Tein tänään syyssiivouksen, oikein suur’sellaisen. Ei, ei pidä ajatella mitään niin fyysistä, minä nimittäin putsailin vain läppärille aikojen myötä tallennettua ja ainakin nyt jo tarpeetonta digiroinaa. Törmäsin koneen sisäisiä salkkuja availlessani 9.3.2012 eli noin puolitoista vuotta sitten kirjoittamaani ja tallentamaani pikkutarinaan, jonka nimenä oli Vitsit. Muistan, että juttu julkaistiin tuolloin het’kohta piakkoin Värtsissä ja kommentteina alkoi pursua ihan painokelvottomiakin hauskuuksia sillä seurauksella, että sensuuri söi palstoilta koko roskan, siis aivan kaiken pesuvesineen, päivineen.
Minäpä tarjoankin nyt uudestaan tuota jo poistettua juttua sanasta sanaan entisellään Värtsiin, josko se nyt monen yön yli nukuttuaan olisi muuttunut hovikelpoiseksi. Saa nähdä, mutta jos tämä juttu ilmestyy uudestaan, niin sovitaanko, että kirjoitellaan jatkeeksi ihan siivoja vitsejä; saa ne silti olla hauskoja, sillä aina haaskaa olla pittää. Huomatkaa, että jos tätä juttua ei enää julkaista, sillä ilmaisia uusintojahan ei ole olemassakaan, niin huudetaan julkaisemattomuushetkellä yhdessä: Nyt on vitsit vähissä!
”Vitsit”
Putkahtipa mieleeni, että tästä kunnon verkkolehdestä puuttuu vitsipalsta. Senhän saanee käyntiin aloittamalla ja kertomalla malliksi muutaman mehevän jutun. No, helpommin sanottu kuin tehty, nyt kun pitäisi tähän perään laittaa niitä esimerkkejä, niin eipä tule mieleen helposti.
Aloitetaan kuitenkin vaikka politiikan saralta ihan vain huomauttaakseni, että on meitä muitakin erehtyväisiä, kuten hyvin tuntemamme Paavo. Paavolta nimittäin sattui toimittaja tivaamaan, eikö hän koskaan ole ollut väärässä. Aika paha omantunnon kysymys jopa Paavolle, jonka hän selvitti tyylilleen uskollisesti näin: Kyllä minä kerran luulin todellakin olleeni väärässä, kunnes huomasin erehtyneeni.
Toinen juttu onkin ihan paikallishistoriaa Patsolan peräkorvesta viime vuosisadan alkupuolelta. Vanha isäntä oli kovassa keuhkokuumeessa ja teki kuolemaa seslongin pohjalla. Ei sitä raasua voinut lähteä edes lasarettiin viemään, joten kunnanlääkäri haettiin monen mutkan kautta kotikäynnille. Tutki sitten potilasta hämärässä päällisin puolin ja virkkoi diagnoosinaan emännälle, että kuollut se taitaa olla. Ukko vääntäytyi seslongissa istualleen ja sanoi, että kyllä elämä nyt voittaa, olo on jo paljon parempi. Emäntä tiuskaisi siihen, että heti makuulle, älä yhtään yritä väittää lääkärille vastaan.
Kenraalinkylän suunnalla oli päässyt talo palamaan olikohan 50-luvulla ihan kivijalkaa myöten. Tulipalon syykin piti selvittää. Maakuntalehden toimittaja haastatteli tulipalopäällikköä tapahtuman johdosta ja uutisoi asiasta seuraavaan tapaan. Palon syytä ei ole voitu selvittää, koska talossa ei ollut sähköjä.
Uusikylässä oli taka-aikoina tapahtunut inhottava ja harvinainen murtovarkaus kaupan lautaseinäiseen varastoon eräänä pimeänä ja sateisena syysyönä. Sattuneesta syystä paikallisen kyläpoliisin sijainen kutsuttiin heti seuraavaksi päiväksi selvittämään tapausta. Kyläläisiäkin oli paikalla melko runsaasti harvinaisen tapahtuman innoittamana ja seuraamassa tutkimuksia. Poliisi tietenkin näki oivallisen tilaisuuden vaivihkaiseen kilven kiillotukseen ihan koko ammattikuntansa puolesta. Niinpä hän sitten ilmoitti, että reppuselkäinen mies on poistunut paikalta Tohmajärven suuntaan. Kansa haukkoi henkeään; mistä sen tietää? Kantapään painanteista on helppo nähdä. Entäs lukumäärä, yksi mieskö? Katsokaa nyt itse tuota aukkoa seinässä, ei siitä millään mahdu yhtä useampaa.
Vitsit kertoi minulle aikoinaan melko torjuvainen pariskunta; Mäen Anna ja Kylmäsen Usko.”
Sakari H
Minäkin kaipaan Sakarin lailla Värtsiin ”Kaskut” palstaa.
Tarina savolaisesta viisaudesta kaikella rakkaudella:
Kuopion toriparlamenttilaisia harmitti kun amerikkalaiset ehtivät ennen heitä kuuhun.Yhdessä päätettiin panna paremmaksi ja mennä savolaisvoimin aurinkoon.
Savon miehet lähettivät viestin Nasaan ja kyselivät teknisiä neuvoja aurinkolentoa varten.
Nasan vastaus oli tyly.Älkää hyvät miehet auriinkoon menkö,siellä on niin kuuma että palatte poroksi ennen kuin pääsette lähellekkään kohdetta.
Savolaisten vastaus Nasan viisasteluun oli.”Hullunako työ meitä pijätte,myö männäänkin sinne yöllä”
Romaanipoikakin joutui aikanaan sotaväkeen,alkukoulutuksen jälkeen
alkoi komennus vaihe.Hevosmiehiä kun oli joutui tallille töihin.
Lähti sitten eräänä aamuna ajokeikalle,prikaatin komentaja käveli
vastaan eikä hän huomannut tervehtiä komentajaa.
Komentaja pysäytti pojan sanoi sotamies mikä jäi tekemättä?
Sotamies katsoi taakseen,kato p….le perälauta jäi tallille,
pyörätti hevosen ympäri ja ajoi tallille.
Emäntä kysyi naapurin naiselta ka mihi sie oot mänössä?
Nainen vastasi ka torille mään minne siltä vietänöön.
Pitkäänhän siinä menikin, ennen kuin ensimmäinen sensuurin hauskuus ilmaantui.
Mistä tietää, milloin on ylittänyt Savon ja Karjalan rajan? Ja päinvastoin?
Kun karjalainen mies astelee Karjalasta Savoon ja näkee kauniin neitosen, hän lausahtaa: ”Voi, miten hauskannäköinen neito!” Mutta kun savolainen ylittää maakunnan rajan, niin hän sanoo: ”Miten haaskannäköinen tyttö!”
Ierikka (Karjalan rajalla karjalaiseksi muuttuneen savolaisen suvun jälkeläinen)
Uudenkylän koulun johtajaopettaja vatanen oli oikea vitsiniekka
kun sille päälle sattui. Kerran sattui, että johtajaopettajalle
oli ilmestynyt ”konkurssiharava” kylän ensimmäisten joukossa.
Meille oppilaille sanoi Vatanen: – Sanokaa kotona, että Vatasella
on Velax-merkkinen televisio.
Toisen kerran Vatanen puhalteli lompakostaan pölyjä kesken oppitunnin. Kun katsoimme kummastuneina, tuumi Vatanen: – Nii´in,
joskus se on lompakossakin pidettävä suursiivous.
Joskus oli vatanen lähettänyt meidät pojat hakemaan viljanjyvänäytteitä naapurin maalaistalosta. Kun tulimme
jyviä kourassa, sanoi Vatanen: – Olisitte nyt ottaneet reilusti,
kun ottamaan pääsitte.
Itäkairoilla eleli pororuhtinas Aleksi Hihnavaara alias Mosku.Naapuripaliskunnan poroisäntä tuli kerran kohteliaisuuskäynnille Moskun luo. Tietysti vieraalle tarjottiin porokeittoa. Vieras halusi vähän mahtailla ja sanoi: ”Mie se vain en ole koskhaan omaa poroa syönyt”. Tähän Mosku vastasi:”Vaan nytpä syöt”.
(Lapin kaskuja)
Perimmäisestä lapista lähti nuorukainen Helsinkiin opiskelemaan. Isä antoi pojalle lähtiessä rahaa ja evästi: ”Syö sitten ihan tavallisia ruokia niin rahat riittävät kauemmin”.
Parin viikon päästä poika kirjoitti että rahat on loppu.Isän kysellessä mitä poika oli syönyt, kun niin äkkiä rahat hupenivat,poika vastasi:”Ihan tavallisia ruokia olen syönyt, lohta ,poroa ja riekkoa.(Lapin kaskukirja)
Vatanen oli minullekin opettajana ja sanoi vääntävänsä puujalkavitsejä.
Jormanais Erkin mainitsemmaan ja savolaisistakin lisäks jo mainittu mukavvoo.
Niin kokkeilen vieläkö se senssuuri toimmii, että uskalttaa hauskkoo ja kivvooki kirjottaa.
”Tosiaan välillä näytti siltä, ettei Värtsiin hyväksytty ajallisia uutisia jos ne ei olleet kauniita ja viisasteleminen ja hyvän olon ja mielen tuomat viisastelut olivat myrkkyä.”
Seuraavassa julki savolaisesta päivä lehdestä poimittua:
Jope valitteli eläinlääkärille sikansa sairastuneen ja vonkaili pirtu reptiä:
– Käveleekö se sika kahella jalalla?
– No siinähän se taati just onnii,se kun pitäs suaha kävelemmää neljällä.
Aikoinaan piskuisella Värtsilällä oli myös oma opettajayhdistys. Osallistuminen ensimmäiseen kokoukseen oli vatsalihaksia koetteleva kokemus. Vatanen:”Valitan yhistykselle puhheenjohtaja, mie ehotan ihtiin”. Siitä se alkoi kokoiltainen nauraminen.