Orpopoikien joulu

osa 1/3

Värtsi julkaisee hieman lyhenneltynä Juho A. Leskisen (1909-2000) kirjoittaman kertomuksen orpopoikien joulusta Pälkjärvellä 1920-luvun puolivälissä. Tarina sisältyy kirjaan ”Joulu joutui – Juhlatietoa, kuvia ja kertomuksia, toim. Juha Nirkko ja Urpo Vento, SKS 1994”, ja perustuu Leskisen omiin lapsuuskokemuksiin. Hänet tunnettiin eläessään ahkerana kansanperinteen tallentajana.

Leskisen äiti oli sairastunut mustaruusuun ja kuoli joulukuun 20. päivänä 1925. Perheen isä oli kuollut jo vuosia aiemmin. Sisarusparven kaksi vanhinta lasta saivat myös tartunnan ja joutuivat sairaalaan.

Kotiin jäivät 16-vuotias Juho, 14-vuotias Eino ja 10-vuotias Väinö joulun alla. Lehmiä oli kahdeksan, hevosia kaksi ja vielä muuta karjaa. Apua pojat saivat naapurimökin emännältä. EJ

Juho A. Leskinen kertoo:

”Kun minä olin kotiin jääneistä vanhin, niin minun piti suunnitella mitä tehdään ja olla näyttämättä surua toisille. Monta kertaa kuitenkin oli itku lähellä, mutta sen minä salasin toisilta ja menin navettaan itkemään.

Kun joulun lähetessä alkoi leipävarastomme vähetä, niin naapurin emäntä kävi meille leipomassa leipää, jolla päästiin joulun yli.

Jouluaattona, kun tulin kirkonkylästä ostamasta jouluvarustusta, minä yllätyin, sillä pojat olivat hakeneet metsästä pienen kuusen ja sulatelleet sen, sekä ruvenneet sitä koristelemaan. Kuusen koristeet olivat vanhoja, jo moneen kertaan käytettyjä. Kuusen ympärille kääritty vitja oli tehty erivärisistä paperilenkeistä. Kynttilöitä ei montakaan ollut, sillä niitä en huomannut ostaa käydessäni kaupassa. Kynttilän mieheen me sentään saimme sidotuksi kuuseen.

Näiden kuuseen sidottujen kynttiläin lisäksi oli meillä vielä kokonainen iso kynttilä ja kynttilänpätkiä. Iso kynttilä pantiin puusta tehtyyn kolmihaaraiseen kynttilänjalkaan keskelle ja sitten pätkäkynttilät sen molemmin puolin. Tämä kolmihaarainen kynttilänjalka oli kulkenut äidin puolelta perintönä ja juhlistanut monenlaista joulua tuvan pitkällä ruokapöydällä. Siihen pöydän keskelle mekin sen panimme.

Jouluaattona oli vielä ajettava ladosta heiniä eläimille pyhien varaksi. Minä hoitelin tämän homman ja Eino lupasi lämmittää saunan. Väinö lupasi kantaa keittopuut tuvan uunille ja pankon alle. Näin jokaiselle järjestyi jotain tehtävää.

Erikoista joulusiivousta me emme pitäneet. Kyllä tupa siistittiin, jopa luutturievulla lattia pyyhittiin, mutta oikein sitä jynssäyspesua emme me pojat suorittaneet.

Kun karjan ruokinta-aika läheni, niin minä menin ruokkimaan lehmät ja muun karjan ja Eino hoiteli hevoset. Iltalypsyn aikaan tuli Iita Harinen naapurista hoitamaan virkaansa ja toi meille tullessaan piirakoita, viisi piirasta mieheen. Lisäksi hän toi parisen litraa tekemäänsä kotikaljaa. Näin meille tuli sellaista jouluvarustusta, jota itse emme pystyneet tekemään. Mutta uunipaisti meillä tuoksui tuvassa, sillä päivällä tuvan lämmittyä minä laitoin uunipaistin uuniin samalla tavalla kuin olin nähnyt äitini tekevän.

Uuniin olin myöskin pannut paistumaan ohraryyneistä ja rasvasta tehdyn rasvapuuron. Se ruoka olikin hyvää ja vatsaa täyttävää. uunin perälle laitoin myöskin kolmisen lanttua, jotka hautuivat uunissa paistikkaiksi. Kaikki nämä työt olin äidiltä oppinut.

Iltalypsyn suoritettuaan ja vietyään maidon ruokakahveriin omalle paikalleen yöksi – maitoa ei meillä separoitu kuin aamuisin – Iita huolehti myöskin maitoastiain pesusta. Kun kaikki maitotyöt olivat kunnossa, hän lähti kotiinsa. Ovella hän kääntyi ja toivotti meille siunauksellista joulua, ja meistä näytti, että Iita poistui itkien tuvasta. Varmaan hän liikuttui, kun näki kolmen keskenkasvuisen pojan  jäävän viettämään orpoina yksinäistä joulua.”

 Jatkuu huomenna…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *