Sikkerin silta

Sikkervaaran tie sai uuden sillan 1968

Niiralassa Sikkerivaaraan menevä vanha puusilta oli tullut tiensä päähän. Kuosmasen siltana paremmin tunnettu silta oli ilmeisesti rakennettu jo -20 luvulla. Koska silta oli ns. yksityistien osana joutuivat isännät vuosittain korjailemaan sekä siltaa että lähinnä hevoskärryille sopivana olevaa tietä. Lopulta v. 1967 TVL päätti korjata sekä sillan että tien. Ohessa uuden sillan työvaihekuvia ja myöhemmin purettu vanha silta. Sillan rakennustyö kesti noin vuoden verran. Sillan naapurustossa asuneet veljekset Einari (Vintikka) ja Ville Kuosmanen purkivat vanhan sillan työpalkkana sillasta saatu puutavara. Lapsena tämä vanha silta tuli kyllä tutuksi, koska asuimme sillan tois puol jokke. Se oli erittäin hyvä onkipaikka ja uimahyppyihin aivan mahtava. Ihmetellä täytyy ettei ketään hukkunut. Värtsissä on aikaisemmin tästä vanhasta sillasta erittäin hyvä valokuva ehkä – 30 luvulta. Myös juttujakin silloista on ollut , mutta ei vielä tästä sillasta.

Uuden sillan pilarit vanhalta sillalta kuvattuna
Vanha ”Kuosmasen silta” on mäen alla. Siinä on jäätikkökelillä hevosten kengät lipsuneet ja paljon vaaratilanteita ja vahinkojakin syntynyt.
Uuden sillan valmistuttua alkoi vanhan sillan purkaminen.
Vanhaa siltaa puretaan. THV antanut purkamistyön Kuosmasille. Palkka on tuossa näkyvillä, sen kun saisi talteen jotenkin

Värtsissä on aikaisemmin kirjoitettu tästä vanhasta sillasta.
Ks. artikkeli 23.8.2011 ”Silloin rakennettiin”

Tapani Näätänen
Kuvat Jouko Näätäsen Albumi

Share

14 comments for “Sikkerin silta

  1. Arvokas kertomus. Valmista tavaraa mahdollisesti tulevan Värtsilän pitäjähistorian Liikenne ja väylät -osaan.

  2. Kuosmasen silta taisi olla Tapsan ja kumppaneiden kiipeilyteline ja seikkailupuisto.☺️

    Uimosenrannan uimakoulun kandi ja maisteritutkinnon hypyt käytiin suorittamassa
    tuolla vanhalla sillalla👍
    Siis ne kävivät jotka kykenivät akateemiseen uraan jo uimatieteissä.
    Minä jouduin tyytymään 25 metrin merkkiin.Se riitti siihen että voi hypätä tuoltakin sillalta ja pystyi räpiköimään pollarille.

  3. Jore on turhan vaatimaton. Kyllä se 25m riitti kandin titteliin kevyesti. Maisterin tutkinto oli jo vaativampi. Sillalta hyppäämisessä oli kirjoittamaton sääntö, pää edellä ei saanut hypätä. Sehän koski tietysti vain meitä pienempiä. Muistissa oli Jänisjoessa kulkeneet uppotukit.

  4. Uimakandinaatti ja sen tutkinnon suorittaminen vaati osimoilleen tuon verran erilaisia uimaliikkeitä ja pikku pinkasun jostain sillalta tai hyppylauvvalta. Se oli duossa:-)

  5. Se on ollut iso työmaa silloin. Luultavasti paljon paikallista työvoimaa. Olisikohan kellään vielä kuvia tuosta rakennustyömaasta ? Tuonkin vanhan sillan purkamiskuvat kiinnostaisi. Halvalla TVH on saanut sillan purkajat

  6. Muistan kerran kun ilta oli jo pimennyt, niin ulkoa alkoi kuulua huutoääniä. Ryntäsimme ulos ja näimme kuorma-auton valot pilkottavan siltatörmän vieressä lähellä vesirajaa. Ilm. oli syksy ja minun muistini mukaan Sallisen Kempsu oli liukunut peräedellä sillan viereen. Sensuurempia vahinkoja ei onneksi ollut sattunut enkä muista sitäkään miten Kempsu saatiin ylös. Loppuajasta sillasta ei voinut ajaa enää henkilö- ja kuorma-autoilla sillan huonon kunnon takia. Tuon vanhan sillan purkamisesta en tiedä tarkemmin, mutta ihmettelen miten veljekset ovat saaneet purettua nuo pollarit. Varmasti on tarvittu konevoimaa. Miksihän tuossa lehtileikkeessä lukee TVL ja vuosihan oli 1968?

  7. 21.10 (33 minuuttia sitten

    Eija Pohjola

    Olimme uimakoulussa -60 luvun alkupuolella valtion rannassa eli rautatieläisten rannassa jota
    Uimosen rannaksi sanottiin.
    Siellä ei ollut paikkaa suorittaa uimakandidaatin tutkintoon hyppyä. Niinpä meidät vietiin Kuosmasen sillalle. Kyllä jännitti ja kesti aikansa, että uskalsin sukeltaa niin korkealta syvään jokeen. Onneksi oli monta kannustajaa ja opastajaa mukana.
    Rohkeimmat ja kokeneemmat suoriutuivat viipymättä.
    Siitä jäi kiva muisto ja tietysti itsetunto sai vahvistusta.

  8. Tuota siltaa on korjattu viimeksi noin kymmenisen vuotta taaksepäin.

  9. Värikuva Sikkerivaaran sillan rakennustyömaalta. Kuvan omistaja Juha Tolonen.

    Sikkerivaaran sillan rakentaminen. Kuva Juha Tolonen

  10. Hyvin on muistissa vieläkin tämä korjausurakka. Isoisäni Veikon piti tulla tavalliseen tapaan hakemaan minut (5v) koululta viikonlopuksi maatilallemme Selkäkylälle. Kun ei sinnikkäästä odotuksestani ja useista puhelinsoitoista huolimatta Veikkoa näkynyt, otin pienen polkupyöräni ja lähdin ajelemaan Selkäkylälle Värtsilän kautta, koska suoraa yhteyttä Sikkerin kautta ei ollut tarjolla. Ainoa pieni huti sattui siinä, etten huomannut sanoa luokassa tuntia pitävälle Elina-äidilleni tästä pienestä operaatiostani mitään. Tällöinhän en tietenkään olisi päässyt lähtemään.

    Poissaoloni huomattiin hetimmiten tunnin jälkeen, ja ensihuhuilujen jälkeen koko koulu pistettiin etsimään minua muun muassa jokirannasta. Johtajaopettaja Teuvo Vatanen vakuutti Elinalle, ettei Esa ole missään nimessä mennyt kielletylle alueelle, vaan on jossakin turvallisemmassa paikassa. Vaimonsa Verna Vatanen huomasi lopulta ”taksini” kadonneen ja etsinnät keskittyivät ajoradoille. Koululle oli perustettu etsintäkeskus, josta Verna soitteli kaikkiin mahdollisiin numeroihin etsinnän laajentamiseksi. Olin siis etsintäkuulutettu.

    Matkan Värtsilän kautta kirkon ohi niin ikään remontissa olevalle Leminrinteelle ja eteenpäin Selkäkylälle muistan hyvin elävästi. Havukaisen pojat keikkuivat kunnantian riihen katolla ohiajaessani ja huutelivat kaikenlaista ;). Karvosen Marita (6v) näytti olevan poikkeuksellisesti kunnanviraston sisätloissa, eikä mummonsa Siirin luona Postitalolla, kuten tapana oli. Tervehdin ohiajaessani tuttua suntiota kirkon pihalla – oli kuulemma myöhemmin miettinyt, että Elinan oli varmaan jo pitänyt hurauttaa ohi omalla pyörällään. Veikkokin hurautti pakettiautollaan ohi Leminrinteen mutkassa, mutta pahaksi onnekseni olin juuri ojassa väistämässä sora-autoa juuri samalla hetkellä, eikä huonokuuloinen isoisäni kuullut huutojani, vaikka ohjaajanpuolen liukuovi oli auki. Murphyn laki toteutui jälleen.

    Selkäkylälle kiivetessäni Piiroisen isäntä (Eino?) ihmetteli riihensä nurkalla pienen pyöräni eturenkaan heikkoa kuntoa, johon muistan tokaisseeni, ettei matkakaan ole onneksi enää pitkä. Vastaanottokomiteani odotteli Eerolan tilan pihamaalla, olihan koululta soitettu toki isällenikin katoamisestani. Kun oli syksy, saappaat piti huuhtoa rapuilla ennen sisäänmenoa. Isä-Eero auttoikin minua siinä hommassa niskasta roikottaen niin perusteellisesti, että housutkin peseytyivät samalla. Siiri-mummoni otti minut haltuunsa tavallisen turvalliseen tapaansa, ja kohta oli pullakahvit edessäni, hyvin lempeän opastuksen ohella. Mitään rangaistusta en saanut, koska ymmärrettiin että tilanne oli ollut vähintäinkin ongelmallinen. Elinakin selvisi lopulta aikamoisesta shokistaan, vaikka kertoikin myöhemmin tilanteen muistuttaneen sotatilaa…

    Mutta aina ylittäessäni sillan, muistan mikä työ sen korjauksen kanssa on tullut tehdyksi… Hyvä silta!

  11. Olipas mielenkiintoinen, suorastaan jännittävä pienen pojan seikkailu meille lukijoille tutuissa maisemissa. Kiitos, Esa hyvästä tositarinasta!

  12. Vanhemmat ja ammattikasvattajat varmaan tietävät näiden sykähdyttävien reissujen kuuluvan primaarisosiaalisuuden jälkeiseen vaiheeseen, jossa käsitystä maailmasta ja omista kyvyistä aletaan testailla erilaisin metodein. Onnistumisprosentit luonnollisestikin vaihtelevat.

  13. Huh huh.. no johan reissun teit Esa. Kyllä vanhemmilla on varmasti pulssi kohonnut, siis niillä, ketkä tiesivät lapsen kadonneen.
    Asuin 60-70 luvulla Tohmajärven kirkkoniemessä Rajan rakennuksissa. Kemiestä päin tullut Rajan Transit oli nähnyt, että 3-4 v poikani oli tullut vastaan 3-pyöräisellä lasten pyörällä. Olivat ottaneet kyytiin siitä silloisen kunnalliskodin nyppylän juurelta. Emme tienneet huolestua siitä silloin, mutta vieläkin tullessani autolla samankaltaiseen nyppylään tai muuhun näkemäesteeseen, tulee mieleen 3-pyöräisellä ajava lapsi

  14. Olemme selkeästi olleet aikaamme edellä elvyttäessämme pyöräilykulttuuria! Oma pyöräni siirtyi ajallaan toiselle värtsiläiselle naperolle, joka varmaan jatkoi perinnettä. On ilmeisesti niin ikään selvinnyt retkistään, koska on pankkihenkilönä edelleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *