Tämä on jutun uusinta. Alkuperäinen kommentteineen löytyy 25.12.2015
Auto pysähtyi ja avautuvasta takaluukusta paistava aurinko häikäisi Anselmin unisia silmiä. Oli ajettu Kaamoksen tietä jo monta tuntia ja nyt matkalaiset halusivat pitää taukoa ja huoltaa itsensä ja autonsa. Tonttu livahti myös pois auton kyydistä. Hän oli piiloutunut vanhusten matkatavaroihin sala matkustajaksi. Hän ei halunnut jäädä enää yksin savusaunaansa, koska hänen oma väkensä ei tulisi sinne enää koskaan takaisin. Hän oli päättänyt kulkea vanhusten mukana sinne saakka kunnes he lähtevät Tuonelan tuville tai muuttuvat poroiksi. Sinne eivät tontut pääsisi mukaan. Näin hän oli kuullut.
Onkohan tämä paikka Korvatunturi ja Joulupukin paja, kun joka puolella oli suuret kasat lahjoja
Anselmi oli kauan toivonut, että olisi mukava nähdä se Korvatunturi ja joulupukin paja. Se vanha toive tuli jälleen mieleen kun hän katseli ympärilleen ja näki joka puolella olevan joululahjoja. Keltähän uskaltaisi kysyä onko tämä Korvatunturi, mietti Anselmi. Tunturia ei näy, mutta joulupukin paja tämä saattaa olla. Kauniit nuket hymyilivät ja poronsarvista tehtyjä tavaroita oli paljon. Tonttu nukkeja oli kasoittain sisällä ja ulkona. Monilla niillä oli lakki vedetty silmille. Sellaisen näkeminen sai Anselmin kiukkuiseksi. Tuohan on aivan tontturääkkäystä, hän tuhisi partansa läpi kiukuissaan.
Ihmisiä oli paljon ja he ostivat niitä kauniita tavaroita matkamuistoiksi Lapista. Ihmisten välissä puikkelehti myös paljon tonttuja, siis sellaisia oikeita, ihmisille näkymättömiä pikkutonttuja niinkuin hänkin. Hän ihmetteli tonttujen paljoutta, hän kun oli aina tottunut olemaan yksin. Hänelle kerrottiin, että näin syksyllä tonttuja siirrettiin uusiin työpaikkoihin ja koulutettiin uusiin tehtäviin. Se tapa oli kai peräisin ihmisten vanhoilta ajoilta kun palvelusväki vaihtoi syksyllä työpaikkaansa ja esimerkisi talli- ja navettatontut kulkivat renkien ja piikojen mukana. Monet näistä tontuista olivatkin menossa uudelleen koulutukseen.
Tungoksessa tönitään
Anselmi seurasi oman väkensä lapsia ja juoksi heidän ja mukanaan katsomaan jotain ihmeellistä peliä missä vilkkui valoja ja kuului ääniä. Siinä tungeksi myös muita tonttuja tätä ihmettä katselemassa. Hänen vieressään seisoi tonttu, jolla oli erityisen kaunis, maahan asti ulottuva kullan keltainen parta. Anteeksi, onkohan tämä paikka Korvatunturi, Anselmi kysyi pitkäpartaiselta.. Juuri silloin tungoksessa joku tönäisi ja hän oli kaatua pitkäpartaisen päälle.. Voi anteeksi, että tallasin partasi päälle, se oli vahinko. Senkin hölmö, ei minulla ole partaa, se on tukka. Minähän olen tyttö! Eikä tämä ole Korvatunturi vaan ihan tavallinen huoltoasema, turistirysä. Tuota.. Anselmi meni sanattomaksi.. kun minä en ole koskaan nähnyt tyttötonttua enkä ole tiennyt, että sellaisia onkaan. No miksi sinulla on tukka silmillä, eihän tuon parran.. ei kun tukan läpi näe mitään? Minua ujostuttaa kun olen tyttötonttu ja melkein kaikki täällä ovat poikatonttuja. Olen niinkuin piilossa.
Amorin nuolet
Pikkuhiljaa Anselmi alkoi saada puhekykynsä takaisin.. tekisi niin mieli nähdä miltä sinä näytät, sanoi Anselmi. Senkun katsot, sanoi tyttötonttu ilkikurisesti. Ole hyvä vaan. Mutta eihän sen tukan läpi näkynyt mitään. Tyttötonttu ei tehnyt elettäkään siirtääkseen tukkaa syrjään vaan Anselmin piti itse tehdä asialle jotain. Häntä jännitti kun pitäisi uskaltaa koskettaa tyttötonttua.
Anselmin kädet vapisivat jännityksestä kun hän siirsi varovasti tytön tukkaa pois kasvoilta. Samalla hänen kätensä hipaisi hiukan tytön poskea. Nyt Anselmi meni kokonaan sanattomaksi. Hän oikein kuuli miten sydän hakkasi ja kädet vapisivat niin, että tytön tukka putosi takaisin siihen missä oli ollutkin. Hän oli juuri nähnyt maailman kauneimmat kasvot ja -silmät. Hän tahtoi sanoa jotain kaunista, mutta ääntäkään ei lähtenyt.
Tyttötonttu heilautti keltaisen tukkansa toiselle olalle niin että kasvot tulivat näkyviin. Voi miten kaunista, huokaisi Anselmi puoliääneen.
Matka jatkuu
Silloin Anselmi kuuli lasten isän huutavan lapsia autoon. Iso-mummi ja ukki istuvat jo autossa.
Voi ei,, parahti Anselmi. Hän sai hetkessä puhekykynsä takaisin. Minun pitäisi lähteä väkeni mukaan nyt heti, enkä millään raaskisi. Sain juuri tavata sinut ja tahtoisin olla sinun kanssa pitempään. Tämä on niin väärin..niin väärin Tyttötonttu mietti hetken ja sanoi, että oikeastaan hänen pitäisi mennä tonttujen koulukyytiin… ja hitot siitä koulutuksesta.. tulen sinun mukaan. Hienoa, sanoi Anselmi ja tarttui tyttöä tiukasti kädestä ja he juoksivat lasten kanssa yhtä matkaa autoon.
Tonttutyttö oli kulkenut jonkun vaeltajan repun taskussa.
Matka oli pitkä ja voitiin tutustua lähemmin. Anselmi kertoi oman tarinansa. Sanoi että hänen nimi on Anselmi, mutta vanhukset sanovat häntä saunatonttu Tahvoksi. Minä olen Anneli tai Anne, kukkatonttu. Hän kertoi että suurin osa tyttötontuista on kukkatonttuja tai puutarhatonttuja. Nyt hän oli matkalla koulutettavaksi johonkin uuteen tehtävään. Hän oli kulkenut pitkän matkan erään vaeltajan repun taskussa. Se oli ollut mukavaa porukkaa. Sinne haluaisi uudelleenkin. Mutta miksi sinä puristat vieläkin minua kädestä? kysyi Anne. Enhän minä enää eksy. Ai, enpä huomannutkaan sanoi Anselmi. Tai oikeastaan nyt kun tapasin sinut niin en haluaisikaan päästää sinusta irti. Kuules, sinulla on niin kaunis tukka, kampaisin sitä mielelläni, mutta minulla ei ole kampaa..olisiko sinulla..?
Taakse jäävä sateinen tie näkyi vielä takaikkunasta kun tontut sulkivat isomummin taskun läpän ja vetäytyivät taskun pohjalle kampauspuuhiinsa. Hyvästi lappi.
Sateinen tie jää taakse.. Hyvästi Lappi
Perillä jossain etelässä
Viimein auto pysähtyi vanhusten palvelutalon pihaan ja vanhukset palasivat väsyneinä mutta onnellisina kotiseutumatkaltaan Lapista. He toivat muille vanhuksille ja hoitajile tuomisina “Poron papanoita”. Ne olivat pieniä makeisia ja olivat kovasti kaikkien mieleen.
Savusaunaa ei vanhusten palvelutalolla ollut. Tavallinen sauna kyllä oli mutta kellään ei ollut aikaa olla ja nauttia siellä olosta. Kävivät hetken ja tulivat märkinä pois ja siellä oli liian kirkkaat valot. Anselmi oli pettynyt. Tällaisessa saunassa hän ei haluaisi olla tonttuna.
Kukkatonttu Anneli näki heti mitä mummon kukille piti tehdä ja kuiskasi ohjeita äänettömästi mummon korvaan. “Kas kun en keksinyt tuota jo aikaisemmin”.. sanoi mummo puoliääneen itselleen. Talon henkilökunta sekä toiset asukkaatkin ihmettelivät, että mitähän Lapin lumoa vanhukset toivatkaan tullessaan kun mummon kukat alkoivat loistaa aivan uudella tavalla. Myös muut palvelutalon kasvit menestyivät kun kukkatonttu kuiski ohjeita hoitajille. Hoitajat luulivat keksineensä itse uusia kukkien hoitotapoja.
Kotitonttuna
Pian Anselmi unohti saunan tuottaman pettymyksen. Hänestä oli niin mukava touhuta koko palvelutalon väen kanssa. Hänestä oli tainnut tulla aivan huomaamatta tämän talon kotitonttu yhdessä ystävänsä Annelin kanssa.
Palvelutalon elämä jatkui entiseen tapaan paitsi, että pieniä parannuksia näkyi siellä täällä. Toisten mummujen tai pappojen tukan kampaamista nähtiin enemmän kuin ennen.. Joskus joku kiireinen hoitaja sai kuulla asukkaalta, että olet minun tärkein ihminen.. Myös kiitos ja anteeksi -sanoja kuului useammin kuin ennen. Tontuilla oli joskus ihan kiire kuiskailla pikku vihjeitä asukkaiden ja henkilkökunnan korviin. Tontut viettivät paljon aikaa Lapin vanhusten huoneessa. Siellä heillä ei ollut mitään neuvottavaa, päinvastoin. Heiltä kotitontuiksi muuttuneet Anselmi ja Anneli oppivat rakkautta ja elämän viisautta.
Yhteiseen kotiin
Vaikka palvelutalolla oli mukavaa touhuta kaikkien kanssa niin kuitenkin he halusivat ihan omaa aikaa ja oman kodin. Tontut viihtyivät toistensa seurassa niin hyvin, etteivät olisi halunneet erota hetkeksikään. Varmaan tämä on sitä oikeaa rakkautta, josta ihmiset puhuvat.
He rakensivat pienen kodin vanhaan onttoon puuhun palvelutalon lähistölle. Naapuripuussa oli oravan koti ja ja muissakin puissa oli luonnon omaa elämää. Eläimillä oli oma kaupunkinsa ihmisten kaupungissa. Tämä oli oikein mukava asuinpaikka myös tontuille.
Eräänä aamuna tontut heräsivät pesäpuun kodissaan heikkoon linnun ääneen.. Ääni on tuttu, onko se varpunen? Mitä ihmettä, siinähän on kaksi kuukkelia aivan heidän kotikolonsa edessä. Eihän täällä etelässä ole kuukkeleita! Tontut purskahtivat itkuun. He ymmärsivät heti mitä tämä tarkoitti. Vanhukset olivat nyt lähteneet pois täältä ajasta ja muuttuneet kuukkeleiksi. Kävivät vielä lähtiessään tervehtimässä heitä.
Ja minä kun luulin, että he muuttuvat poroiksi, nyyhkytti Anselmi…