Ilot ja surut

Kuva: Lissu Kaivolehto

Kuva: Lissu Kaivolehto

Jotkut teistä sanovat: ”Ilot ovat surua suurempia.” Toiset sanovat: ”Ei, suru on suurempi.”
Mutta minä sanon teille, ne ovat erottamattomat. Ne tulevat yhdessä ja jos toinen istuu yksinään kanssasi pöydän ääressä, muista, että toinen nukkuu vuoteellasi.

Kahlil Gibran

Share

10 comments for “Ilot ja surut

  1. irene peuhkurinen
    10.3.2014 at 8:09

    Mikä sitten on iloa ja mikä surua? Tavallinen arki on ilon aihe. Pienet vahingot sen kuluessa eivät ole surua. Sairauskin kuuluu elämään, onko se suru? Samoin kuolema, mutta sehän on vain elämän päättymistä, jonka kaikki tiedämme olevan edessä.Kyllä me hautajaisissa enemmän itsekästä ikäväämme itkemme.Aiheesta voisi kirjoittaa tietysti vaikka kirjan.

  2. Kalevi Tikka
    10.3.2014 at 8:58

    “Soitto on suruista tehty, murehista muovaeltu.”
    Mateli Kuivalatar taisi näin runoille, mitäpä lienee Mateli silloin miettinyt.

  3. Erkki Lintunen
    10.3.2014 at 9:25

    SURUPELI
    V
    Jätän nämä sinulle
    ojentamatta kättä,
    surupelin dirpaleet.

    (Kuin surusaatto, s. 37)

  4. alpoaatos
    10.3.2014 at 10:05

    Eräänä iltahämäränä kuului kova tömähdys ikkunan suunnalta. Voi surkeus, punatulkku oli lentänyt ikkunaan. Näytti kuolleelta. Otin sen kuitenkin käteen ja pidin kädessä koko ajan. Jonkun ajan kuluttua se virkosikin ja olisi lähtenyt lentelemään. Se oli onnellinen hetki. En kuitenkaan päästänyt sitä lentelemään ja törmäilemään sisällä, ja koska yö oli tulossa niin en laskenut sitä uloskaan. Se rupesikin tyytyväisenä nukkumaan käden lämmössä. Tein sille yöksi karvalakista “pesän”. Kävin sitä pari kertaa katsomassa. Vielä nukkui ja pulssi oli hyvä. Aamulla lintu oli kylmä. Hän oli kuollut. Kyllä tuli suru koko perheelle.

  5. Erkki Lintunen
    10.3.2014 at 10:53

    Tuli suru puseroon, kun luin:”dirpaleet”. Pitää olla: “sirpaleet”. Joskus on surullista huomata jälkikäteen huolimattomuutensa jäljet. Onko se vanhuuden merkki? Vai voiko sanoa näin: “Kun täyttää nuorena viisi ja nolla, on vanhana lysti olla”?

    Siis kun istun pöydässä surullisena, nukkuu osa minusta vuoteessa. Ja toisin päin. Ymmärsinkö Kahil Gibrania oikein?

  6. Arja-Leena
    10.3.2014 at 16:51

    Mökkitiellä kulkeissani katselin, kuinka aurinko ja puut rytmittivät tien.
    Valo, varjo, valo, varjo …
    Ilo, suru, ilo, suru … ajattelin – elämän rytmi.
    Suru on kuitenkin tähän liian voimakas sana. Suru on valoton, pitkä pimeä. Sen tilalle sopiva sana olisi ehkä vastoinkäyminen, huoli, alakulo.
    Iän myötä olen huomannut, että ilon ja onnen tunteeseen ei tarvita suuria asioita. Ihan yht´äkkiä keskellä tavallista arkea valo tulvehtii mieleen ja saa ilon kuplimaan. Silloin nautin onnestani täysillä ajattelematta tummaa raitaa.

  7. irene peuhkurinen
    10.3.2014 at 19:33

    Arja-Leena,ajattelen samoin. Toisinaan ilo tulee tietämättä, mistä. Samoin saapuu alakulo ihan ilmoittamatta.

  8. Mirja Pusa
    10.3.2014 at 22:17

    Mulla on viimepäivinä ollut alakulo jostain syystä, mitä en tiedä.
    Ehken se menee nopeasti poiskin kuten joskus on tehnyt.
    MirjaSisko

  9. alpoaatos
    10.3.2014 at 23:38

    Kohta tulee auringon paistetta. Se pyyhkii mennessään ainakin ison osan alakulosta.. Sanokaa minun sanoneen

  10. Maija- Liisa
    11.3.2014 at 13:14

    Ilo, tule luokseni,
    käy istumaan,
    älä minun vuokseni
    ujostele ollenkaan.

    – Aaro Hellaakoski-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *