6 comments for “Sana on vapaa. Jouluviikko 2021

  1. Täällä Liperissä ”pistivät tuulemaan” ja soittivat viikonloppuna ja tarjosivat corona kolmosrokotusaikoja. Minulle soitettiin lauantaina ja emännälle soittivat sunnuntaina. Hienoa toimintaa, mutta siinä meni varmaankin heidän viikkovapaapäivänsä. Onkin kohta lähdettävä piikille.

  2. En ole koskaan viettänyt joulua, olen ateisti. Enkä syntymäpäiviä, enkä vietä jeesuksenkaan synttäreitä

  3. Tänään on talvipäivän seisaus!
    Sekä hyvä Tuomas joulun tuopi päivä!
    10 päivää jäljellä tätä korona/omikron vuotta, sitten vaihtuu uusi vuosi 2022.
    Toivottavasti uudesta vuodesta tulee parempi vuosi!

  4. Sain muutaman ”toisenlaisen joululahjan”. Olen niistä kiitollinen. Tänään olen nauttinut aivan yllättävästä joululahjasta – josta voi tulla ympärivuotinen – Löysin Alfa TV:n. Erinomaisia ohjelmia!!! Suosittelen.

  5. Katsoin juuri Tapanin päivän 10 uutisia. Paluuliikenne oli ollut vilkasta, mutta kun näyttivät kuvia pohjoisen hiihtokeskuksista niin siellä oli tunturiin menoliikenne ihan ruuhkaista. Tunturiin menevät hiihtohissit olivat tupaten täynnä, kun taas paluu hissit täysin tyhjiä.
    Jo uuttavuotta odotellessa Hemppa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *