Kerron tässä kolmesta Marista, joista itse en ole tavannut ainuttakaan, mutta joiden mökit olen tullut tietämään, koska ne kaikki ovat sijainneet kymmenen kilometrin säteellä Kaustajärveltä.
Aleksin Mari
Mari Jormanaisen – jota Aleksin Mariksi kutsuttiin – mökki sijaitsi Saarivaaran ja Kaustajärven rajamailla, Niinilammin rannalla, tarkemmin sanottuna Vanhan Värtsilän maantien varressa. Sotien jälkeen mökki jäi aivan raja-aidan viereen. Mari oli jäänyt leskeksi jo ennen sotia ja asusteli siis aivan yksinään syrjäisessä ja vähän pelottavassakin paikassa. Nyt tämä Marin mökki on purettu pois ja hänen pihapiirissään liikkujalta vaaditaan liikkumislupa. Aleksin Marista kerrottiin Kaustajärvellä seuraavanlaista tarinaa, liekö tarua vai totta. Vähäpukeinen Mari otti aurinkoa rajapolun viereisessä rinteessä. Suomalaiset rajapartiomiehet kysäisivät ohikulkiessaan, että mitä Mari on tekemässä. Ilmeisesti Mari oli huumori-ihmisiä, koska hän oli vastannut: ”Ka, tervoon venettä!”
Jaakkolan Mari
Mari Jaakkolan pieni punainen hirsimökki on vieläkin Kaustajärven ja Kenraalinkylän välillä rinteessä, jota myös Jaakkolan Marin rinteeksi kutsutaan. Mari Jaakkolan ja hänen miehensä Juhon haudat ovat Kaustajärven hautausmaalla. Heidän haudallaan ei ollut minkäänlaista muistomerkkiä, vaikka he olivat kuolleet jo vuosikymmeniä aikaisemmin. Kun vuosi sitten juhlimme Kaustajärven hautausmaalla uuden portin ja muisteluristin saamista, toimittivat Mantsisen veljekset samalla teräksiset ristit Juhon ja Marin haudalle kauniina eleenä hyvästä naapurussuhteesta.
Loukolan Mari
Hoilolasta pääsee Öllölään Ruokovaaran hiekkatietä. Ajelimme viime sunnuntaina katselemassa syksyn ruskaa ja huomasimme Ruokovaaran tien varressa vanhan, päreillä vuoratun mökin. Pihapiirissä kasvoi myös valtavan iso vahvaoksainen kuusi. Pysäköimme tienpientareelle ja jalkauduimme tutkimaan mökkiä lähempää, koska näkymä oli niin idyllinen kaikesta ränsistyneisyydestä huolimatta. Samanaikaisesti vastakkaisesta suunnasta tuli traktori, joka pysähtyi ja kuljettaja tuli juttusille kanssamme. Mikä ihmeellinen sattuma: traktorimies olikin mökin nykyinen omistaja A. Turunen Hoilolasta! Hän kertoi meille mökin historiasta ja pääsimme kurkistamaan sisätiloihinkin. Mökissä oli asustanut Mari Loukola -niminen mummo, jonka luo koululaiset olivat poikenneet matkallaan Ristivaaran kouluun. Houkuttimena lienee ollut myös se, että Marilla oli aina karamelliä lapsille. Loukolan mökin kuvan olen nähnyt jossakin pitäjäkirjassa. Käynti tämän yksin eläneen leskivaimon mökissä oli hyvin ajatuksia herättävä.
Kun olin saanut tarinan valmiiksi sanoi mieheni, että etkö kertonut mitään Liismannin Marista (Mari Flinkman), jonka mökki on ollut vain kilometrin päässä Kaustajärven Ahvenvaarassa. En kertonut, mutta sitä mietiskelen, että vaikka kaikki nämä Marit ovat tuonpuoleisissa, elää heidän muistonsa vieläkin.
Nimim. Tellervo
Tellervo,
kiitos tarinasta. Liekö Aleksin Mari ollut sama mummo, joka haki sotien jälkeen porsaan Värtsilän kunnan maatilalta. Suorin yhteys Kaustajärvelle oli rajamiesten polku valtakunnan raja-aidan vieritse, tietä ei silloin ollut. Säkissä ollut possu pääsi Onkilammen tienoilla karkaamaan naapurin puolelle. Mari perässä, ja saihan hän karkulaisen kiinni ennen Vanhaa Värtsilää. Sitten vain piikkilankojen yli takaisin ja matka kotiin jatkui sovinnossa.
Isovanhempani omistivat aikoinaan mökin aivan Jaakkolan Marin naapurissa. Mökki meni, kun rahat eivät riittäneet lainan maksuun ja saman kylän isännät pistivät mökin vasaran alle. Onneksi asuinpaikka löytyi vähän matkan päästä Emäntälammin rannalta, josta sitten he muuttivat 1950-luvulla Sääperin rannalle. Jaakkolan Mari kuoli joskus 1960-luvulla, mutta muistan olleeni hänen hautajaisissa Kaustajärven hautausmaalla ja sitten muistotilaisuudessa Marin pienessä mökissä. Nykykunnossa siitä näyttää puretun osa pois. Tupa ja kamari siinä oli silloin ja joltinenkin sauna pihapiirissä.
Huomasin jutun Kolme Maria. Jaakkolan Mari oli minulle ja meidän
perheelle läheinen naapuri, kylää käytiin molemmin puolin. Kun
monessa mökissä polttopuut eivät olleet aina ihan kuivia, Marilla ne olivat. Hänellä oli tapana, että kun hän näki kuivan rangan
tien varressa tai metsässä kulkiessaan, otti sen mukaansa ja veteli
kotiinsa. Sen jälkeen sahasi ja pilkkoi pinoon. Syksyllä oli kasassa melkoiset halkopinot, pätipä mökkiä lämmitellä kuivilla haloilla.
Mökki oli aika hatara, joten puita paloi talvessa melkoinen
määrä. Marilla oli myös aina karkkia tarjolla lapsille, niinpä
poikkesimme usein siellä kylässä.
Tänään tulee kuluneeksi 100 vuotta Veikko Lavin syntymästä.
”Jokainen ihminen on laulun arvoinen” on Veikko Lavin viesti
http://www.youtube.com/watch?v=bHTnzFq-PPA
Jokainen ihminen on myös tarinan arvoinen. Tässä Tellervon lämminhenkisessä tarinassa saamme lukea pienen välähdyksen kolmen kauan sitten eläneen Marin tarinoista.
Hieno valinta Lissulta. Säästit vaivan. Kiitos.
Lavia parhaimmillaan. Tosi hieno kappale kaikin puolin.