se onkin niin enon kaltainen ja äänikin on enon. Sukat ja suklaalevy on jo tullut syliini. Sitten vielä pussi, jossa on omena ja karkkia. Eikö muuta? Missä on kaunokit? Entäs nukke? Ei ole minulle, ne on Katrille ja Liisalle. Kaikki ne ihanat lahjat joita toivoin monessa kirjeessä joulupukilta, olivat jollekin muulle. Mutta eipä tuo asia kauan surettanut, olihan joulu. Voihan se olla, että ensi jouluna pukki muistaa minunkin nimen paremmin, pitää vain kirjottaa sille se selvemmin.
Herään. Istun tässä puulaatikolla ja uskon antaneeni anteeksi joulupukille sen tekemät mokat ja nimivirheet. Kaipauksella ja kyynelsilmin muistelen Äitiä ja Isää, ja joulupukkienoa.
Julkaisija nimimerkki: ”Tehtaan tytön joulu”
On ne niin ihania nuo lapsuuden joulut! Tästä kertomuksesta tuli omat lapsuuden joulut mieleen. Meille tuli joka joulu lahjaksi Pekka Puupää.
Hyvä kirjoitus !
Miekin siirryin ajatuksissani Uus-Värtsilän Jouluihin
1954-62 Luisteluradalle kauppojen, näyteikkunoihin ja
katuvaloihin.
Unohtamatta Värtsilän Joulukirkkoa
t. Katri-Helenan luokkakaveri.
Hyvin kirjoitettu joulutarina. Noin minäkin kirjoittelin joulupukille toiveita,
mutta ei hän niistä puoliakaan toteuttanut.
Eräänä jouluna siskoni kanssa viritimme joulukuuseen lippunauhan, jonka
evakkoäitini sydänalaansa pidellen käski poistamaan nauhassa olleen
naapurivaltion lipun vuoksi.
Hyvä joulupukki!
Voisiko ”Tehtaan tyttö” kirjoittaa muisteluksiaan
jatkossakin Värtsiin?
Toivoo Telle
Kiva tarina. Meidän kotona kävi aina pukki vaimoineen, joskus yksin ryhmysauvan kanssa.
Varosen Sulo oli hyvä ja lapsille mieleinen pukki. Olen kuullut semmoisistakin pukeista,
jotka olivat alkaneet luetella lasten pahoja tekoja ja pilasivat joulun. Tämä ei kuitenkaan
ollut Värtsilässä. Pekka Puupää oli takuulahja ja Pecos Bill – kortit. Aiemmin olivat Musta
Pekka – kortit haluttuja. Jouluaamuna lähdettiin kirkkoon juhlareellä, jonka aisassa oli
juhlakulkunen.
Juttua lukiessani tuli omatkin lapsuusjoulut mieleen.Muistan kun sain ensimmäisen nukkeni.Sininen kangasnukke jolla oli villakankainen lettitukka.Eipä niitä joululahjoja kauheasti tullut,meitä kun on kolme lasta niin yhteisen kelkan
saimme.Kylällä oli myös nuorisoseurantalolla joulujuhlat.Siellähän se joulupukkikin näyttäytyi ,joulupussissa oli
piparkakku,omena ja karamellia.Vähään oltiin tyytyväisiä.
Mukava joulutarina. Ja miten sattuikin sopivaan aikaan. Nimittäin täällä Itäsuomessa on ah niin jouluinen tunnelma kun on paksulti pehmyttä valkoista lunta. Ennusteiden mukaan eteläisempikin Suomi saa tänään lunta, toisin paikoin ihan liikaakin.
Tellen esimerkin rohkaisemana minäkin uskallan esittää Pukille toiveeni.
Helsingissä on pimeää.Lumesta ei vielä tietoa.Kyllä piristäisi mieltä jos saisi tänne Värtsin sivuille jonkun kuvan
lumiasuisesta Värtsilästä.
Tuntui kuin kaikki joulun tuoksut olisin aistinut lukiessani hyvää tarinaasi lapsuuden joulusta. Ensimmäisenä sotajouluna
sain lahjaksi siniruutuisen vihkon ja puuvärit. Pienestäkin sitä osasi iloita silloin. Mukavaa joulun odotusta Sinulle
”Tehtaan tyttö!” Kirjoittelehan taas!
Tuli mieleeni Patsolan koulun joulut. Eräänä jouluna tuli joulupukki ja muori olohuoneeseen tuoden minulle ja Heli-siskolle punaiset potkukelkat. Vanhemmatkaan eivät tienneet mistä he olivat meille tulleet. Myöhemmin eräänä toisena jouluna vieraili joulupukki jolloin Timo-veljeni totesi, että pukilla oli Irene-tädin aamutossut jalassa (pukki oli Pentti Peuhkurinen) Sen jälkeen pukkia ei enää meillä näkynytkään.