17 comments for “Vuoden takoja Erkki Lintunen

  1. Nyt meni pokaali taatusti oikealle miehelle,onnittelut!

  2. Isosti onnea Vuoden Takojalle Erkille! Hienona lisänä asiaan pääsit takomaan paikalle rakennetussa pajassa oikein ahjon ja alasimen ääreen. Mukava ohjelmalisä myös yleisölle.

  3. Onnittelut Erkille! Kyllä Siula Takomista Riittääki.

  4. Lämpimät onnittelut Erkille! Todella oikea valinta.

  5. Nöyrä kiitokseni Värtsilän Pitäjäyhdistykselle uudesta tittelistäni! Yritän voimieni mukaan lunastaa sen puuhailemalla yhtä ja toista. Kiitän niitä kylätalolla uurastajia, joille nimenomaan tämä takojan vasara kuuluisi.

    Tulin juuri kirkosta. Messussa oli varsin mukavasti väkeä, suurin osa kuitenkin entisen Värtsilän kunnan/seurakunnan alueen ulkopuolelta. Niinpä alankin nyt ensi töikseni takoa kirkostamme lähikilometrien päässä asuvien päähän: älkää nyt hyvät ihmiset äänestäkö jaloillanne Värtsilän kirkkoa kylmilleen!!! – Tapakristillisyys ei ole huono tapa. Kirkon Herrakin evankeliumin mukaan ”meni tapansa mukaan synagoogaan”.

  6. Erkki todistaa sen, ettei vierivä kivi sammaloidu. Ainostaan parta vain harmaantuu. Olet huomionosoituksen ansainnut ONNITTELUT.

  7. Onnittelut Erkki Lintuselle ! Todella oikea valinta.

  8. Onnittelut Erkille vuoden 2006 takojaltakin.

  9. VUODEN TAKOJAT:
    1976 Uuno Matikainen
    1978 Aulikki Karvonen
    1980 Erkki Kosonen
    1982 Elina Luukkainen
    1984 Otto Rummukainen
    1986 Pirjo Rinne
    1988 Hannu Kivivuori
    1990 Oiva Tikka
    1992 Riitta Kolehmainen
    1994 Anneli ja Toivo Hurskainen
    1996 Pertti Purmonen
    1998 Arvo Kahelin
    2000 Kauko Kettunen
    2002 Aune Törrönen
    2004 Seppo Pusa
    2006 Heino Turunen
    2008 Anneli ja Pekka Kunnas
    2010 Arja Pekkarinen
    2012 Kalle Lintunen

  10. Hyviä takojavalintoja on osattu tehdä. Jälleen kerran.
    Onnittelut kaikille!

  11. Hieno tunnustus oikeaan osoitteeseen.Takojalle voimia
    kotiseututyöhön jatkossakin.

  12. Onnittelut Erkille!

    Tahto on kädessä takojan,
    mielessä hehku jo karkaisun.
    Jänisjoella virta kun venhettä vie.
    Halki rakkaan synnyin maiseman,
    herää puolesta aihe uus.

    Ensio

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *