Katsaus Pohjois-Karjalan rajavartioston toimintaan – marraskuu 2014

rajavartiolaitos95vRajojen valvonta

Pohjois-Karjalan rajavartioston valvomalla maastorajaosuudella oli marraskuussa rauhallista.

 Rajatarkastukset

Niiralan rajanylityspaikalla rajan ylitti marraskuussa noin 122 100 henkilöä, jossa on laskua viime vuoden marraskuuhun verrattuna noin viisi prosenttia. Maahan saapuneista rajanylittäjistä viisumivelvollisia oli 36 prosenttia.

 Niiralassa evättiin marraskuussa kahden henkilön maahan pääsy puutteellisten maahantuloedellytysten vuoksi.

 Tammi – marraskuun 2014 aikana rajan on ylittänyt Niiralassa noin 1,48 miljoonaa rajanylittäjää, mikä vastaa vuoden 2013 tasoa. Koko itärajalla rajanylitysten määrä on laskenut noin 10,3 prosenttia.

Niiralan rajanylityspaikalla ja sille johtavalla tiestöllä on viimeistelyä vaille valmiina Pohjois-Savon ELY- keskuksen johtama tienparannushanke. Tiestöltä puuttuu vielä osa kaistamaalauksista ja liikenneopasteista. Uudet kaistat otetaan käyttöön tammikuussa 2015, mistä tiedotetaan erikseen. Rakennustöistä voi aiheutua tilapäistä haittaa rajanylitysliikenteelle, mistä tiedotetaan erikseen rajaliikenne.fi -sivustolla sekä venäjäksi raja.fi/ru -sivustolla.

Joensuun lentoasemalla ulkorajatarkastuksia ei suoritettu marraskuussa.

Tilapäinen rajanylityspaikka Lieksan Inarissa oli avoinna ja sitä kautta rajan ylitti 298 henkilöä.

Rikostorjunta

Niiralassa havaittiin marraskuussa kolme rattijuopumusta, joista yksi törkeä.

Lisäksi havaittiin 21 liikenne- ja ajoneuvolain rikkomusta, neljä ulkomaalaisrikkomusta sekä seitsemän muiden säännösten rikkomusta. Rikkomusten seuraamuksina annettiin 12 rangaistusvaatimusta ja 20 huomautusta.

Lähde: Pohjois-Karjalan rajavartioston kuukausitiedote. Lisätietoja www.raja.fi/p-kr

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *