Vastineita EJ:n epäluottamuslauselmiin

Liittyy artikkeliin Niiralasta kuultua 2.12.2011

Artikkelissa ”Niiralasta kuultua”
Erkki Jormanainen kirjoittaa:
17.2.2021 at 7:32
Tämä kirjoitus näyttää olevan yhä minun nimissäni, vaikka sitä on jo pariin otteeseen mestaroitu uuteen uskoon. Eikä tämä ole ensimmäinen juttu, jonka osalta Värtsissä näin tapahtuu. Toivoisin, että kaikessa vajavaisuudessaan nämä vanhat jutut jätettäisiin käsittelemättä uudelleen. Värtsin toimitus voisi mielestäni keskittyä uusien omien juttujensa tekemiseen.


Alpo:
Kun EJ aloittelit Värtsiä, ”kenttä oli tyhjä” kaikki jutut olivat uusia. Kun nyt toimitukseen tulee aineistoa julkaistavaksi vaikka jonain vanhana artikkelina tai kuvana niin ensinnä etsin onko siitä kirjoitettu jo aikaisemmin. Voi olla, että samasta kuvasta tai asiasta on jo useampikin artikkeli kommentteineen. Toisaalta hyvä asia, toisaalta ärsyttävä. Miksi niitä ei ole yhdistetty jo aikaisemmin.

Koska yritän parantaa Värtsiä niin en tahdo roiskia uusia juttuja samasta asiasta. Pyrin lisäämään kuvan tai tekstin valmiiseen juttuun. Tietysti entiseen juttuun kuuluvat kommentit vaikuttavat asiaan siihen, siis minun mielestäni.

Värtsin vahvuus on löytää vuosienkin päästä joku tietty asia, vaikkapa koulu, mikäli jutulle on annettu juttua kuvaava nimi.
Hakukone löysi Värtsistä yhden ”Kostamon kaupan” eikä sitäkään otsikosta. Siksi ”mestaroin” tätä artikkelia. Naljailuksihan EJ lienee tuon sanan tarkoittanut, mutta minä ymmärrän sen kehuksi eli paranteluksi.

EJ:n toivomus juttujen jättämisestä käsittelemättä on hyvä ja näinhän sen pitäisi olla. En kuitenkaan lupaa, että näin tapahtuu. Pöydällä on nytkin muutama kuva, joille pitää miettiä minkä jutun yhteyteen liittäisin.

Keskittymisestä usien omien juttujen tekemiseen täällä noin yhden hengen toimituksessa voisi ajankohtaisiin asioihin viitaten naljaista, että nykyisin ei ole sellaiseen aikaa, kun pitää vahtia Värtsiä, kun aikamiehet heittää läppää niinkuin keskentasvuiset kakarat facessa. Se syö loputkin viitseliäisyysvarat

Erkki Jormanainen:
17.2.2021 at 11:45
Sanomattakin lienee selvää, että vanhoja juttuja saa katsoa, lukea, muistella ja kommentoida. Se on jopa suotavaa. Tässä tapauksessa on kyse itse jutun sisällön muuttamisesta, mikä on vastoin hyviä (lehtimies)tapoja. Lisätyt tekstit ja kuvat olisi voinut sijoittaa kommentteihin, jossa ne ajaisivat saman asian. Myös uuden jutun olisi voinut noista aineksista omissa nimissään tehdä. Kyse on vain hyvistä periaatteista, eikä minulla ole tässä yhteydessä mitään syytä loukkaantua.

Alpo:
Ylläolevaan EJ:n kommenttiin on helppo vastata

  • Lehtimiestapoja minulla ei ole ja journalistisista ohjeista en tiedä hittojakaan, enkä aio opiskella. Neuvoakin saa, omalla vastuulla.

    Kommenttiin sijoittaminen olisi tarpeellinen taito, mutta sitä minulla ei valitettavasti ole. Kommenttiin en myöskään osaa sijoittaa kuvaa, ääntä enkä videota.
  • Kansakoulua 7/7 vuotta. Maalaisjärkikin on vaihtunut halontekojärjeksi. Pari vuotta sitten Eira opetti WordPressin alkeita kylätalolla pari tuntisen rupeaman, eikä kinkeripiirissä ole ketään jolta neuvoa kysyisi.
    Eipä ihme, että epäluottamusta tulee tuutin täydeltä

11 comments for “Vastineita EJ:n epäluottamuslauselmiin

  1. Parasta panna tauolle koko Värtsi.
    Tai peräti lopettaa ko lehti.

    Samoin pitäisi tehdä Värtsi – Värtsilän verkkolehti Facebook Julkiselle Ryhmälle.
    Ei siellä tapahdu yhtään mitään.

  2. Harvoin saa nähdä näin myönteistä tapausta, jossa sekä kysyjä että vastaaja ovat oikeassa.

    EJ on mielestäni täysin oikeassa siinä, että jutun alkuperäisyys on säilytettävä. Eli sisällön muuttamista lisäämällä tai poistamalla.

    Alpo on ehdottoman oikeassa perusteluineen siinä, että aihetta on voitava täydentää, kun lisätietoa tai kuvia ilmaantuu.

    Toivon, että täydennykset voitaisiin tehdä toimituksessa aikajärjestyksessä jutun jatkeeksi selvin merkinnöin ja jaetteluin, esim. tyyliin:

    *******************
    TÄYDENNETTY 18.2.2021 Värtsi / NN
    Abc def …

    ******************
    TÄYDENNETTY 19.2.2021 Värtsi / XY

    Kommentit lajittuvat aikajärjestykseen, koskekoot sitten alkuperäistä tai täydennyksiä.

    Molemmille herroille esitän parhaimmat kiitokseni Värtsin intomielisenä lukijana. Ovathan kyseessä niin alkuunpanija kuin nykyinen hoitajakin. Seuraava voi olla vaikka hautaaja, mutta menköön siihen vielä muutaman miesmuistin verran.

  3. …Eli EI sisällön muuttamista lisäämällä tai poistamalla.

  4. Höpö höpö, Värtsi lopettaa tai tauolle laittaa.
    Näin pienistä vastoinkäymisistäkö sitä rukkaset pudotetaan.. ? Ei meillä ainakaan tapana toimia noin.
    Karavaani kulkee ja koirat haukkuu.
    Aika ajoin Värtsissä rätisee ja paukkuu, sekin tuttua

  5. Samaa mieltä Eiran kanssa.

    Tekis mieli itelläki kirjoittaa, mutta kun ei irtoa, ei sitten millään. Eikä voi edes pandemiaa siitäkään syyttää, kun ei vielä, radi bogu, ole osunut kohdalle.

  6. MInä en myöskään pidä vanhojen juttujen muokkaamisesta tai miksi sitä sanookin. Ainoastaan niin, että kirjoittaja tekee sen itse. Toisaalta pidän kyseenalaisena sitäkin, että yksi toimittaja päättää, mitä julkaistaan ja mitä ei. Toimittajan tehtävän kuvaakin lie hyvä tarkistella. Sopimatonta ei tietenkään pidä julkaista. Mutta eiköhän sivulle mahdu samasta aiheestakin useammankin kirjoittajan juttuja, Palstatila ei taia kuitenkaan kallista olla näillä leveleillä. Mutta värtsi tekee niinkuin haluaa. Hyvinkin paljon nuoremman ihmisen näkökulmasta asioita katson kuitenkin. Edes vanhempani eivät olleet syntyneet nuina vuosina mitä artikkelit käsittelevät. Päädyin sivulle ihan muiden linkkien kautta jokunen aika sitten.

  7. Juttujen muokkaaminen, totta se on, että ei pitäisi mennä toisen tekelettä käsittelemään. Mutta Alpolle kuitenkin peukku, hänellä oli hyvä tarkoitus. Myö amatöörit ei aina osata kaikkia asioita ottaa huomioon, hox EJ, tack så mycket.

    Sus siunakkoon, jos omalle kohalle sattus, että joku hurjapää olisi uskaltanut mennä minunkin huipputeksteihin tekemään jotakin.. Voe.. Olisin saattanut nousta seisommaan ja huutaa.. Mutta erroon ette pääse hevillä. Nyt on vain taukoa luomistyössä ollut ja on.

    Pakkasen puremalle, Sinä voisit laitella omia tekstejä, kauan on jo kaivattu nuorempaa näkäkulmaa juttuihin. Ja lisäksi Sinulle, ei Värtsissä yksi henkilö päätä, mitä julkaistaan. On vain tilanne, että aktiiviporukkaa ei oikein ole. Niin, että annahan kulua, purema..

  8. Pari lyhyttä kommenttiani on näköjään antanut aiheen kokonaan uuteen juttuun, joten pystytäänhän niitä tekemään. Näin voisi menetellä aina, kun jotain tähellistä uutta ja lisättävää ilmaantuu. Ja kun loppuun vielä laittaa tavanomaiseen tapaan linkin juttuun, jota on haluttu täydentää, niin vot.

    Alpon otsikko lienee lievää liioittelua ”epäluottamuslauselmien” osalta. Annoinpahan vain palautetta, jonka voi ottaa vastaan monella tavalla, vaikkapa esimerkiksi ilmaisena konsultointina.

    Värtsiä oli alkutaipaleella tekemässä kaksi entistä ammattitoimittajaa. Vuosikymmenien tuomalla kokemuksella sitouduttiin hyvään lehtimiestapaan ja journalistien ohjeisiin. Ne ovat ainoa järkevä tapa tehdä tällaistakin lehteä. Vapaaehtoisen kotiseututyön hengessä pakerrettiin silloin, kuten niin monet ovat Värtsiä tehneet myöhemminkin, mitä arvostan tavattomasti. Tämä koskee myös Alpon ansiokasta toimintaa.

    Ymmärrän hyvin yksinäisyyden kirot Värtsin tekemisessä. Hieman ihmettelen toteamusta ”noin yhden hengen toimituksesta”. Yhteystietojen mukaan Värtsillä on päätoimittaja ja kuusi toimitusapulaista (?).

    Toivoisin yhä, ettei tekeleitäni muuteltaisi. Ei minullakaan ole aikaa vahtia, millaisia ”mopomainoksia” niihin on tällätty.

    On elävän lehden merkki, kun siellä aika ajoin ”rätisee ja paukkuu”…

  9. En minäkään aistinut EJ:n kommentissa epäluottamusta Värtsin toimitukseen,
    ainoastaan toivomuksen, ettei hänen kirjoituksiaan muutettaisi, ainakaan
    lupaa kysymättä.

    Kerran tai pari on jotain lisätty minun vanhaan juttuuni, mutta ennen sitä AA on ollut
    yhteydessä allekirjoittaneeseen.

    Mutta tosiasia on se(kin), ettei yksi mies/nainen – kuka kulloinkin on vetovastuussa –
    ehdi joka puolelle, ehkä silloin olisi todellakin paras ratkaisu, että tehtäisiin uusi
    tarina ja sen loppuun vaikka linkki, siihen alkuperäiseen, johon kuvat tai mikä
    milloinkin, sopisi täydennykseksi.

    Hetkellisen notkahduksen jälkeen Värtsi on mielestäni taas piristynyt ja uusia juttujakin
    on ilmestynyt tasaiseen tahtiin..

    Miten se vanha sanonta menikään: Ennen paimentaa kapallisen kirppuja, kuin…. no,
    tässä tapauksessa vaikkapa meitä Värtsin vilkasta väkeä.

  10. ”Pakkasen puremalla” on hieno nuorekkaan raikas kommentti. Ihan tuli hyvälle mielelle.
    Jos et satu tietämään niin Värtsissä julkaistaan kaikki artikkelit toimittajan toimesta. Kommentit lähetetään suoraan, senhän tiedätkin koska kommetoit. Tämän suoran kommentointimahdollisuuden haittapuolena on ”ylilyönnit” minkä vuoksi joku lukijoista pahoittaa mielensä.Sellaiset mielensä pahoittajat ”voivat lähteä ovet paukkuen”. Onneksi näitä sattuu kuitenkin harvoin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *