8 comments for “Sana on vapaa – 07/23

  1. Nyt ja kun Värtsilä saa Pitäjä statuksen, niin voisi tielaitosta informoida, että palauttaisi pitäjäkyltit Tohmajärven ja Joensuun rajalle.

  2. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa
    Se kummastuttaa hämmästyttää pientä kulkijaa.

    Tähän aikaa vuodesta pörssiyhtiöt julkistaa tuloksiaan ja kertovat maksettavista osingoista.
    Ravintola-alan yhtiö Noho partners kertoi maksavansa 8.3 milj euroa osinkoja viime vuodelta omistajilleen.
    Me veronmaksajat otimme velkaa ja annoimme Noholle 6.9 milj euroa koronatukea viime vuonna?
    Valtion velkaa meillä on 35 000 euroa per suomalainen.

  3. Kaivelin menneitä ja vko 16/2019 olen laittanut kommentin liittyen Velkakelloon.Silloin ko. sivuston mukaan valtiolla oli velkaa n. 105 miljardia. Nyt Velkakello.fi mukaan sitä olisi melkein 139 miljardia ja ns. perskohtainen valtionvelka 25 tuhatta. Sivustolla myös mainitaan, että (velan) vauhdin kalibrointi on viimeksi tehty 15.6.2022.
    Tuosta voi pikaisella laskutoimituksella todeta, että viimeisen neljän vuoden aikan ollaan sitten otettu 34 miljardia lisää velkaa…
    Ajat ovat tietysti olleet ankaria koronan sekä naapurin Putte-sedän takia mutta jotain tarttis tehdä ja pian!

  4. Mielenkiintoinen yhtälö. Ja jokaisena tulevana vuonna 10 mrd. lisää… Voihan pojat ja tyttäretkin! Ties vaikka saataisiin vielä pari mustaa joutsenta ja pakallinen villejä kortteja lisäämään jännää elossa.

  5. Tämän viikon Sana on vapaa -päivitystä en ole saanut laitetuksi koska en tällä hetkellä pääse kirjaantumaan Värtsin hallintaan.

    Asiaa selvitellään. Pahoittelut!

  6. Eläkeliiton Värtsilän yhdistys: Laskiaistiistaina 21.2.2023 klo 12.00 ulkoilupäivä Patsolan montun laavulla! Kahvia ja makkaraa tarjolla! Tervetuloa kaikki mukaan reippailemaan iloisella mielellä! Tv. Hallitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *