Tohmajärvi mainittu tänään radiossa. Kuuntelin töissä Hitmix kanavaa ja siellä iltapäivän ohjelmassa Kesälahden oma poika Oku Luukkainen keskusteli kollegansa kanssa sähköpotkulaudoista eli skuuteista. Oku kommentoi siinä, että jos vaikka Tohmajärvelle tuotaisiin skuutti niin koko kylä olisi jonossa testaamaan sitä😄
Hieman olen eri mieltä mutta mitä tuumaatte?
(Tuo kommentti tuli noin klo 15.14)
Onhan meillä jo skuutteja, muttei jonoja. Onkohan Oku tarjonnut skuuttia äiti-Leilalle?!
Näin kansallisena Veteraanipäivän tulee vääjäämättömästi mieleeni Värtsilän kyläraitit 60-luvulta.Sodan päättymisestä oli vain 20-vuotta.
Kylällämme eli lukuisia ihmisiä joilta puuttui jokin raaja,hyvin monilla miehillä oli kranaatin sirpaleita kehossaan jotka vaivasivat kipuna,jotkut eivät saaneet mielenrauhaa ja viettivät unettomia öitä.
Lukuisat naiset olivat huomattavasti todellista ikäänsä vanhemman oloisia ja monien kremppojen vaivaamia.Mieletön työnteko ja huoli oli jättänyt jälkensä.
Sodasta ei puhuttu.Menetetystä kukoistavasta kotikylästä puhuttiin vähän mutta varovasti.Menetys teki kipeää!
Oli parempi yrittää unohtaa kun tapahtunutta ei voinut muuttaa.Kukaan ei voinut auttaa.
Keskityttiin pärjäämään.
Tämä kaikki oli meille lapsille arkea.Kotona,koulussa,kaupoilla ja kylänraitilla elimme näiden kovia kokeneiden ihmisten kanssa.Olimme heidän toivonsa ja tulevaisuutensa.
Kaikilta osiltaan emme ole pystyneet tuon sukupolven toiveita täyttämään.Sukupolven joka jätti meille kalleimman perinnön,vapauden ja itsemääräämisoikeuden.
Ehkä näinä aikoina on hyvä muistaa toteamus:
”Kansa joka ei tunne menneisyyttään,on tuomittu toistamaan sen.”
Veteraanipäivä on arvostuksen arvoinen ja syntymäkotikuntaamme kovasti koskettava.
Kiitos Jore syvällisistä sanoistasi!
Koskettavaa katsottavaa oli kansallinen
Veteraanipäivän juhla.
Rivit ovat harvenneet rajusti.
….”kertokaa lastenlapsille lauluin,
himmetä ei muisto koskaan saa”….
Jore puhuu asiaa. Tuon viimeisen lauseen kun joku voisi kertoa rautalangalla taivuttaen naapurin Putte-sedälle niin Harasoo.
Tohmajärvi mainittu tänään radiossa. Kuuntelin töissä Hitmix kanavaa ja siellä iltapäivän ohjelmassa Kesälahden oma poika Oku Luukkainen keskusteli kollegansa kanssa sähköpotkulaudoista eli skuuteista. Oku kommentoi siinä, että jos vaikka Tohmajärvelle tuotaisiin skuutti niin koko kylä olisi jonossa testaamaan sitä😄
Hieman olen eri mieltä mutta mitä tuumaatte?
(Tuo kommentti tuli noin klo 15.14)
Onhan meillä jo skuutteja, muttei jonoja. Onkohan Oku tarjonnut skuuttia äiti-Leilalle?!
Näin kansallisena Veteraanipäivän tulee vääjäämättömästi mieleeni Värtsilän kyläraitit 60-luvulta.Sodan päättymisestä oli vain 20-vuotta.
Kylällämme eli lukuisia ihmisiä joilta puuttui jokin raaja,hyvin monilla miehillä oli kranaatin sirpaleita kehossaan jotka vaivasivat kipuna,jotkut eivät saaneet mielenrauhaa ja viettivät unettomia öitä.
Lukuisat naiset olivat huomattavasti todellista ikäänsä vanhemman oloisia ja monien kremppojen vaivaamia.Mieletön työnteko ja huoli oli jättänyt jälkensä.
Sodasta ei puhuttu.Menetetystä kukoistavasta kotikylästä puhuttiin vähän mutta varovasti.Menetys teki kipeää!
Oli parempi yrittää unohtaa kun tapahtunutta ei voinut muuttaa.Kukaan ei voinut auttaa.
Keskityttiin pärjäämään.
Tämä kaikki oli meille lapsille arkea.Kotona,koulussa,kaupoilla ja kylänraitilla elimme näiden kovia kokeneiden ihmisten kanssa.Olimme heidän toivonsa ja tulevaisuutensa.
Kaikilta osiltaan emme ole pystyneet tuon sukupolven toiveita täyttämään.Sukupolven joka jätti meille kalleimman perinnön,vapauden ja itsemääräämisoikeuden.
Ehkä näinä aikoina on hyvä muistaa toteamus:
”Kansa joka ei tunne menneisyyttään,on tuomittu toistamaan sen.”
Veteraanipäivä on arvostuksen arvoinen ja syntymäkotikuntaamme kovasti koskettava.
Kiitos Jore syvällisistä sanoistasi!
Koskettavaa katsottavaa oli kansallinen
Veteraanipäivän juhla.
Rivit ovat harvenneet rajusti.
….”kertokaa lastenlapsille lauluin,
himmetä ei muisto koskaan saa”….
Jore puhuu asiaa. Tuon viimeisen lauseen kun joku voisi kertoa rautalangalla taivuttaen naapurin Putte-sedälle niin Harasoo.