Pihabongaus 28.-29.1.2023

BirdLifen Pihabongaus on Suomen suurin lintutapahtuma. Kaikille luonnosta kiinnostuneille tarkoitetussa tapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Pihabongaus järjestetään joka vuosi tammikuun viimeisenä viikonloppuna, seuraavan kerran 28.–29.1.2023.

Pihabongauksen tavoitteena on innostaa tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa, eikä kyseessä ole kilpailu, joten havaittujen lintujen määrä ei ole olennainen. Tärkeintä on osallistuminen ja havaintojen ilmoittaminen, vaikka havaintona olisi yksi lintu. Pihabongauksen tuloksista saadaan arvokasta tietoa maamme talvisen linnuston muutoksista.

Pihabongaus on avoin tapahtuma kaikille linnuista kiinnostuneille!

Pihabongaukseen osallistuminen on helppoa:

  • Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla kotipihalla tai muussa sopivassa paikassa tammikuun viimeisenä viikonloppuna joko lauantaina 28.1. tai sunnuntaina 29.1.
  • Tunnista tunnin aikana havaitsemasi lintulajit.
  • Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).
  • Ilmoita havaintosi tälle sivulle avattavalla verkkolomakkeella.
  • Yhdeltä paikalta ilmoitetaan havainnot vain kerran (ei siis esimerkiksi erikseen lauantaina ja sunnuntaina).
  • Havainnot voi ilmoittaa myös postikortilla: BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on lintuhavaintojen lisäksi oltava havainnoijan nimi, osoite ja havaintopaikan osoite, havainnointiajankohta (päivä ja kellonaika) ja havainnoijien määrä.

TEKSTI JA KUVAT: BirdLife Suomi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *