Sain taas hyvältä ihmiseltä kirjallisuutta. Panen luettavaksi myöskin Värtsi-nettiin. Luulen, että kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta lukea lehtistä ”Omilla mailla ja ja mualiman kuppiloissa.” Kirjan on koonnut ja toimittanut Helena Nieminen ja kuvittanut Pirjo Hirvonen. Kustantaja on Tohmajärven Taiteenystävät Okra ry (v. 1999). Monen mullekin tutun ihmisen juttuja. Tässäpä muutamia Värtsin lukijoillekin.
Eero Luukkainen meni 40-luvulla kipeän kurkkunsa tähden Kalle Ruuskasen vastaanotolle. Vastaanoton ovi oli auki ja Eero näki , kuinka tohtori teki pinseteillä jotakin hyvin tarkkaa työtä. Eero ei tohtinut häiritä häntä kesken tärkeän työn ja joutui odottelemaan kotvasen. Kun tohtori hänet lopulta kutsui sisään, Eero huomasi, että tarkka työ olikin ollut postimerkkien liottelua.
Väänäsen Aulis sai liikanimen Näkymätön Viänänen siitä, että ollessaan työssä rajavartiostossa hän oli kerran poissa ilmoituksen teosta. Tällöin miehistön vahvuudeksi ilmoitettiin niin ja niin monta ja Näkymätön Viänänen.
Kaurilan pikkupojat olivat saunassa viimeisillään raskaana olevan äitinsä kanssa. Pojat katselivat äitinsä pyöreätä mahaa ja toinen virkkoi….. Kohta se halakivvaa, jo näkkyy viiru mahan alla.
Pauli Hakkarainen ei koulussa saanut sinutella opettajaansa Eeva Huttusta, kunnes olisi ”korkeammassa asemassa”. Kun Paulista tuli piirinuohooja, hän kysäisi entiseltä opettajaltaan: Jokos nyt suapi sinutella.
Eräs pikkupoika tuumi piirinuohooja Hakkaraiselle – Setä ongittaa savua.
Simosen Eila tokaisi kerran entiselle koulukaverilleen Matti Gröhnille: On sitä meijännii koulusta Akkalasta lähtenä kaks herroo, jotka salakkuu kantaa sie ja Keron Seppo
Tohmajärvellä kerrotaan vieläkin tarinaa originellista historian opettaja Oma Armas Immosesta. Hän kulki kesät talvet sama pomppa päällä. Kaupassa hän kävi aina samaan aikaan vuorokaudesta ja osti irtomaitonsa aina samaan pesemättömään lasipulloon ja nuuka kun oli, vain kymmenen grammaa leikemakkaraa. Aikalaisten mielestä Oma Armas muistuttikin enemmän puliukkoa kuin maisteria tai historian opettajaa.
MP
Värtsilässä eleli aikoinaan Koskelon Paavo.Olin toiminut jo joitakin vuosia Patsolan koululla. Kerran satuimme kaupan portailla kohdakkain. Silloin Paavo taputti minua päälaelle ja kysyi: ”Kennes plikka se sie olet?” Naurultani en saanut vastattua.
Tuo pitäis ostaa itelle joululahjaksi. Minulle sopivan totista teksitä.
Kemiessä eleli sellainen minun mittainen, pitkänhuiskea Mehon Vänni. Pitivät häntä hiukan muita tyhmempänä, ellei peräti kylähulluna. Niinpä hänelle tarjottiin sellaisia töitä mitä toiset eivä suostuneet tekemään, kuten huusinalusten tyhjentämiset. Vännin taksa oli 50 mk. Kerran hän kuuli kun joku vakioasiakas puhui hänestä pahaa takanapäin. Kun kyseinen ihminen kutsui Vänniä huusinalusen tyhjennykseen, niin Vänni ilmoitti hinnaksi 150 mk. Mies ihmetteli, että ainahan se on ennen ollut 50 mk. Niinhän se on, sanoi Vänni, mutta siulta se on 150 mk. Ota tai jätä. Kilipailuu ei ou.
LÄÄKETTÄ MURHEESEEN JA MUIHINKIN VAIVOIHIN…..
Nykyään ihmisillä on monenlaisia vaivoja, mutta niihin ei osata ottaa lääkettä ja rohtoa, kuten ennenvanhaan osattiin. Pystyvät miehetkin jäävät savotalta pois vaikkapa yskän tai kolotuksen vuoksi ja pysyvät kodeissaan katsomassa filminauhoja tai iskemässä korttia. Vähäväkiset ja hermovaivaiset saattavat elää tänä päivänä pelkällä köyhäinavulla ja viettää päivänsä haistellen polkupyörien satuloita tai muulla tavoin toteuttaen huonoa elämää, vaikka oikeanlaisilla pulvereilla tai tinktuuroilla voitaisiin heidänkin kunnollisuutensa palauttaa helposti.
Ennen annettiin pervitiiniä heikotukseen ja oopiumia pakotukseen, paloviinaa keljutukseen ja eetteriä kaikkinaiseen huonotapaisuuteen ja kurittomuuteen. Sielunmurheeseen, piruntauteihin, haureuteen ja pelivimmaan annettiin monesti pastoriinia, jos ei ollut mahdollista käyttää elävää pastoria sielunpaimenena. Samaten jos joku oli niin jumalaton ettei huolinut siunausta, voitiin hänen kahviaan tai ruokiaan terästää pastoriinilla salassa.
Pastoriinin valmistus oli vain harvoilla apoteekkereilla tiedossa, mutta minä satuin kerran oppimaan sen taidon ollessani työssä rohdoskaupan purnukkapoikana. Raaka-aineeksi tarvittiin kuivunut pastori, joka jauhettiin myllyssä pulveriksi. Ensiksi pulverista uutettiin viinaanmenevä osa pois pirtulla, jotta jäljelle jäisi vain raitista pastoria. Seuraavaksi pulveri kuivattiin uudelleen ja töpöteltiin korttipakalla, jotta saatiin peluriosa poimittua korttien väliin.
Kolmannessa vaiheessa tarvittiin nuorta, naimatonta naista, mutta siitä en ilkeä puhua enempää. Sanottakoon kuitenkin että sanonta ”pieretti niin että pastori pölisi” juontaa juurensa tästä työvaiheesta. Viimein oli jäljellä melkolailla puhdasta pastoriinia, mutta sitäkin jouduttiin vielä pölistelemään aika tavalla, jotta saatiin taivasta kohti hakeutuva osa pyydystettyä eräänlaisella haavilla ja tuonelaan pyrivä, raskaampi pulveri poistettua ja myytyä saksaan helvetiinin valmistusta varten.
Pastoriinissa oli vähän raaka-aineesta riippuen aika tavalla hurskautta, joten sen kanssa oli oltava tarkkana. Minullehan kävi vähän huonosti sen kanssa kerran kun apoteekkerin ohjeessa puhuttiin kahvilusikallisesta ja minä luulin että siinä luki kapallinen, koska siihen aikaan oli paljon lukutaidottomuutta. Oli aika työ sekoittaa kapallinen pulveria kupilliseen vettä, mutta silloin oli tapana myös tehdä työtä käskettyä.
Seuraavien viikkojen aikana luulin olevani maaherra. Lisäksi kosin pöllöä, tein piestä ja sanomalehdistä asuinkelpoisen majan, sekä poltin yhden sahan ja useamman veneen. Sielunmurhe kyllä lähti, mutta niin lähti myös talo ja melkein henki kun muut kylänmiehet laittoivat minut myllynkiven kanssa kaivoon.
teksti:Walapatto
Oliskohan tuota pastoriinia Tohmajärven apteekin tiskin alla? Tekis niin mieli!
Kyllä sieltä varmaan saa, kun omalla nimellään noin kauniisti pyytää.
Kerran Mehon Vänni meni Lahdenvaaraan Sorsaan.
Vännillä oli jotakin asiaa poliisille puhelimella. Hänellä itsellään kun ei ollut puhelinta.
Vänni nosti kuulokkeen ja alkoi pyörittää numeroita.
Kun sieltä vastattiin, niin Vänni loihe lausumahan:
-Terve Tikka, täällä Metso, soittelen Sorsasta.
”Omalla nimellään”, joopa joo! 18.5. vuodesta toiseen! muistetaan Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen nuorinta Eeroa, joka Eerikin muunnoksena otettiin almanakkaan v. 1929, Erkki-muoto jo v.1891.
Jukolan veljessarjan nuorin oli vallaton velikulta mutta myös nopeaoppinen ja taistelussa tietämättömyyttä vastaan hyvin menestyvä. Niinpä hän myöhemmällä iällään tuli vedetyksi moniin yhteisiin luottamustehtäviin ja toimi jopa pääkaupungin lehden paikalliskirjeenvaihtajana. Hänen toimestaan pitäjä sai kansakoulun, joka oli ensimmäisiä Suomessa. Myös hänen liinatukkaisen Anna-vaimonsa lapselleen laulamasta ”sydämeni laulusta” löytyy tavoittelemisen arvoinen toimintaohje meille keskenämme kiisteleville nykysuomalaisille: ”Kaukana on vaino, riita.”
Legendan mukaan Ruotsin kuningas Eerik Pyhä saapui kansallispyhimyksemme Henrikin kanssa ensimmäiselle ristiretkelle Suomeen. Lalli mestasi Henrikin Köyliönjärvellä – ja tanskalaiset prinssinsä Maunu Henrikinpojan johdolla Eerik-kuninkaan kesken jumalanpalveluksen Upsalan kirkossa. helatorstaina 18.5.1160.
Niin että ei se nimi miestä pahenna, ellei mies nimeään.
Näitten ristiretkien tiimoilta lienee maailmassa mestattu monen nimistä ihmistä, niin pyhimyksiä kuin pakanoita.
Sydämeni laulun säkeestä olen kuullut seuraavankin version: ”Kaukana on vaimo, riita”.
”En voi tulla omaksesi- olen luvannut ikuista uskollisuutta
eräälle toiselle…”
”No, kyllä minä jaksan sen verran odottaa…”
****
”Mainitsepas esimerkki läpinäkyvästä esineestä!” kehoitti
opettaja Jussia.
”Tikapuut”, ilmoitti Jussi.
****
”Millä perusteella te väitätte koiraveroa välilliseksi?”
kysyi professori luennolla.
”Koska sitä ei peritä koiralta, vaan sen isännältä”, vastasi
ylioppilas.
88 km lyhintä tietä!
Muutama vuosi sitten istui Ullukan kahvipöydässä eräs provasti. Oli löytänyt ongelmitta meille Venäjän matkallaan. Vieressään pohjalainen vaimo. Hän kysyi minulta: ”Tiedätkö, mitä eroa on pohjalaisella vaimolla ja terroristilla?” ”No,enpä tiedä!” vastasin ja vilkaisin omaa vaimoani, joka myös on pohjalaisia, tai ainakin oli ennen Värtsilään muuttoaan. Provasti opasti: ”Terroristin kanssa voi neuvotella.” – Siirsin istumalihaksiani penkillä 10 cm sivummalle.
Tuon kahvitteluhetken jälkeen olen ymmärtänyt Ullaa paremmin. Nytkin on 88 km:n mittainen ikävä.
Minulla on ollut yli 43 vuotta Värtsilästä kotoisin oleva vaimo. Voisitko kertoa, miten hänet saisi 88 kilometrin päähän.
Kaustajärven entinen rajavartiotalo lienee vielä vapaana. Siihen maalämpö ja rantasaunaan tulet. Vaimon eteen polvilleen: ”Tahdotko?”
MOI moi – olen minäkin kuullut saman kysymyksen kuin Irene ja olen jo tainnut kertoakin sen tämän lehden palstalla. Paavo oli mukava mies!
MirjaSisko
Kiitos neuvosta EL. Onko varmaa, ettei siellä vartiolla päin ole kunnollisia tienviittoja? Osaa vielä muuten takaisin.
EJ, muistaakseni vaimosi ei ole mökkihöperö, niin että eksyisi sinne Mökkivaaraan. Niitä nuoliviittojakin on peräti neljä lentäneen kalakukon luo houkuttelemassa. Pohjois-Savon ely-keskus varmaankin laittaa lisää viittoja, jos osaat tyylikkäästi niitä anoskella.
Muistikuva historian lehtorista
Lehtoria kutsuttiin oppilaiden kesken yleisemmin Vertuksi.Aika persoonallinen vanha mies joka jo siihen aikaan oli ns. moniosaaja ja myös kestävän kehityksen edelläkävijä.Eli nuukailevasti omillaan.Teki akateemista työtä koululukukaudet Tohmajärvellä ja kesät Helsingissä rakennuksilla moniosaajana,ilmeisesti omilla osakkeillaan.Kädet oli syyslukukauden alussa sementti-ihottuman vallassa.Mohikohan nykyajan lehtori lähtisi raksalle töihin.Voisi tehä hyvää purkaa paineita nykyisestä opetustyöstä.Vertun muistolle
Esko N.
Muistan, että tohtori Ruuskanen oli innokas elokuvissa kävijä.
Aika usein kuului kesken näytöksen ovimiehen ääni:” Onkohan
piirliäkär tiällä? Niin lääkäri joutui lähtemään kesken esityksen potilaan luo.
Minä jouduin turvonneen poskipääni takia menemään Kalle Ruuskasen vastaanotolle pääsiäislomalla Raumalla opiskellessani. Ruuskanen kysyi:”Outko sie käynyt liäkärissä tämän takia?”
Sanoin, että kävinhän minä Raumalla. Sitä Ruuskanen ihmetteli ja
kysyi:”Mitäs pirskattia sinä eläinliäkärin luo mänit?” En muistanut,että Tohmajärvellä tosiaan oli eläinlääkäri Rauma.
Kun sitten selvisi ,että tarkoitin Rauman kaupunkia Ruuskanen
totesi:”Tulipa helevitin moinen erreys.”
Tuolla edellä oli tarinaa piirilääkäri Ruuskasesta.Yksi lisää.
Isäntämies tunsi olonsa huonovointiseksi ja arveli tarvitsevansa tohtorilta lääkereseptin (lue pirtua).
Ruuskanen otti potilaan vakavasti, koputteli ja kuunteli ja koputteli. Samalla hän rallatteli hiljakseen ”Leskisen opottaan, Leskisen opottaan”. Isäntä siinä jo hermostui ja kysäisi että mihinkä opottaan, eikö sitä reseptiä jo saisi.
-Tohmajärven pappina oli siihen aikaan Silas Leskinen.
Tuota Masan tarinaa jo odotinkin, kuulin sen silloin kevällä itseltäsi. Se oli kyllä itse kuultuna paljon makeampi.Hyvää joulun aikaa sinne Poriin.
Kerroin tuolla toisaalla Karvisen Iivarista: Erämiehestä,kalamiehestä ja tarinankertojasta.Asui Saarion Kangasvaarassa.
Iivari oli kylvänyt rukiin naapurin rajalla olevalle pellolleen .Siitä kasvoikin tosi huhta.Iivari kertoi:Ruis kasvoi niin mahottomasti että raja-aitakin siirtyi kaksi metriä naapurin puolelle ja kun ruis sitten leikattiin niin puolet kuhilaista oli vietävä naapurin pellolle”.
Olen tämän tarinan kuullut omin korvin itseltään Iivarilta, joten se on tosi.
Jokos joku on kertonut tarinan siitä, kun eläinlääkäri Rauma meni piirilääkäri Ruuskasen vastaanotolle. Ruuskasen diagnoosi oli: ”Ei kun hamaroo vuan!”
Edellä annettiin hyvä, hauska ja seikkaperäinen resetti pastoriini-nimisestä parannuslääkkeestä. Minä kun en ole mikään apoteekkari, en edes teekkari, niin pyydän asiaa tuntevien lisäselvitystä, että onpiko se tuo pastoriini ihan eri riini kuin samariini?
Tekosiveänä miehenä jätän sanomatta mitään jalkapuuvitsiä pastorskasta ja pastoraalista.
Kerran yks Mujunen kerto, jotta heilä se kasvo tuo heinä
viimekesänä ihan mahottoman kovasti.
”Ei meinattu suaha sitä nurin mitenkään,sano Mujenen, kaikki
konstit piti käyttee, jotta heinä kuatu”.
”No, mitäpä ne ol ne konstit, jotta saitta heinän potslojolleen”, kysäsin.
”Ensin kokeiltiin kahen hevosen niittokoneela, ei siitä tullut mitää, pysähty koko niittokone, terälaputtii viäntyvät”.
”Sitten otin viikatteen käteen”, jatkoi Mujunen, ”johan rupes heinä kuatumaan”.
Ihmettelin, jotta mitenkä se siula heinä kuatu, kun ei se
onnistuna hevosniitokoneelakaa.
”Kyllähän se ens alakuun livetti, van sitten, kun panin pitkät
piikkarit jalakoihin, ni johan tokeni”, kehui voimiaan Mujunen.
Oma kokemus nuorena mualiman kuppiloista.Kerran peliressula yövyttiin Messilässä. No sielä sattu olemaan tanssit.Kui ollakkaan satun tanssimaa niihyvälä menestykselä,jotta piäsin tyttöö suatole.No myö mäntii kauniina kesäiltana jalakasi Salapakankaale tytön kotiovele. Voi kauheeta meikäläinen kalapen ku näki ovikylti jossa luk Tiili.Tyttöki näk jotta mie kalapeni,ja se kysy, jotta mikäsiulle tul ku noin kalapenit.Miun pit ryhistäytyy, ja mie sanon, jotta ei se mitää enmie enne ou ollukkaa tiilesisälä ni tuloopatukii nyt katotus. Välittömästi ku mie olin tuo sanon ni se kiljas, jotta et piäse nytkää tiilesisäle, ja nykäs oven kiini,jotta sormet ol katketa.Mie en tiijä vielä nytkää, mitä mie sano viäri, ja aikoo on kulunu 53vuotta. Nii jäi Värtsilän pojalta näkemättä, mite asunoot tiile sisälä linnassa.
Suakkunoita Tohmajärveltä. Lisään tähän yhden Ruuskasjutun jonka hän on itse kertonut.
Oli talvinen pakkaspäivä joskua -40 luvulla ja Ruuskanen liiterissään puita pilkkomassa talon lämmitykseen. Liiteriin kurkistaa vanhempi mies ja kysyy tohtoria. Ruskanen sanoo olevansa se tohtori ja kysyy mikä vaivaa. Mies sanoo, ettei häntä vaivaa mikään vaan emännällä on yskä ja vilustuminen. Lisää vielä, jotta ihmekö se on kun eihän vaimo ole koskaan talvellakaan housuja pitänyt. Ruuskanen käskee menemään pariskunnan odotushuoneeseen ja sanoo tulevansa heti tutkimaan potilaan. Siinä tutkittuaan ja kurkkuun katsoessaan Ruuskanen sanoo mummolle, että sinulla ei ole housuja jalassa. Tutkimuksen päätyttä mummo pyörähtää Ruuskaseen selin, nostaa helmat ylös ja pyllistää sekä käskee tohtoria katsomaan onko hänellä nyt huivi päässä.
Mehon Vänni, eli Väinö Metso, oli Jatko-Sodassa vammautunut, isä ei muista missä päin rintamaa, mutta haavoittui kranaatin sirpaleista päähänsä,ihme kun oli kirurgi saanut pelastettua,ja kait joku sirpale oli loppuun asti aivoissa hänellä. Pahat kielet tietämättömyyttään kylil sit puhuivat hullusta.
Väinö oli persoona, samaten kuin Pikku-Simo, Alma ja viimeisimpänä Herra Hakkarainen. Hakkarainen sai lisänimensä vahvistusta tapahtumasta Kemiessä. Tapasimme apteekin nurkalla, ja Hakkarainen pyysi pientä lainaa ostaakseen tupakkaa. Tavallisesti en suostunut kuin elintarvikeostoihin, mutta päätin tehdä nyt poikkeuksen. Pyysin Hakkaraista odottamaan penkillä, jotta ehtisin kipaista kotona Koivistontiellä.
Niin käsittämättömältä kuin se kuulostaakin, olin saanut aikojen saatossa ensi-iltalahjoina kaikenlaisen muun lisäksi myös sikareita, joita oli metalli-ja puurasioissa, putkiloissa ja paketeissa. Koska olen allerginen tupakalle sen kaikissa muodoissaan, säilytin kaikki paketit metalliarkussa. Tyhjensin arkun suureen kassiin ja vein Hakkaraiselle, joka katsoi laukkuun ja totesi: ”Perhana, siehän meinoot tehä miusta herran”.
Mehon Vänni teki sellaisia töitä mitkä eivät kelvanneet kellekään ”tervejärkiselle”
Vännin korviin kantautui joku ilkeä juoru, että hän on hullu eikä ymmärrä rahan arvoa. Vännihän teki huussikeikat viidellä markalla.
Kun tuli sen juoruja levittäneen isännän huussin vuoro, niin Vänni ilmoitti jo ennen lapioon tarttumistaan että hinta on sitten 50 markkaa.
Isäntä ihmetteli että ainahan se on ollut 5 markkaa. Sinulle se on 50 markkaa. Ota tai jätä. Kilpailua ei ole