Kerralla kellahti maailman tilanne mullin mallin, tuntuu, että mistään ei tule mitään, mikään ei onnistu, eikä edes kiinnosta. Naurattanut ei ole muutamaan viikkoon. Masennuksen puolelle nakkaa ajatukset, vaikka kuinka ymmärrän, että hätä ei just nyt ole täällä minun torpassa. Muualla se on. Mustan Meren pohjoispuolella.
Jotakin tehdäkseni, kaikkeen kyllästyneenä, päätän ensimmäiseksi hävittää puhelimesta pois fb-sovelluksen. Eipähän tarvitse sieltä koko ajan kurkkia, josko joku jotakin kertoisi. Kaiken varalta päätän jättää sovelluksen muihin laitteisiin. Vaikka ihan vähäksi aikaa. Jos kuitenkin kohta pitää ”tarkistaa” jotakin tärkeää. Ihminen on luonteeltaan tirkistelijä. Eikö niin?
Mitähän muuta asiallista ajan kuluksi keksisin? Ulkoilu tältä päivältä on jo suoritettu, talon asukkaat saaneet ruokansa. Isäntä sijaitsee valtaistuimellaan vahtimassa hiihtokisoja Otepäästä.
Tulee ahaa-elämys, meidän huushollissa on yhdessä kamarissa pitkään ollut vähän keskentekoinen verhovarustus.
Alun pitäen oli vain pelkkä kappa ja sälevero. Meille talonväelle se riitti hyvin.
Vaan sittenpä kerran sattui olemaan yökylässä ystävä, joka että rupesi ehdottelemaan, että sivuverhot olla pitää. Hän kun nukkui silloin siinä kamarissa.
Niitähän löytyi komeron pohjilta vaikka minkälaisia. Meillä kun ei mitään hävitetä tulossa olevan pula-ajan takia.
Kylässä oleva muori on rivakan sorttinen ja rupesi heti pistelemmään verhonipsuja verhon reunaan. Sai ujutettua verhon paikalleen. Hyvä siitä tuli.
– Kato nyt, eihän oo hullumpi.
Vaan sittenpä tulikin tenkkapoo. Verhonipsuja ei ollut enempää, riittivät vain yhteen verhoon.
– No ei se haittaa, on tuo senkkiki niin lähellä ikkunaa, että ei tähän oikein kunnolla mahukkaan toiselle reunalle verho.
Verhojen asennus jäi silleen. Eikä siitä tullut isompaa ongelmaa, annettiin olla sillä tolalla.
Kunnes, nyt aikojen päästä, jospa laitan tuon verhon. Muistaakseni on niitä verhonipsuja ostettu.
Nipsut löytyvät, myös se aikanaan ripustamaton verho. Nipsut paikoilleen sopivin välein.
Miestä en nyt halua häiritä, vaikka käsivoimia olisin tarvinnut.
Miten tuonne nyt yllän? Keittiöjakkaran päälle en uskalla nousta, siis sinne ylimmälle askelmalle. Pukkaan tavallisen pinnatuolin asennuspaikalle. Tuli ongelma. Ei ole mitään, mistä saisin käsillä kiinni ja tukea nousuyritykseen. Vaikka mistä yritän punnertaa, en pääse tuolille. Näin on taas todistettu, että jalkakyykyt ovat jääneet tekemättä. Entäs nyt? Muistan nähneeni liiterin nurkassa jonkun puutavaratuotteen. Pienen sukulaispojan teos, josta oli tulossa kaiutinkaappi. Kaappi on vielä niin sanotusti ”vaiheessa”. Vien sen apujakkaraksi. A vot. Siihen kun ensin nousen, niin jopahan pääsen pinnatuolin päälle. Kurkottelen verhotangon päästä pois topparin ja alan pujotella verhonipsuja tankoon. Samalla mietin, minkähän takia just minulla ei ole otsalampputyövaloa. Nyt sille olisi ollut tarvetta.
Onko minua sorrettu? Ei edes omaa otsalampputyövaloa. Saamari. Sitten tullee taas pieni ongelma, kun en onnistu saamaan paikalleen sitä pois otettua topparia. Pakko siihen on jotakin tunkea, ettei vaivalla ripustettu verho tipahtele pois. Tungen toppariksi pienen palan pahvia.
Jopas on voittajan olo! Raivaan pois pinnatuolin ja apujakkaran.
Mutta voittajan olo ei kauan kestä! Miten se tuo verhon helma on pitkin lattiaa? Eihän se niin saa olla! Mittailen verhon helmaa, minkä verran sitä on käännetty? Saman verran kuin toistakin.
Tarkastuksen tulos on, että onkin asentaja numero yksi ymmärtänyt kääntää yläpäästä sen verran, että ei verho roiku pitkin lattioita, vaan nätisti, silleen sopivasti.
Se toinen, olkoon, ei sitä nyt kukaan huomaa. Mies ei ainakaan, se on sataprosenttisen varmaa. Tänä päivänä en kyllä ala uudestaan sitä värkkäämään.
Ryttään sitä helmaa jotenki sopivasti, pistän vaikka jotaki nyöriä ympärille ja sidon seinäkoukkuun.
Pieleen meni sitten tämäkin yritys, mietinpä joskus myöhemmin, jos sille jotakin tekisi.
Ja vaikka pieleen meni, oli kuitenkin semmoinen operaatio, että ei liene tarvetta huippututkijoitten analysoida?
Et Sinä turhaan tarinoitasi rustaa.Tämänkin päiviä pimentää nuo alussa mainitsemasi mullistukset,vaan jo helpotti kun luin oikeaan järjestykseen laitettuja sanojasi.Hetkellisesti.
Kartiinien käytöstä meillä on luovuttu kun on saatu vedottomat ikkunat.Läpinäkyvää seinän kohtaa suojaa ainoastaan kaihtimet.Sana tulee verbistä kaihtaa.Erakoituvalle äijälle oivat vimpaimet.
Kun olen syntynyt salusiinien aikaan en oikein koskaan oppinut ymmärtämäänkään niistä Bysanttilaisten kotkotuksista.
Aina ne oli vaikea kiinnittää vaikka jalat pelasi.Kun ensin oli päätetty onko verho päivä vai yö versio,rulla,pysty vai vaaka malli,alkoi loputon materiaalin valkkaaminen.Laitetaanko voileeta vai jotain tuhdimpaa.
Sitten pohdittiin kiinnitystä,pujotuskujaan vai renkaita,lenkkejä,nauhoja,joku kymmenistä nipsumalleista vai peräti purjerenkaat.
Kun tuo kaikki oli tehty ilman lakimiehellä käyntiä alkoi sama tivoli pian uudelleen.Kesäksi kevyempää!
Ei ole siis helppoa verhonripustajan elämä,totta Tuula puhuu.
Jorelle kiitos! Hyvin sanottu tuo ”läpinäkyvä seinän kohta”. Nythän vaan on pian se aika, jolloin taivaalta tuijottava kultapallo huomauttaa, että se läpinäkyvä kohta on hiukan harmaannut. Onneksi on vielä pikkupakkasia, eipä tarvitse olla huomaavinaan sitäkään työmaata.
Ukrainassa on verhot miten sattuu!!!!!
Onhan niitä sotia ollut ennenkin.
Oli Kuwaitin sota, Irakin sota, ja niin edelleen….
No kyllä sitä saa hävetä silmät päästääs jos verhon helma repsottaa, mitä ne vieraatki ajattelee..
Mutta kyllä Tuula tulkitsee verhonlaittajan syvimpiä tuntoja kokemusperäisesti. Tosin ei sen nyt niin kamalaa olisi ollut vaikka sitä miestä olisi apuun käskenyt tai pyytänyt, olis mieskin tuntenut olevansa tärkeä, kenties aivan korvaamaton. Minunkin mielestäni verhojen laitto on niitä perhe-elämän isompia vitsauksia. Jossain vaiheessa keksittiin verholaudat. joiden taakse piilotettiin verhotangot lähes kenenkään ulottumattomiin. Onneksi jossain pintaremonttivaiheessa laudat on hävitetty siksi, kun seinää ei ole voinut maalata telalla kun se lauta oli tiellä. Meillä nipsusysteemi alkaa olla vaihdettu sellaiseen, että verho kiinnitetään putkeen tai vaijeriin jo alhaalla ja nostetaan koko viritelmä paikalleen. Mieskin voi nostaa tällaisen paikalleen, tai olla auttavinaan