Seppeleenlasku Värtsilässä

Helluntain keväistä heleyttä ja sodissa menehtyneiden muistelua kirkon pihassa.

Helluntain keväistä heleyttä ja sodissa menehtyneiden muistelua kirkon pihassa.

Sunnuntaina vietettiin Helluntaita ja Kaatuneitten Muistopäivää. Monilla paikkakunnilla muistettiin sodissa menehtyneitä havuseppelein ja muistopuhein.

Myös Värtsilässä laskettiin seppele kirkon pihalla olevalle muistomerkille. Tapahtuma oli väkimäärältään vähäinen, mutta lämminhenkinen tuokio, jossa muisteltiin edesmenneitä sukupolvia ja sodissa kaatuneita omaisiamme.

Seppeleen laskijat, sotaorvot Raija Väänänen ja Kalle Lintunen.

Seppeleen laskijat, sotaorvot Raija Väänänen ja Kalle Lintunen.

Raimo Tiittanen kertoi muistopäivän historiasta, jonka jälkeen seppeleen laskivat sotaorvot Raija Väänänen ja Kalle Lintunen. Erkki Lintunen piti puheen kietoen pienen valkovuokon tarinankin päivään teemaan sopivaksi. Lisäksi lauloimme tutusta isänmaallisesta virrestä kolme säkeistöä.

Havuseppele ja valkovuokko sodissa kaatuneiden muistolle..

Havuseppele ja valkovuokko sodissa kaatuneiden muistolle.

Pienessä, keväisessä tihkusateessa pidetyn seppeleen laskun jälkeen maistuikin Pitäjäyhdistyksen tarjoamat pullakahvit Kylätalolla.

Kotimatkalla pysähdyimme Kaustajärven hautausmaalle sytyttämään kynttilän muistokivelle äitini isän, siis ukkini, ja muidenkin sodassa menehtyneiden omaistemme muistolle.

Teksti ja kuvat:
Vuokko Väänänen

4 comments for “Seppeleenlasku Värtsilässä

  1. Onpa tänään ollut tapahtumia. Hyvä, että Värtsilä jaksaa sinnitellä näin kiitettävästi. Kiitos Teille.

  2. Olisko jotenkin mahdollista puhdistaa noita muistomerkkejä? Kuka tietää, miten, millä ja milloin? Tämä neuvo olisi tarpeen myös vanhojen hautakivien huoltamiseksi.

    Onko mäntysuopa, vesi ja harja sopivia keinoja?

    Ierikka

  3. Oli palkitsevaa pistäytyä vielä illan päätteeksi täällä Värtsissä. Lämmin kiitos Vuokolle!

  4. Tähän jatkoon jos saisin liittää Värtsilä- seuran tutustumisen
    männä viikolla Joensuun kasvitieelliseen Botaniaan ja papukaija Juusoon. Juuso oli vähän tuhma- rääkäisi rumia sanoja. Teimme myöskin Joensuu kierroksen. Oppaana oli amattitaitoinen Tuula Kukkonen. Kiitokset. Enpä jaksa enempää.
    MirjaSisko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *