17 ajatusta aiheesta “Sana on vapaa. Viikko 45/2020”
irene peuhkurinen
Tulipa katkaistua korona-aikaa konsertilla. Ei oikein natsannut. Tutut virret oli venytetty ja vanutettu vaikka miksi (taiteen vapauden nimissäkö? Vai oliko esittäjä kasvanut suuremmaksi kuin esitettävä musiikki.) Ääni on komea eikä tekniikassakaan miun ymmärryksen mukaan ole vikaa. mEi ole Martti Talvelan voittanutta.
Telle
Sanomalehti Karjalaisessa kerrotaan,
että hyvin varustetuissa lehtipisteissä
on 6.11 alkaen mynnissä Karjalaisen teemalehti
Evakkotie.
Älkää kokeko tätä mainoksena.Luulisin että siinä olisi
sopiva isänpäivälahja ainakin iäkkäimmille isille.
irene peuhkurinen
Tämän aamun rukous: Herra, armahda meidät maailman johtajista, joitten ainoat arvot ovat valta, kunnia ja mammona. Aamen.
Alpo / voihan virsi
Kyllä olen Irenen kanssa samaa mieltä virsien muokkaamisesta. Olen aika paljonkin vieraillut vanhusten palvelutalon hartaus tilaisuuksissa. Virsikirjat jaetaan ja lauletaan muutama virsi. Jotkut sanovat, ettei tarvitse kirjaa kun ei ole silmälasit mukana, tai ei näe tekstiä vaikka lasit olisikin, tai osaa ne ulkoa muutenkin.
Tämä olisikin vakavampi miettimisen paikka. Monilta vanhuksilta on mennyt näkö sekä kuulo huonoksi samoin lähimuisti. Huonomuistinenkin muistaa vielä vanhoja asioita sekä nuorena opittuja asioita. Varsinkin ulkoa opittuja virsiä.
Näiltä vanhuksilta vanhuksilta viedään vielä se viimeinenkin kiinnekohta johonkin sellaiseen minkä tietää osaavansa. Vuosikymmeniä sitten tapasin vanhuksen, joka oli vuorenvarma siitä, että taivaassa lauletaan vanhasta virsikirjasta. Minua huvitti tuo väitös, mutta en käynyt kiistämään. Nyt alan itse olla samassa iässä tuon silloisen vanhuksen kanssa ja ymmärrän hänen mielipiteensä.
Äitini kuoleman jälkeen pidettiin palvelutalossa muistotilaisuus. Siinä ei jaettu virsikirjoja lainkaan, vaan tutut virret laulettiin ulkoa. Ainoat ”vanhat” virsikirjat olivat meillä nuoremmilla esilaulajilla muistin tukena.
Hemppa Turunen
Kaikkea ne suomalaiset keksivät. Korona säännökset määräävät pilkun tarkasti rajoitukset asiakaspaikoistakin.
Karjalohjalaiselle Baarille oli määritelty laskennallisesti enimmäis asiakaspaikoiksi kolmekymmentä ja puoli paikkaa.
Niinpä yrittäjä laittoi 37 kpl tuoleja ja vielä yhden tuolin sahannut kahtia ja laittanut sen sitten sille puolelle asiakkaalle.
Laitoin Värtsi nettiin Iltiksen sivusta otetun kuvan, mutta se on tainnut mennä pilviin.
Alpoaatos
Sori Hemppa, kuva oli vain unohtunut.
Minäkin olen pähkäillyt päässäni noita ravintola – säännöksiä. Nyt on eroa onko ruokaravintola vai juomaravintola. Mikä mahtaisi olla se vanhan systeemin ravintola jossa oli tilattava ylihintainen voileipä jos meinasi juoda oluen tai jotain muita viinaksia. Olisiko se juottola vai syöttölä? Mitenkä tuolimäärä laskettaisiinkaan
Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Sanaseppien Petter Mantsisen ja Martta Vornasen, sekä Reijo Erttolan jalanjäljissä kulkeva Erkki Jormanainen kaipailee : ”lukijoita laatuisia, kommentoijia kovasti, teitä kaipaan yhtä kaikki.” — mutta liekö painos jo loppunut, kun tyhjää kaupat näyttää.
Eero Tarvainen
Usan vaalit muistuttavat jo Valko-Venäjän touhua.
Tämäkö on sitä demokratiaa?
Erkki Jormanainen
Kirjoja tulee pieni erä myyntiin Korpiselän pitäjäseuran kautta. Kannattaa katsella marraskuun puolenvälin jälkeen seuran kotisivuja.
Ja hyvänen aika, oli vallan unohtua: Tuula-Riitan kaipaamia kirjoja on lainattavissa Joensuun ja Kiteen kirjastoista. Kaukolainoina lienevät luettavissa muuallakin.
Finlandia -ehokkaiksi eivät näköjään kelvanneet.
Esko Tarvainen
Panee miettimään miksi täysin pellet ympäri tätä maailmaa ovat saaneet vallan ohjaimet käsiinsä.
Poikamies kolmannessa polvessa
Isänpäivähuumoria tarjolla: Korroosio, ei niin vakavamielisille:-)
Kaustajärvi-kirjan toimittaja Katja Tikka on väitellyt oikeustieteen tohtoriksi syyskuussa!!! Tämä on hieno uutinen, eikö totta! Olen puhelimitse onnitellut. Mutta varmaankin onnitteluja voi esittää myös Värtsin ruudussa? Voisiko perustaa ihan oman palstan?
Tuula-Riitta Kärkkäinen
Kiitos Erkki kirjailija. taitava sanansitoja.
Tuttava on pitäjäseura, sihteeri naapurivaaralla.
Lisää sanoja sepusta, niin jo tok ensi vuonna.
Finlandia , mäne tiijä, voittopotti oottamassa.
Kapse kuuluu kavioitten, runoratsun anna juosta.
Tlle
Katja Tikan väitöstilaisuus oli seurattavissa livenä
netistä. Olipa harmi, ettei kukaan laittanut siitä
linkkiä tänne Värtsiin ajallaan. Moni olisi varmaan
seurannut sitä kiinnostuneena. Alussa en saanut ääntä kuulumaan,
mutta hyvin pääsin kuitenkin jyvälle, ja olihan siinä alussa
tietnkin se kuuluisa akateeminen varttikin.
Alpoaatos
Jos tuo Ameriikan isojen poikien tykkäysten määrä menee uusintalaskentaan, niin mielestäni ne pitäisi laskea ääneen ja välittää maailmalle, varsinkin Suomeen, suorana lähetyksenä ilman mainoskatkoja.. Ei sitä tiedä jos vaikka mitä vilppiä tehtäisiin mainosten aikana. Suomessa ymmärrettäisiin ääneen lukemisen arvo.. Silloin vanhaan hyvään aikaan kun presidentit olivat kekkosia, oli kuin musiikkia korvalle kun radiosta kuului: Kekkonen, kekkone, kekkonen, kekkonen,kekkonen.
Eero Tarvainen
Toivotaan ettei vuoden 1963 tapahtuma toistu USA:ssa. Etelävaltioiden äänestäjät ovat fanaatikkoja, joita me karun Pohjolan kansalaiset emme ymmärrä.

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/hoilolan-kyla-komia/
Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Sanaseppien Petter Mantsisen ja Martta Vornasen, sekä Reijo Erttolan jalanjäljissä kulkeva Erkki Jormanainen kaipailee : ”lukijoita laatuisia, kommentoijia kovasti, teitä kaipaan yhtä kaikki.” — mutta liekö painos jo loppunut, kun tyhjää kaupat näyttää.
Usan vaalit muistuttavat jo Valko-Venäjän touhua.
Tämäkö on sitä demokratiaa?
Kirjoja tulee pieni erä myyntiin Korpiselän pitäjäseuran kautta. Kannattaa katsella marraskuun puolenvälin jälkeen seuran kotisivuja.
https://www.karjalanliitto.fi/karjalan-liitto/jasenyhteisot/pitajaseurat/korpiselan-pitajaseura-ry.html
Ja hyvänen aika, oli vallan unohtua: Tuula-Riitan kaipaamia kirjoja on lainattavissa Joensuun ja Kiteen kirjastoista. Kaukolainoina lienevät luettavissa muuallakin.
Finlandia -ehokkaiksi eivät näköjään kelvanneet.
Panee miettimään miksi täysin pellet ympäri tätä maailmaa ovat saaneet vallan ohjaimet käsiinsä.
Isänpäivähuumoria tarjolla: Korroosio, ei niin vakavamielisille:-)
https://www.youtube.com/watch?v=1bcuquosyQU