Kaatuneitten muistopäivää vietetään toukokuun kolmantena sunnuntaina. Aiheen tähän kirjoitukseen antoi saamani 1940 – luvun alkupuolella otettu valokuva Tohmajärven sankarihaudoilta.

Tohmajärven sankarihaudat 1940-luvun alkupuolella. Kuvaaja tuntematon.
Miten päivän viettäminen sai alkunsa
Kaatuneitten muistopäivän viettäminen sai alkunsa huhtikuussa 1940 pidetystä piispainkokouksesta, jossa oli ehdotettu suru- ja muistojumalanpalvelusten pitämistä talvisodan sankarivainajien muistoksi sunnuntaina 19. toukokuuta 1940. Suunnitelman tietoonsa saanut puolustusvoimain ylipäällikkö, sotamarsalkka Mannerheim käski välittömästi, ettei vapaussodan päättymisen muistopäivänä ja armeijan lippujuhlan päivänä 16. toukokuuta järjestetä liputuksia ja paraateja. Samalla hän kansakunnan yhtenäisyyttä korostaakseen määräsi, että lippujuhlan sijasta toukokuun kolmatta sunnuntaita oli vietettävä ”nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä”.
Mannerheimin käsky koski vain puolustusvoimia, mutta sitä alettiin noudattaa myös puolustusvoimien ulkopuolella. Myöhemmin muistopäivän piiriin sisällytettiin luonnollisesti myös jatkosodan ja Lapin sodan sankarivainajat. Sankarivainajien muistopäivä sai nykyisen nimensä vuonna 1946 ja seuraavana vuonna Valtioneuvosto vahvisti muistopäivän vieton ajankohdan.

Taiteilija Ilmari Wirkkalan suunnittelema sankarihauta-alue vuonna 2012.
Vartijapatsas on hänen poikansa Tapio Wirkkalan käsialaa. Kuva Lissu Kaivolehto.
Liputus
Alkuvuosikymmeninä Suomen lippua pidettiin klo 10 – 14 suruliputuksen tapaan puolitangossa, muun osan päivästä (8 – 10 ja 14 – 21) kokotangossa. Vuodesta 1977 lähtien kaatuneiden muistopäivä on ollut vakiintuneena liputuspäivänä. Kun toisen maailmansodan päättymisestä vuonna 1995 tuli kuluneeksi 50 vuotta, ohjeita muutettiin niin, että liputetaan normaaliin tapaan koko päivän kokotangossa.
Evakkomuistomerkki
Kerrottakoon tässä samassa yhteydessä myös Pälkjärven vapaussodan sankaripatsaasta. Pälkjärveläiset onnistuivat talvisodan päätyttyä evakuoimaan patsaan uuden rajan yli Tohmajärvelle. Vuonna 1964 Pälkjärven pitäjäseuran johtokunta otti yhteyttä Tohmajärven kirkkohallintokuntaan toivomuksin, että patsas saataisiin sille kuuluvaan arvoonsa Tohmajärven hautausmaalla. Toive toteutui ja seuran toimesta patsas saatiin lahjoitusvarojen turvin siirretyksi uudelle jalustalle kauniille paikalle lähelle kellotapulia. Vuodesta 1978 sankaripatsas on ollut Tohmajärven seurakunnan hoidossa.
Lähteet: Veteraaniperinne – sivusto, Wikipedia ja Pälkjärven pitäjäseuran historiikki 1949-2009

Pälkjärveläisten vapaussodassa kaatuneiden muistomerkki vuonna 2012. Kuva Lissu Kaivolehto.
Kiitos Lissulle päivän historiasta.
Eilen sain oikein rautaisannoksen Ilomantsin kaatuneista ja sen alueen sotahistoriasta. Oli niin kerrottu, että naisväkikin pysyi perässä. On meillä ollut orhoollisia miehiä!
Meidän kaikkien olisi hyvä hiljentyä kunnioittamaan kaikkien veteraanien ja kaatuneiden muistoa tälläisena päivänä. Ainakin me evakkojen lapset tämän muistamme.
Seppeleitä lasketaan monille sankarihaudoille ja pidetään muistojumalanpalveluksia. Kaikkien kirkkojen jumalanpalvelukset ei poikkea normaalin sunnuntain kirkonmenoista. Moni vain viettää Helluntaita, unohtaen Kaatuneiden muistopäivän.
Kaatuneiden muistopäivän kunniaksi http://www.youtube.com/watch?v=-m4tALfqyME
Osaako joku sanoa 40-luvun hautojen sijainnin. Luulisi, että paikka on täysin sama, mutta vaikuttaa, että vanhat haudat olisivat pääportista kirkkomaalle mentäessä ikäänkuin etuoikealla ja uudet enemmänkin suoraan edessä päin. Siis vanhoista haudoista vasemmalle. Ehkä uuden kuvan haudatkin ovat uudempien hautausten perua. Mutta se tarkoittaisi, että vanhojen hautojen ristit ovat lahottuaan jääneet ilman hautakohtaisia merkkejä.
Hyvää luettavaa taas Värtsissä. Täällekin päivälle. Kiitos.
Ainakin näillä suuremmilla hautausmailla on seurakunnan
toimisto, josta saa numeroidun kartan hautausmaasta ja
siihen merkityt nimet haudatuista henkilöistä. Tästä oli
tavattoman iso apu hakiessani sukututkimuksen vuoksi
Joensuuhun haudattuja sukulaisiani. Sain sellaisen
kartan toimistosta käteeni, jossa ko. hautapaikat oli
merkitty. Oli helppo hakea.
Luulisin hautapaikkakartan olevan kaikissa seurakunnissa
käytössä, mutta en tiedä, että missä ne kenelläkin ovat
saatavissa.
Kaatuneitten haudoilla käydessäni nousee yleensä itselleni
mieleen kysymys: Miksi näin on täytynyt käydä? Hirvittävä
määrä tuskaa ja kärsimystä on jäänyt lisäksi omaisille.
Muistelen heitä kaikkia lämmöllä ja kiitollisuudella.
Vielä tuosta Tohmajärven hautausmaasta. Silloin talvisotatalvena
Tohmajärvelle haudattiin myös pälkjärveläisiä kaatuneita,
koska kotikunta oli evakuoitu. Jostakin luin ja kuulin,
että heidät haudattiin Kirkkoniemeen mentäessä oikealla
puolella olevalle hautausmalle, ainakin osa joukkohautoihin.
Heidät oli tarkoitus siirtää rauhan tultua kotikuntaan.
Kuten tunnettua, kotikunta jäi rajan taakse ja pälkjärveläiset
saivat muistomerkkinsä Tohmajärven sankarihautoihin. Mutta
onko heitä todella sinne siirretty, siitä olen kuullut kaksi
eri versiota, eli on ja ei.
Tohmajärven Kirkkoniemessä pidettiin jumalanpalveluksen jälkeen hartaustilaisuus; kirkkokuoro lauloi ja Jussi Raerinne piti erinomaisen juhlapuheen. Puhe kuvineen on tulossa Värtsin sivuille. Harmi vaan, että kuulijoita oli niukasti.
Olen kokenut ennenkin, että kuulijoita on harmittavan vähän ja voihan meillä olla päteviä esteitäkin. MirjaSisko
Olin aamupäivällä Sortavalan suomalaisella
hautausmaalla, ryhmällämme oli siellä opastettu
käynti Reima Karetien johdolla. Vaikka tälle
hautausmaalle ei olekaan siunattu sankarivainajia niin
mieltäni liikutti matkalla mukana ollut, kepin kanssa
kulkeva iäkäs herrasmies. Hän etsi maahankaadettujen hautakivien
joukosta kaksoisveljensä hautaa sitä löytämättä.
*
Iltapäivällä pysähdyimme Pälkjärven kunnostetulla
sankarivainajien muistelualueella jossa mukanamme ollut
kirkkoherra Timo Leskinen piti kauniin puheen yhdistäen
suomalaisten ja virolaisten kohtaloita (hänellä on kesäpaikka
Saarenmaalla).
*
Ennen sitä olimme poikenneet katsomassa Ruskealan jokin aika
sitten palaneen kirkon mustuneita seinämiä.
*
Kaikki edellä mainittu, samoin kuin Lissu hieno kooste
kuvinneen, herättää taas kysymyksen: ”Miksi?”
Kerrassaan koskettava kuvapari tuo mustavalkoinen ja sitten v. 2012 otettu. Kolmannen kuvan äärellä ei voi kuin hartaalla kunnioituksella ajatella niitä evakkoon lähteneitä, jotka ovat jaksaneet ajatella muistamisen tärkeyttä ja niin kuljettaneet arvokkaan muistomerkin mukanaan rajan tälle puolelle. – Kiitos, että saamme lukea Jussin puheen täältä Värtsistä!
Yritin paikallistaa noita vanhoja hautoja vertaamalla omia muistikuvia tuohon näkymään. Yläkuvan kiviaidassa näkyy aukko, siis portti, se on mielestäni pappilan suuntaan. Portti lienee samalla paikalla nytkin. Kuvan oikeassa yläkulmassa, taivaanrantaa vasten oleva vaalea rakennus on pappila. Muut rakennukset ovat ihan outoja. Purettu varmaan kauan sitten.
Todella hyvä kun Värtsi julkaisi nämä artikkelit juuri tänään. Kiitokset kaikille asianosaisille.
Ei meillä olisi itsenäinen maa, jos historiassa näitävaiheita oltaisi kansakuntana suomalaiset kokeneet. Hevosen vetämän kurmanpäällä savotassa isänikanssa juteltiin pöllikuorman päällä pakkasen paukkuessa kansakunnan vaikeista vaiheista. Saunareissulla isäni näytti naarmuja vain yhdenkerra kehossaan minulle ennen poismenoaan, mistä koteloituneet sirpaleet olivat läpäisseet hänen ihonsa. Hän oli hiljainen vähääntynyt ihminen, ihminen isolla I:llä.
Kiitos Alpo apuarvelusta. Noin minäkin yritin tulkita, mutta sitten päättelin, että vanhan kuvan portin takana on järvi. Ehkä ne ovatkin kattoja, mutta jos ei, niin silloin ollaan taas ymmällä.
Alpoaatos ja Sakari, vastauksia arvuutteluihinne:
Niinkuin Aa mainitsee, yläkuvassa muurissa oleva aukko on portti pappilan suuntaan ja pappila näkyy oikeassa laidassa ”taivaanrannassa”. Heti siinä pappilan edessä toisinpäin näkyvä rakennus on aitta tai joku muu ulkorakennus, joka oli siinä vielä ainakin viime kesänä.
Mustalta näyttävä rakennus mummojen kohdalla on vuonna 1856 rakennettu pitäjäntupa, jossa on menneinä aikoina majoituttu pitkistä kirkkomatkoista, pidetty rippikoulua, pitäjänkokouksia ja käräjiä. Muutama vuosi sitten remontoitu pitäjäntupa toimii nykyisin ainakin viihtyisänä kesäkahviona. Värikuvassa pitäjäntuvasta näkyy vähän päätyä ja kattoa.
Vanhassa kuvassa näkyy pitäjäntuvan ja portin aukon välissä kahden rakennuksen katot. En tiedä mitä rakennuksia ne ovat olleet, nyt niitä ei kuitenkaan siellä ole.
Portista näkyy myös järvi Peijonniemen suuntaan. Rannan puut eivät vielä 1940-luvun alussa peittäneet näkymää järvelle.
Sakarille vielä noista hautojen sijainneista. Värikuvassa nuo mustavalkokuvan hautarivit sijoittuvat kuvan takareunaan pensasaidan viereen ja niistä on vain osa näkyvissä.
Olen joskus saanut monisteen, jossa on tietoja Tohmajärven seurakunnasta, kirkosta ja sen ympäristöstä. Siinä on maininta, että kirkkopihan sankarihauta-alueelle on haudattu 240 talvi-ja jatkosodassa kaatunutta vainajaa.
Kiitos. Asia selvä.
Kuvien pitäjäntupa on hyvä vertailupiste.
Kyllähän sankarihautausmaa on kaunis, mutta pitikö sitä varten olla niin paljon kuolemaa.. Ristiriitaista kauneutta…
Kiitokset Lissulle kuitenkin sanallisista ja visuaalisista tervehdyksistä rakkaalta kirkonmäeltä.
Tuo pitäjäntupa vaikuttaa vain olevan ”liian lähellä” ?? Oliko haautausmaa sittenkin lähempänä pitäjäntupaa kuin nykyisin.
Tänään on kaatuneitten muistopäivä. Liput hulmuavat saloissa,
muistelen, että aikaisempina vuosina niitä laskettiin puolitankoonkin
muutamaksi tunniksi.
Pälkjärven pitäjäseuran valkovuokkomatka on sattunut monena vuotena siten.
että paluu on ollut kaatuneiden muistopäivänä. Silloin olemme pysähtyneet
muistomerkille veisaamaan virren ja joku mukana olijoista on lausunut
muutaman muistosanankin.
Nyt emme päässeet valkovuokkomatkalle, mutta pitäjäseuran kotisivuilta
löytyy päivään liittyvää aineistoa.
Istahdimme äsken Niinivaaran vanhan vesitornin kupeella ja kuuntelimme
Pielisensuun kirkonkelloja, toinen niistä on lähtöisin Pälkjärveltä.
Kuten itsekin aikoinani.
Ohi kulkenut pariskunta jäi juttelemaan kanssamme. Mies muisteli, että siinä
vesitornin paikkeilla olisi ollut ilmantorjuntatykki, oliko peräti vesitornin päällä?
Meille tuntemattoman pariskunnan kanssa vietimme hiljaisen hetken kaauneiden muistoksi.
Täällä Värtsilässä klo 9 oli seppeleiden lasku kirkon pihalla ja sitten kylätalolla kahvit. Muisteltiin entisiä aikoja rajan molemmilta puolilta. Täytekakku oli makoisaa!