
Värtsiläpäivät tulevat tuttuun tapaan Arppen pihapiiriin jälleen heinäkuussa elävöittämään kyläilmettämme. Ohjelman suunnittelu pitäisi piakkoin saada käyntiin. Olisi mukava kuulla myös teidän toiveitanne ja ideoita ohjelman toteutuksen suhteen.
Laitelkaa omia vinkkejänne alla olevaan kommenttikenttään. Jokainen idea otetaan mukaan keskusteluumme lähiaikoina pidettävässä ensimmäisessä suunnittelupalaverissa.
Olen muutamissa kesätapahtumissa nähnyt lapsien suunnistavan kännykän avulla rasteja etsien.
Lähemmin en siitä suunnistuksesta tiedä. Joku nohevampi varmasti tietääkin mistä silloin on kyse.
Museot
Myllymuseo
Aittarakennus..
Onko siinä aittarakennuksessa joku museo ? En muista nänheeni sitä koskaan avoinna.
Onko Myllymuseo avoinna Värtsiläpäivillä ?
Hei. Ollessani omassa yhdistyksessä puuhamiehenä huomasin, että arpojen myynnillä tienattiin aika kivasti. Kasattiin keräilyporukka, joka kiersi yrityksiä ja tuttavia etsien pieniä lahjoituksia. Tai niitä voi myös tehdä, jos on käsityöihminen. Kaikki tavarat numeroitiin, eli arvan ostaja saa heti voittamansa palkinnon. Jokainen arpa voittaa periaatteella. Yleensä kaikki arvat saatiin myytyä.
Rajavyöhykekävely. Olin 2 vuotta sitten, iso porukka oli liikkeellä. Nyt tulisin mielelläni uudelleen. Äitini ukin mökki oli Jänisjoen ja Pienijoen yhtymäkohdan tuntumassa, ensin joen toisella puolella, sitten rajan sulkeuduttua tällä.