Vuotuinen Saarivaaran praasniekka oli taas 5-6.8. jatkuen 7.8. matkalla Venäjän puolelle Korpiselän kirkolle. On juhlaa osallistua praasniekkaan, vaikka onkin luterilainen. Yhdessä kohdassa kuitenkin ”minä niin mieleni pahoitin”, kun tuli tsasounassa ehtoollisen vuoro. Annettiin selvästi ymmärtää, että se oli tarkoitettu vain ortodoksisen kirkon jäsenille. Niinpä meninkin ulos istumaan penkille seinän viereen.
Kyllä minä tiedän, miksi niin. Mutta hyväksy en tätä epäekumeniaa. Kuinka paavi tai patriarkka voivat kieltää Kristukseen uskovan nauttimasta leivän ja viinin ateriaa – ehtoollista, eukharistiaa – jonka Kristus on asettanut. Uskoni mukaan – kirkosta riippumatta – hän on leivässä ja viinissä läsnä, kun ns. asetussanat on luettu ja hänen läsnäoloaan on rukoiltu. Vaan miksi vain jotkut saavat ottaa vastaan ja jotkut jäävät ulkopuolelle nälkään?
Tiedän, että eräs kirkon johtaja – ortodoksisella puolella – on esittänyt, että toisen kirkon jäsen voisi – vierailla – toisen kirkon pöydässä. Tämä ei ole saanut siipiä jalkojen alle. Kristuksen kirkko on jakautunut juuri siinä kohtaa, mikä on tarkoitettu kaiken yhdistäjäksi. Dogmaatikot jakavat leipää ja viiniä toisin kuin ensimmäinen jakaja – Kristus.
Mutta kaikesta huolimatta oli rakentavaa osallistua ortodoksien suureen juhlaan. Osaan tehdä ristinmerkinkin heidän laillaan, ja teen sitä aina kun tuntuu, että se on paikallaan, ja on aika usein praasniekan menoissa.
Jos jotenkin voisin tiivistää praasniekan sisällön, niin sanoisin, että se on kävelevää ja soutavaa rukousta. Se on yhdessä tekemistä, osallistumista, ei vain penkissä kuuntelemista, mitä mieltä pappi on Jeesuksesta. Menoja kattaa koko ajan ilo. Ja se ilo ei ole tästä maailmasta.
Kuvat kertokoot lisää.
[Best_Wordpress_Gallery id=”6″ gal_title=”Saarivaaran praasniekka”]
Isis sano, jotta äit on syntinen. Eipä haittoo, Suomen Kela maksaa siitäkin hyvästä kuukautispalkan.
Juttuhan oli täyttä asiaa, mutta kuvien katseluun oli köydetty ihan huippuformaafti!
Olen Erkin kanssa samaa mieltä.
Seka- avioliittoja on ja uusperheitä on, jolloin osa perheenjäsenistä
pääsee ehtoolliselle, osa ”vääräuskoisena” ei.
Miksi pahoittaa mielensä. Kaikkeá ei voi saada..tai niin kuin ennen opetettiin kansankielellä: kun toiselle kumartaa niin toiselle pyllistää. Ainahan voi vaihtaa kirkkoa jos haluaa mennä ort. ehtoolliselle tai mennä ehtoolliselle omaan kirkkoon. Maassa maan tavalla ja uskonnossa uskonnon tavalla. Mónessa asiassa ortodoksit uskovat puhtaammin ja enemmän raamatun mukaan kuin me luterilaiset. Meidän kirkko hyväksyy kaiken olipa se raamatun mukaista tai ei. Ortodoksit uskaltavat uskoa niin kuin ovat aina uskoneet. Minäkin olen käynyt heidän tilaisuuksissa mutta en tee ristinmerkkiä enkä mene ehtoolliselle. Sen ei tarvitse tuntua pahalta.
Tiedän ettei ole fiksua esiintyä nimimerkillä. Mutta tänne ei oikein tohdi nimellä kirjoittaa kun tuntee lukijoita. Maine menee ja joutuu silmätikuksi. Harmi.
Mutta kun luin praasniekka juttua niin ihmetellä minunkin täytyy. Onko entisellä kirkonpalvelijalla oikein vara arvostella toista kirkkoamme. Ainakaan julkisesti. Mielipide sallittakoon mutta ortodoksikirkko ihan samassa asemassa kuin luterilainenkin. Luterilaistenkin toimintatavat voivat ihmetyttää Eikä ekumenia ole pelkästään hyvästä.
Kommentointi on hyvä asia, mutta antakaamme kaikki kunnia ja mielipiteenvapaus ko. jutun kirjoittajalle eli Erkille.
Jutun ydin ei ollut eikä ollut tämä keskustelua herättänyt kommentti…
vai oliko? Oliko se jutun suola joka herättää keskustelua tarkoituksella..?
kysytäänkö jäsenyyttä kaikilta ehtoolliselle menijöiltä..? Toivottavasti ulko-ovella ei tarvitse jäsenyyttään todistaa. Kuuluuko kirkkoon tai ei…
Värtsissä on ollut aiemmin useampiakin juttuja ristisaatosta. Kannattaa tutustua. Vaikuttaa siltä, että ainakaan niiden kirjoittajat eivät ole pahoittaneet mieltänsä. Linkitän tähän Tellervon jutun, jossa hän kertoo ristisaatosta Korpiselkään
https://www.vartsi.net/2010/12/22/kirikon-ristat
Lisäksi Tellervolta löytyy juttu Saarivaaran tsasounan iltavigiliasta otsikolla Kappelin kellot. Juttu on julkaistu Värtsissä 11.8.2013.
Erkki Jormanaisen jutut Pieni on suurta 9.8.2010 ja Ristisaatto 4.4.2011 käsittelevät samaa aihetta.
Kun kirjoitan ehtoollisyhteyden puutteesta kristillisten kirkkojen välillä, kirjoitan teologina, joka on perehtynyt asiaan tavallista perusteellisemmin. Rakastan ortodoksista kirkkoa, ja olinpa lähellä siirtyä siihen 1980-luvulla. Syynä oli se, että ortodoksien uskonkäsityksen – siis uskon – mukaan inkarnaatio on käytännöllistä todellisuutta enemmän kuin meillä penkkiluterilaisilla. Monet muutkin ortodoksien tavat rukoilla Pyhän Kolminaisuuden edessä sopisivat meille (kuiville) luterilaisille esikuviksi.
On hyvä, että on erilaisia kirjoituksia praasniekasta, ja suosittelen niihin tutustumista. Minä nyt vain kesken hengellisen syventymisen jysähdin traagisen totuuden äärelle: Kristuksen kirkko on jakaantunut siinä, missä sen pitäisi olla yhtä ja mistä sen pitäisi alati uudistua kunkin ajan tarpeita palvelemaan.
Mutta ilmeisesti olen aikaani edellä. Kristillisen elämäntulkinnan vastustajat painavat päälle sellaisella voimalla, että poteroihinsa painautuneet kirkot eivät kykene vastaamaan ”tuleen”. Vain se kirkko, joka elää ja uudistuu yhden kasteen ja yhden ehtoollisen (ekharistian) ympärillä, voi jatkaa paruusiaan asti.
Turismin myötä on mahdollista mennä toisen kirkion ehtoolliselle jokaisessa kirkossa, jonka liturgiassa ei korosteta, että vain tämän kirkon jäsenillä on siihen lupa. Siellä missä ehdot ilmoitetaan, siellä en mene leipää (ja viiniä) vastaan ottamaan, koska en LOUKKAA sen kirkon edustajia. Eri asia on sitten, että sivuun jäävä voi pahoittaa mielensä. Onneksi tämä mielenpahoitus menee ohi, kun saa pian kokea olevansa tervetullut jossain toisessa kirkossa.
Lukemistani kommenteista nostan esille Maijan viittauksen perheisiin, joiden jäsenet kuuluvat eri kirkkoihin. Siinä esille ottamani ongelma kulminoituu kärjekkäimmin. Olen luterilaisena pappina saanut hoitaa tämän ongelman kokeneita kysymättä neuvoja Roomasta tai Konstantinopolista.
Ehtoollisen edessä en kysele neuvoja myöskään oman kirkkoni piirissä vaikuttavien herätys- ja perinneliikkeiden johtajilta. Kun olen lukenut ehtoollisen asetussanat ja rukoillut, että leipä ja viini olisivat nyt todellisesti Kristuksen ruumis ja veri (tietenkin sakraalisella tavalla), en ole siekaillut niiden jakamista. Suuri ilo valtasi mieleni erityisesti silloin, kun sain ne ojentaa ensimmäisen kerran pienelle lapselle. Mutta myös joka kerta, kun luterilainen aviopuoliso yhdessä ortodoksikumppaninsa kanssa polvistui pöytään – vahvistamaan lupaustaan, jonka olivat avioliittoon vihkimisessä antaneet.
Summa summarum: ei pidä aina kysellä herroilta, kun saa luvan Herralta. Mutta kuten edeltä käy ilmi, ei pidä loukata opin vartijoita. Heillä on omat perustelunsa. Onneksi ekumeniaa harrrastetaan ja oppienkin puolella voi tapahtua uudistumista, jota voi pitää jopa inhimillisenä.
Anteeksi että kerroin mieleni pahoittamisesta. Se näyttää loukkaavan joitakin. Anteeksi!
Jos joku nyt innostuu tutkailemaan noita
Lissun laittamia linkkejä, niin kerrottakoon,
että olen kirjoittanut ne ajallaan vain
Telle Tavallisena, jonka äiti ja äidin suku oli
ortodokseja ja isän suku luterilaisia.
Ortodoksina ja Saarivaarassa mukana olleena haluaisin hieman tarkentaa edellä kirjoitettuja kommentteja. Isä Erkki totesi pahoittaneen mielensä siitä, että ehtoollinen tarkoitettiin vain ortodoksikirkon jäsenille. Kyllä, näin oli, mutta hieman tarkentaisin asiaa.
Liturgiassa palveleva Isä Tuomas käytti nimenomaan sanoja ”ehtoolliseen valmistautuneet
ortodoksikirkon jäsenet” ts. ehtoollinen edellyttää valmistautumista myös meiltä ortkirkon
jäseniltä, mm. paastoa kyseisenä päivänä ennen ehtoollista. Toivon, että näitä asioita ei koettaisi ahdasmielisyytenä, meillä eri kirkoissa on omat perinteemme joita soisi kunnioitettavan puolin ja toisin. Muuten, en kyllä itse ole menossa luterilaisen kirkon ehtoolliselle ja silti kunnioitan heidän toimintaansa.
Kommenteissani ei ole kysymys kunnioituksen puutteesta, päinvastoin. Kajoan paljon syvemmällä olevaan Kristuksen maan päällä näkyvän Kirkon ongelmaan. Tämä Kirkko muodostuu ortodoksisesta, katolisesta ja ns. protestanttisista kirkkokunnista.
Näkyvää erilaisuutta en arvostele muuten kuin tärkeimpään eli näkyvään – eukharistiaan – liitettyjen opillisten erilaisuuksien vuoksi. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa ehtoolliselle valmistautuminen. Itse asia on minulle tärkeää, eikä sen erilaisuus saa olla este.
Minä haluan omilla mahdollisuuksillani vaikuttaa, että erilaisuus voi kohdata samassa pöydässä. Että eri kirkkojen ihmiset voivat VIERAILLA toistensa ehtoollisella. Mikä ihme tätä on niin vaikeaa hyväksyä!
Ehtoollisen takanahan on ateriakäytäntö, jonka varaan Jeesus perusti eukharistian. Evankeliumit kertovat, kuinka hän aterioi myös niiden kanssa, jotka eivät olleet juutalaisen yhteiselon ruodussa. Ensimmäiseltä ehtoolliselta ainoastaan Juudas oli poissa. Omasta tahdostaan!!! – Maailman rauhasta neuvottelevat poliitikot voivat aterioida yhdessä, vaan eivät Rauhanruhtinaan sanansaattajat ja perimmäisen rauhantekijät. Raamatusta ei löydä yhtään kieltoa, johon jokin kirkkokunta voisi vedota sormi pystyssä.
Tulen kyllä toimeen oman kirkkoni ehtoollisen avulla. Kun vain niitä olisi joka pyhä tarjolla. Mutta olisihan se aikamoinen kokemus, jos matkalla voisi vierailla toisen kirkon uskovien pöydässä. ”Ristisaatossa” milloin missäkin kirkossa elämäntiellä.
Ehkä Värtsi ei ole oikea foorumi jatkaa tätä mielipiteiden vaihtoa. Oikea paikka on ekumeeninen liike ja työ. Sen aktiivinen seuraaminen täältä syrjäkylältä pitää yllä toivoa. Ehkä jokin seuraava sukupolvi voi nauttia syvällisemmin kristittyjen yhteydestä ja samalla erilaisuuden rikkaudesta.
Aivan eri suuruudenluokkaa on sitten se keskustelu ja yhteyden tavoittelu, jota harjoitetaan eri uskontojen välillä. Onko kysymys samasta Luojasta ja elämän Ylläpitäjästä? Tietenkin ON!!!
Hyppääpä tästä lukemaan Karjalan Sanomia. Oikealta löydät linkin Karjalan Sanomat. Siitä vain menoksi: Sergei Karpov, uudet muistomerkit vainouhreille Sandarmohissa. – Myös tämä kannattaa lukaista: Mikko Nesvitski, 53 kilometriä häpeää.
Mielenkiintoisia lukuelämyksiä!