10 comments for “Viikon puheenaiheet vko 36/2021

  1. Nyt viikon puheenaiheeksi sopisi mielestäni tämänpäiväinen puoli seiska – ohjelma tv:stä. Yle arena on sen taltioinut.

  2. Pälkjärven kotisivuilla on kaksiosainen juttu Sakari Vuojolaisesta,
    se on hänen tyttärensä kirjoittama. Vuojolainen olisi täyttänyt
    maanantaina 6. syyskuuta 101 v.
    Jälkimmäsen jutunnimi on ”Maalari ja herrasmies”.

    Jälkimmäisen jutun lopussa on lueteltu kirkot, joita hän on kunnostanut,
    varsinkin Pohjanmaalla.Niiden lisäksi myös Vaasan hovioikeuden rakennuksen.

    Myös isäni oli syntyntyt 6.9, Hänen syntymästään olisi tullut 108 v. Isäkin oli ammatiltaan
    maalari. Monenmoisen hommaan häntäkin pyydettiin, esim 50-luvun alussa Utran kirkon
    kunnostukseen. Isä ei ollut oikein innostunut, ei uskonut taitojensa riittavän, mutta alttaria
    ympäröivät kehykset hän ainakin kunnosti. Sisarukset musitelevat, että kirkon tornissa olleen
    ristinkin, mutta siitä en ole aivan varma.

    Eli näin sadepäivänä ehtisi varmaan lueskella kotisiujammekin,onhan täällä Värtsissäkin puhuttu usein kirkon
    kunnostusasioista,viimeksi siitä kadonnesta portista.

  3. Voi huoletta sanoa, että on ammattimies ollut tämä Sakari Vuojolainen. Erittäin pitkä on entisöityjen kirkkojen tmv. lista. Liekö sukulaisia ollut Vuojolaiset jotka asuivat Niiralassa ” Hyrsylän mutkan ” varrella. Oppi-isänä ollut vanhan Värtsilän maalari Malmi asui jonkun aikaa Valkoisella talolla, kertoi Aulis Kosonen.

  4. Onkos se Valkoinen talo Vuojolaiaen vai Alvar Aallon. Kiva oli se kirjasto,

  5. On mukava katsella ja lukea juttuja noista vanhoista ajoista. Ovat mielenkiintoisia. Mutta missäs tämän päivän jutut mitä
    tapahtuu maa ja metsätaloudessa, yritysmailmassa esim. Niiralassa ym. Kylätalon rantaan on tehty veneen laskupaikka. Sääperille on valmistunut uusi kosteikko. Maatalous puolella mittava investointi Värtsilän kylällä. Yritys puolella Cemagro Niiralassa. Eikös tämän vuoden alkupuolella aloittanut Värtsissä uusi toimittaja Sauli Lindfors. HERÄTYS Sauli !!!

  6. Hyvä Juha! Herätit minutkin ajattelemaan syvällisemmin sitä jokapäiväistä rutiiniani vilkaista Värtsiä. Onko uutta tapahtunut tai onko joku toimittajista tehnyt haastatteluja tai juttua mainitsemistasi Värtsilässä tapahtuneista tai olevista asioista.
    Jormanaisella oli aikaa ja totutti meidät jo siihen rutiiniin.
    Ilmeisesti tehokkuus johtui siitä, että hänhän liikkuikin polkupyörällä

  7. Oikeasti tämän viikon tapahtumiin, siis viikko 11 ja tämä vuosi. Olin havaitsevani ensimmäisen muuttohanhi parven Niirala- Värtsilä kylän yllä. Pääluku joku 150-200 (tietysti pyrstöjä saman verran). Taitaa enteillä aikaisia hanhi ongelmia, joka voisi ennustaa aikaisempaa talventuloa.

  8. Suosittelen tutustumaan ”Lemin evakoiden tarinoita ja tavaroita…” Klikkaa: lemin kirjava. Mielenkiintoista!!!

  9. ”hänhän liikkuikin polkupyörällä”

    Enimmäkseen kuitenkin jalkaisin, silloin näki ja kuuli parhaiten – ja oli aikaa kuvata vaikka hanhiparvet.

    Terveisin ”paparatsi”.

  10. Joku kaipasi paikallisia juttuja. Hesarin (16.10) sivuilta sellainen löytyy. Jutussa mainitaan sanat: Pohjois-Karjala, Niirala ja Värtsilä mutta ei sanaa Tohmajärvi. Miettikääpä sitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *