Tänään Helluntaina vietetään myös kaatuneitten muistopäivää ja täällä paikallisesti reserviläisten kirkkopyhää. Tohmajärven Kirkkoniemessä pidettiin jumalanpalveluksen jälkeen lyhyt hartaustilaisuus seppeleenlaskuineen ja juhlapuheineen.
Jussi Raerinne piti erinomaisen puheen ja Värtsin välityksellä sekä pitäjän luvalla se on jaettavissa poissaolijoille kuvien kanssa.
Jussi Raerinne. Kuva: Matti Majoinen.
Arvoisa veteraanisukupolvi, isättömyyden tuskaa kantaneet sotaorvot, hyvät naiset ja herrat.
Vietämme tänään kaatuneiden muistopäivää ja samalla reserviläisten kirkkopyhää. Kaatuneiden muistopäivän viettohan perustuu toisaalta sotamarsalkka Mannerheimin päiväkäskyyn ja toisaalta kirkkomme piispainkokouksen päätökseen. Ensimmäistä kertaa tätä juhlapäivää vietettiin sunnuntaina 19. päivänä toukokuuta vuonna 1940 eli päivälleen 73 vuotta sitten!
Hyvän ystäväni Väinö Monosen kirjoittamassa talvisotaa käsittelevässä teoksessa Tuonelan tulenliekit kerrotaan tohmajärveläisen Tauno Pirhosen ja hänen aseveljiensä sotatiestä Lieksan ja Kuhmon taisteluissa. Mainittua kirjaa lukiessani minua puhutteli voimakkaasti se kuinka moni soturi kohtasi maallisen matkansa pään vain muutama päivä ennen rauhan tuloa. Mistäpä he olisivat varmuudella tienneet, kuinka asiat kehittyvät ja vaikkapa olisivat tienneetkin, niin velvollisuus isänmaan puolesta oli kaikesta huolimatta suoritettava loppuun asti. Kyseisissä taisteluissa kaatui kaikkiaan 259 Pohjois-Karjalan miestä, joista tohmajärveläisiä 37. Kaikkiaan talvi- ja jatkosota vaati tältä paikkakunnalta kaatuneina ja kadonneina lähes 500 sotilasta, työvelvollista ja lottaa. Heidän ja tuhansien muiden uhrien muistoksi ja kunnianosoitukseksi salkoihin on kautta maan tänään nostettu sinivalkoinen Suomen lippu, maailman kaunein lippu.
Olin pari vuotta sitten Maakuntakomppanian ampumaleirillä kertausharjoituksessa. Iltaisin rivipalveluksen suorittamisen jälkeen oli mahdollista käydä kahvilla leirialueen sotilaskodissa. Puolivälissä viikkoa palasin jälleen tällaisesta kahvihetkestä majoitusteltoille tälläkin kertaa itseäni paremmassa seurassa. Matkaa tekivät kanssani komppanioiden päälliköt ja varapäälliköt sekä oman joukkueeni johtaja. Yhtäkkiä minulle esitettiin mielenkiintoinen kysymys: ”Pitäisikö Suomen lipussa säilyttää risti?”
En tiedä, mikä tämän asian voisi muuttaa, mutta tottapahan lie joissakin piireissä sitäkin olevinaan suvaitsevaisuuden nimissä pohdiskeltu.Vastasin heille, että pitää säilyttää. Perustelin vastaukseni siten että risti sopii minulle henkilökohtaisesti erittäin hyvin ja tämä kansa on aina luottanut niin sodassa kuin rauhassa Kaikkivaltiaan varjelukseen. Vastaus tyydytti heitä eikä siitä sen enempää keskusteltu.
En ole teologi enkä lippuheraldiikan asiantuntija, mutta ymmärrän asian niin, että tyhjä risti symboloi VAPAUTTA. Se merkitsee sekä ihmisen vapautta Jumalansa edessä että kansan ja valtion vapautta maailmassa.Tätä asiaa korostetaan hienolla tavalla mm. Sillanpään marssilaulun kolmannessa säkeistössä, joka alkaa sanoilla : ”Mitä lieneekin aarteita Suomessa, toki kallehin on vapaus.”
Silloin tällöin nousee puheenaiheeksi täällä Tohmajärven kirkkopuistossa sijaitseva ns. yhdeksän haudan rivi. Sen erilliselle sijoittamiselle ei tunnu löytyvän mitään erikseen muistiinmerkittyä perustetta, mutta kyseessähän on kuitenkin pieni joukko melkein heti sotien jälkeen kuolleita veteraaneja. Minuunkin otti asian tiimoilta yhteyttä ihminen, joka olisi tahtonut mainittuun riviin haudatun isänsä nimen liitettäväksi sankarivainajien Pro Patria – tauluun. Minunkin mielestäni se ja kahdeksan muuta nimeä olisi hyvin voitu siihen ikuistaa, mutta kunnioittakaamme taulutoimikunnan tekemää päätöstä. Lohdutin yhteydenottajaa muistuttamalla hänelle, että jokainen sotavuosien inhimillinen kärsimys ja jokainen vuodatettu veripisara ovat joka tapauksessa kaikesta huolimatta vapautemme hinta; hinta joka on ollut hirvittävän kallis, mutta joka – niinkuin ymmärrämme – on kuitenkin täytynyt maksaa. Parempiakaan vaihtoehtoja ei tarjottu.
Vapauteen sisältyy kuitenkin aina niin yksilön kuin kansakunnankin kohdalla myös VASTUU. Joitakin varjostavia pilviä on ilmestynyt itsenäisen Suomenkin taivaalle. Meidän ei sinänsä tarvitse olla huolissamme Venäjän asevoimien järjestelyistä vaan suurin uhka on ehdottomasti mielestäni puolueettomuutemme kyseenalaistaminen. En ymmärrä NATO – kiihkoilua enkä voi henkilökohtaisesti hyväksyä Euroopan Unionin selkeää liittovaltiokehitystä, joka johtaa ennemmin tai myöhemmin valitettavasti miltei väistämättä myös jonkinlaiseen sotilasliittoon. Toivon sydämestäni, että niin nykyiset kuin tulevatkin ulkopolitiikan päättäjämme arvostavat ja kunnioittavat menneiden sukupolvien valtiomiesten ja -naisten ratkaisuja sekä ymmärtävät terveellä tavalla maamme erityisaseman niin maantieteellisesti kuin myös historian valossa.
Ehdottomasti maininnan arvoinen päivän aiheeseen liittyvä syvältä puhutteleva lukukokemus oli myös Pohjois-Karjalan Sotaorpojen kertomuksia sisältävä, toissa vuonna julkaistu Vaiettu Suru. Kertojissa on monta minulle henkilökohtaisestikin tuttua ihmistä. Vedet silmissä piti lukea näitä enemmän tai vähemmän viiltäviä kohtaloita ja yrittää asettua kulloisenkin kertojan paikalle. Eihän niistä tietenkään tälläkään tavalla voi saada kuin kalpean aavistuksen verrattuna siihen, miltä se oikeasti on tuntunut. Mainituissa kokemuksissa olisi joka tapauksessa paljon opiksi otettavaa nykyiselle sukupolvelle, jossa perheiden yhä yleistyvän hajoamisen vuoksi näitä tietyssä mielessä isättömiä ja äidittömiä lapsia tulee aivan liian paljon. Elävänä sodasta palannut isä on tietenkin monessa tapauksessa ollut mieleltään särkynyt, joka on sinällään voinut aiheuttaa perheissä suuren ongelman. Hän on kuitenkin kaikesta huolimatta ollut edelleen isä; isä josta on tahtomattaan tullut olosuhteiden uhri.
N. vuonna 400 kirjoitetussa latinankielisessä teoksessa Epitoma Rei militaris on lentäväksi lauseeksikin muodostunut ”Si vis pacem, para bellum; Jos haluat rauhaa, varaudu sotaan!”
Kukaan meistä ei toivo sotaa, mutta vuosisatainen historiamme on osoittanut tietynlaisen tarpeen pitää yllä kansallista maanpuolustusvalmiutta. Se sisältää paitsi olemassa olevan sotaväen myös riittävän varautumistason muidenkin poikkeusolojen varalta. Maallemme soveltuu kokemuksenkin mukaan parhaiten yleiseen asevelvollisuuteen perustuva reserviläisarmeija. Sen kokoa pienennetään käynnissä olevan Puolustusvoimauudistuksen myötä huomattavasti, mutta se pyritään kuitenkin varustamaan tarvittaessa niin hyvin kuin on mahdollista. Tätä reserviläistaitoa ja -henkeä vaalivat omalta osaltaan myös Tohmajärven ja Värtsilän yhteiset reserviläisyhdistykset, joissa on yhteensä n. 100 jäsentä. Tahdomme olla toiminnallamme suorittamassa kunniavelkaa sekä niille sotilaille ja lotille että myös kotirintaman naisille, jotka jo lepäävät isänmaan mullassa kuin myös niille, jotka vielä ovat meidän keskellämme.
Hyvä kirkkoväki, voimme kiitollisin mielin jatkaa tätä arvokasta juhlapäivää kukin omalla tahollamme. Kuuntelemme kuitenkin vielä kirkkokuoromme esittämänä Suomen laulun, jonka jälkeen siirrymme juhlakahville Pitäjäntuvalle. Tarjoilusta siellä huolehtivat vankalla ammattitaidolla Rajasotilaskotiyhdistyksen sotilaskotisisaret. Tervetuloa!
Jussi Raerinne
Hartaustilaisuudessa esiintyi kirkkokuoro ”Kaiku” kanttori Eini Perälän johdolla. Lopuksi juhlakansa sai kirkkokahvit Pitäjäntuvalla Rajasotilaskotisisarten järjestäminä. Kuva: Matti Majoinen.
Mieleenpainuva tilaisuus, kiitos kaikille järjestäjille.
Matti Majoinen
Tohmajärvellä on vietetty Kaatuneiden muistopäivää sen arvokkuuteen kuuluvalla tavalla. Varmasti moni on herkistynyt ja liikuttunut kuunnellessaan Jussi Raerinteen juhlapuhetta. Olisimpa saanut olla mukana.
Kiitos siitä, puhe on tunteella tehty!
Kaatuneitten muistopäivä.
Anteeksi kirjoitusvirheeni.
Mikolle sanon, että kaatuneiden tai kaatuneitten ovat kumpikin mielestäni termeinä tasavertaisen oikeita.
Jussille ja Matille sanon Kiitos.
Jussin erinomainen, mietitty ja harkittu puhe jatkoi kaatuneitten muistopäivääni tähän maanantaiaamuun. Lämmin kiitos reserviläiselle!
Reissun päällä maanteitä yli 200 km ajellessani ihailin suomalaisen maaseudun ja haja-asutusalueen taloja pihapiireineen. Kaikesta huomasi, että tämä maa on rakas. Me metsäsuomalaisetkin hoidamme ympäristöämme ja luomme viihtyisyyttä. Jussin perustelemalle maanpuolustahdolle löytyy silmin nähden syitä.
Yksi seikka kuitenkin teitä pitkin ajellessani jäi mietityttämään: niin monet, niin monet lipputangot olivat tyhjillään. Joissakin liehui isännän viiri. Mutta sitä ei oltu vaihdettu juhlapäiväksi siniristilippuun.
Verrattuna moniin muihin eurooppalaisiin maihin me olemme liputuskulttuurissamme kovin passiivisia.
Se lienee meille perin ominaista vaatimattomuutta. Ideologisille syille ei ole mitään perusteita. Lippu yhdistää ja kertoo samalla kertaa aineellisesta kuin myös henkisestä vapaudesta. Hengellisestäkin uskonvapaudesta.
Kaatuneitten muistopäivän aamuna Värtsilässä kirkon pihassa veisasimme piskuisen joukon voimalla: ”On isät täällä taistelleet ja uskoneet ja toivoneet. Me saimme saman asunnon, ja samat vaiheet meidän on.”
Ierikka
Kiitos Jussille ja Matille ja Värtsillekin, että mekin, jotka emme olleet paikalla, olemme saaneet luettavaksemme Jussin erinomaisen onnistuneen juhlapuheen. Oikeaa puhetta oikeasta asiasta. Kiitos!
Jussilta rehellinen puhe ja aito isämaallisen miehen kannanotto, kiitokset Jussille.
Nöyrä kiitokseni omasta ja reserviläisyhdistysten puolesta Värtsin lukijoille ja juhlapaikalla olleelle kirkkoväelle runsaasta erittäin positiivisesta palautteesta, jonka sekä kirkkopyhäjärjestely kokonaisuudessaan että pitämäni puhe Teiltä on saanut. Olen kuunnellut – niin kuin tietysti moni muukin – aikojen saatossa monenlaisia mainittuun asiaan liittyviä tai sitä sivuavia puheita. Jotkut niistä ovat jääneet erityisen esimerkinomaisesti vaikuttamaan mielen sopukoihin, mainittakoon niistä tässä mm. entisen opettajani Raili Närväsen puhe Kaatuneiden muistopäivänä ja everstiluutnantti Matti Majoisen puhe Huoltotien muistotaulun julkistamisessa Värtsiläpäivien yhteydessä, molemmat parin vuoden takaa.
Olen kiitollinen, että minäkin olen samalla tavalla saanut Luojan antamilla lahjoilla tuoda asioita esille ja kokea siinä onnistumisen ilon – minä, jonka siipi tuntuu aina välillä olevan ihan oikeastikin maassa!
Jussi eihän sinun tarvitse pitää siipeä maassa. Kovin vähän tunnen sinua ja sinun perhettäsi, mutta joku polku on tuonut minunkin korvaani sinun erinomaisuutesi. Huoltotiellä oli ihanan rauhallista olla- metsässä toisten kanssa.
Hyvää kesän jatkoa ja kalaonnea toivottapi Pusan Mirja
Kiitos Jussi! Valuutan vangeilla aina on yllään vallan valjaat, kun taas meillä alla vain vapauden varpaat paljaat. Niin se vaan sittenkin taitaa olla, että todellista vaurautta ovat vapaus, vastuu ja vakaumus… terveisin Väiski