Vanhenemisesta

Päivänsankari ja onnittelijat

Päivänsankari ja onnittelijat

Elämäni ajan olen aina lokakuussa vanhentunut vuodella. Taas olen vuotta vanhempi. Sanotaan ihmisen viisastuvan vanhetessaan, mutta omalta kohdaltani en ole huomannut suurempaa edistystä, eikä muutkaan ole sen viisaammaksi kehuneet.Taitaa olla niin, että se ihmisen viisaus onkin sieltä äidin kohdusta peräisin. Meistä jokainenhan on neljän suvun risteytys, ja siihen porukkaan mahtunee monenmoista ”älymystöä”, joten se ihmisten viisauskin lienee täysin ”sattuman satoa”.

Mitä vanhemmaksi tulemme, sitä enemmän meille riittää siunailemista nykymaailman menossa. Mielestämme ajat eivät ole niinkuin ennen ”hyvään aikaan”. Unohdamme usein, etteivät ne asiat kuitenkaan aina olleet ihan niin hyvin. Paljonhan viisaat ihmiset ovat saaneet aikaan maailmassa. Ovat mm. pilkkoneet atomeja ja lentäneet kuuhun, keksineet suhteellisuusteorioita ja mitä ihmeellisempiä koneita ja laitteita. Lääketiede on keksinyt jatkuvasti uusia lääkkeitä ja hoitokeinoja. Joskus vanhan miehen mieleen tulee ajatus, onkohan näistä yliviisaista ihmisistä ollut ihmiskunnalle enemmän hyötyä vai haittaa, toivottavasti hyötyä.

Minulle kolmekymmenluvulla syntyneelle tämä on aivan eri maailma. Ei silloin puhuttu vesien ja ilman saastumisesta. Järvet olivat puhdasvetisiä, ja uida sai vapaasti järvessä kun järvessä. Otsonikerroksista ei tainnut monikaan tietää mitään. Kesät olivat aurinkoisia ja lämpimiä, talvet taas kylmiä ja lumisia. Autojakaan meidän kylässä ei ollut kuin muutama. Lapsena juostiin tienvarteen autoa katsomaan ja ihmettelemään. Eivät autot ainakaan silloin Pussinpohjan ilmaa saastuttaneet.

Puhelimia oli harvoissa taloissa. Ne joilla ei ollut puhelinta kävivät puhelinkeskuksessa tai naapurista soittamassa. ”Puhelin- Santrat” olivat tärkeitä yleisön palvelijoita. Joskus taisivat olla liiankin selvillä kylän tapahtumista. Jos halusi
soittaa kaukopuhelun, se piti tilata aina etukäteen. Saattoi kestää jopa tunteja ennen kuin yhteys haluttuun numeroon
saatiin. Kuuluminen oli usein huonoa ja piti huutaa:”Pois harakat langalta!” Nykyiset kännykät ovat meikäläiselle täysin käsittämättömiä vempaimia. Olen huomannut niiden kuitenkin helpottavan sosiaalista kanssakäymistä. Ei tarvitse miettiä mitä toisille sanoisi, kun kaikki räpläävät vain kännyköitään kuulematta ja näkemättä, mitä ympärillä tapahtuu.

Radio oli 30-luvulla ihmeellisyydessään nykyistä televisiota vastaava laite. Meille radio hankittiin vasta v. 1941. Isä
oli ostanut jostain käytetyn radion, joka oli muodoltaan soikeahko. Välillä siitä kuului melko hyvin, mutta välillä
taas pelkkää rahinaa. Uudet olivat sen verran kalliita, ettei työmiehen palkalla ollut varaa sellaiseen. Minulle tietysti tärkein kuunneltava oli Markus-sedän Lastentunti. Tuntui niin hienolta, kun oli oma radio, eikä tarvinnut mennä sitä kaverin luo kuuntelemaan.

Yksi asia mielestäni oli ennen paljon, paljon paremmin kuin nykyään. Posti-Helena kantoi meille postia mustassa, suuressa nahkalaukussa kaksi kertaa joka arkipäivä. Jos postia ei tullu aamupostissa jäätiin odottamaan iltapostia.
Postipalvelut ainakin pelasivat hyvin.

Nykyään monet ihmiset valittavat joutuneensa koulussa kiusatuiksi. Se on tämän päivän ongelma kouluissa ja työpaikoilla. Saattaa olla, että muistini pettää, mutta en muista kuitenkaan, että minun kouluaikanani olisi minua tai ketään muutakaan kiusattu. Ei varmaan ollut paljon syitä kadehtia toisia, ja elämä kodeissakin oli köyhää mutta enimmäkseen turvallista.

Näiden vanhojen muisteluiden päätteeksi olisi kai syytä miettiä vähän tulevaisuuttakin, joka meitä siellä hämärän peitossa odottaa, ja siksi lainaan tässä vanhan ja viisaan ranskalaisen filosofin ja biologin ajatuksia.

”Ainoa tulevaisuuden näkymä, joka minua kiinnostaisi on tunteiden tulevaisuus. Mitäpä minua liikuttaa, miltä kaupungit huomenna näyttävät, millaisia ovat talot, kuinka nopeita ajoneuvot…Mutta miltä elämä maistuu? Mitkä ovat ihmisen uudet syyt tahtoa ja toimia? Mistä hän ammentaa rohkeuden elää?”

Jean Rostand

Pussinpohjan Masa (85 v.)

17 comments for “Vanhenemisesta

  1. ….”nuoruus on lahja, mutta vanheneminen
    – se on taidetta”…..

  2. Tartuitpa aiheeseen, joka on mielessäni joka päivä.Meillä kaikilla(yleensä) on hyvä vanhuus, jos pysytään terveinä, siis emme tarvitse maata sängyn pohjalla.Mutta auta varjele, jos tauti iskee. Lähimmässä tuttavapiirissä on kamalia tapauksia. Tarviiko jo elämänsä elänyttä ihmistä leikellä ja pilkkoa, ikäänkuin lääkärit kokeilisivat, miten uusi hoitokeino tepsii. Kyllähän se lääketiede tietysti menee eteenpäin, mutta kun ei meistä kenestäkään saa ikuista.
    Tuollaiset onnittelijat pitävät mielen virkeänä!

  3. Tervehdys ja onnittelut luokka- ja ikätoverille!

  4. ”Monia vuosia, armorikkaita vuosia…” ja terveisiä Arjalle! t. Fågeli

  5. Olipa mukavaa luettavaa tutun tuntuisesta elämästä. Tuli mieleen, että tuosta tarinasta olisi saanut mukavan ”aamun avauksen” meille ikätovereille viikoksi. Masa sanoo vanhentuvansa vuoden joka syksy.. tarinasta päätellen Masa ei ole vanhentunut vuosikymmeniin. Meikäläisestä joskus tuntuu siltä, että jonain syksynä vanhenee monella vuodella.

    Joka tapauksessa Kiitos tarinasta Masa ja paljon onnea vaan. Ja kuten Telle mainitsi ”nuoruus on lahja mutta vanheneminen on taidetta” alla linkki Junnu Vainion tulkintaan 50 v täyttäneille.

    https://www.youtube.com/watch?v=fU9R61ZqQ3k

  6. Masa näyttää syntyneen samana vuonna 1930, kun edesmennyt setäni Arvo.

  7. Onnittelut 85 vuotiaalle!

    Kuulun minäkin tähän 80 vuotiatten kerhoon.
    Eilen tapasin terviksessa kaksi tuttua,toisen
    sukujuuret on Värtsilästä ja toisen Tohmajärveltä.
    Siinä pohdittiin tätä sääilmiötä ja muuta maailman
    menoa.
    Siinä sitten leikkimielellä meille huomauttiin,että
    onko se ”HURU-UKKOJEN” kerho siirtynyt tänne?
    Että sillä laila täällä!

  8. Huru-ukot kokoontuivat ennen kauppakeskuksen kahviloihin viettämään yhdessä aikaa kahvikuppien ääressä.
    Sattui vaan niin kivasti eilinen tilanne, eikä voinut olla mainitsematta asiasta.

  9. Vanheneminen on ainoa tapa elää pitempään,sanoi Kung-Funtse 🙂

    Vanhene vielä paljon ja ilahduta meitä Värtsin lukijoita poikamaisilla jutuillasi niin Pussinpohjalta kuin muualtakin.

  10. Nuoruus on lahja, mutta vanheneminen on taidetta. Junnu Vainion esittämässä kappaleessa sanat ovat paljon kertovat. Nuorena ei vanheneminen ole in. Tämä on tätä kiertokulkua, jossa pyörässä kuljetaan.
    Parasta mitä nouseville sukupolville voidaan opettaa on opit mitkä kantapäänkautta on opittu. Jos samaan miinaan ei jälkipovi astu on oppi mennyt perille.

  11. Niinhän se totesi Tippavaaran isäntä ( Å.Tuuri), kun radiotomittaja (H.Häyrinen ) kysyi: ” No, mikä sen Tippavaaran isännän pitkän iän salaisuu?” Vastaus. ”No, kun en ooo viittinyt kuolla.” Pussinpohjan Masalla näyttää olevan minun koira lainassa.

  12. Tulikohan oltua vähän ”haavilla”,kun kirjoittelin vanhenemisestani. Kiitokset ja kumarrukset kaikille onnittelijoille!

  13. Onnittelut täältä Suonpäältäkin meiltä molemmilta.
    Tässä on montakin syytä onnitella, ensi viikolla pitäisi olla se Martin päivä. Päivä joka maita vahvistaa, jokos ne pakkaset tulevat.
    On n. 60 vuotta ensi tapaamisestamme. Minä juuri koulun aloittanut pojan rääpäle ja sinä intoa täynnä oleva opettaja. Muistan kyllä sen tunnin kun tuurasit Eevaa ja me kakarat ihmettelimme että noinkin voi opettaa.
    Ehkäpä se pitkän iän salaisuus onkin avarakatseisuudessa ja erilaisuuden ymmärtämisessä tässä ”minä olen oikeassa” maailmassa.
    Toinen mieleen jäänyt tapaus, sekin näin syksyllä., Kun iltaa istuessamme syötiin voileipiä ja sitten arvoituksellisesti kysyit:” Miltäs ne maistuivat”. Hyviähän nämä ovat, mitäs tämä päällinen on?” Etanoita”. Se oli ensimmäinen kerta kun niitä söin, enkä muista sen jälkeenkään. Etanahan on hitauden vertauskuva. Vanhuudessa oppii, jos ei muuta, niin hitaasti kävelemään.
    Terveisiä koko perheellesi ja kauniita ilmoja sinne täältä itärajalta.

  14. Karstulassa työskenteli johtavana opetajana Lauri Vasarainen, hän oli tiukka ope. Muistaakseni hän oli lähtöisin Wärtsilän Pussinpohjasta.

  15. Eerolle
    Vasaraisen Lassi oli naapurin poika Pussinpohjasta. Hän oli pikkupojan ihailun kohde, koska kävi oikein oppikoulua. En tainnut koskaan vaihtaa sanaakaan hänen kanssaan, meillä kun oli niin suuri ikäero. Kerran satuin Vasaraiseen, kun
    Lassi tuli ruokatunnille koulusta. Se hänen ruokailunsa on jäänyt mieleeni. Lassi pani ruisleivän päälle paljon voita ja
    pudotti sen sitten lautaselle, jossa oli hienoa sokeria. Taisi sylki valua naapurin pojan suusta sitä katsellessaan.

    Terveisin Martti

  16. Kiitos Ressi onnitteluista! Et Sinä kuule mikään rääpäle ollut, vaan reipas ja vireä alakoululainen. Kyllä opettaja muistaa.

    Lämpimin terveisin Martti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *