Rock’n’roll-elämää Kesäteatterilla

22.8.2020 Värtsilässä kuului taas iltasella moottoroiden jylinää, kun Värtsilän kesäteatterille lipui n.70 harrasteautoa Rajan Ryssäykseen. Muunmuassa Ilmaston muutoksen puolesta- kruisinki päättyi tapahtumaan.

Tyllikkäät ry:n, Värtsilän pitäjäyhdityksen ja tapahtumakoordinaattori Aulis Hämäläisen yhteistyöllä rakennetussa tapahtumassa olivat edustettuina Hot Rodders Polvijärven sekä Riverside Rebellsin autoja sekä paljon muita yksittäisiä autoja ilman kerhoa. Yleisö sai myös äänestää tapahtuman komeinta autoa, ja tällä kertaa se oli erikoisen näköinen musta Buick Riviera, jonka omistaa Markku Kettunen Kiteeltä.

Tänäkin vuonna naiskauneutta riitti ihasteltavaksi, kun Tyllikkäät ry järjesti Miss Tyllikäs 2020- pin up-kilpailun. Kilpailussa oli osanottajia muualtakin Suomesta, kaiken ikäsiä ja tyylillisesti hieman erilaisia pin up-kisaajia. Kilpailijoiden tehtävänä oli kertoa itsestään, ja toiminnallisessa osuudessa esittää kuinka pin up-leidi lähtee matkalle ja kuinka hän keimailee matkakohteessa.

Kisaajia sai myös kuvata sekä jututtaa, samalla kun etsi heidän joukostaan mieleisintä ehdokasta Yleisön suosikkityttö- äänestykseen. Yleisön suosikkitytöksi valikoitui Tohmajärven oma tyttö – räväkkä ”Roxy von Royale”. Toiseksi perintöprinsessaksi valikoitui karismaattinen ”Mama K” Kontiolahdelta, ensimmäiseksi perintöprinsessaksi klassinen kaunotar ”Chrissy L’amour” Lehmosta ja Miss Tyllikäs 2020 -tittelin pokkasi pin up-tyyliä elävä ja hengittävä ”Devil’a von Catlie” Kuopiosta.

Tuomaristossa istuivat pin up-tyylin taitavat pin up-malli Piia Hirvonen, jenkkiautopiireistä tuttu Heidi Behm sekä naiskauneutta arvostavat teatterin harrastaja Petri Pöyhönen ja muusikko Matti Turunen.

Arviointikriteereinä olivat tietenkin pin up-tyylin taitaminen, mutta myös sosiaalisuus, positiivisuus ja oman persoonansa peliin pistäminen. Tuomarien tehtävä ei suinkaan ollut helppo valita voittajia kahdeksan upean naisen joukosta.

Myös menojalat saatiin vipattamaan, kun Matti Turunen tuomaristosta hyppäsi välillä lavalle kitaran varteen ja sai bändinsä Outsidersin kanssa naisväen kellohelmat heilumaan.

Illan toisena bändinä esiintyi The Rebellions ja rock’n’roll soi! Bändi tanssitti väkeä ylisillä yön pikkutunneille asti ja kenelläkään tuskin oli kylmä.

Aulis Hämäläinen tiimeineen oli luonut upean värivalaistuksen alueelle. Kotipirtti piti huolen ettei kukaan jäänyt janoiseksi, ja Värtsilän Pitäjäyhdistys ettei kukaan jäänyt nälkäiseksi.

Tohmajärven autotarvikeen sponsoroima palkinto toimitettiin jälkitoimituksena suosikkiauton voittajalle Tyllikkäiden toimesta kotiin asti. Pin up-kisan voittajat saivat Joensuun Undergroundin sekä Kaisan Kemikalion sponsoroimat lahjakortit sekä Oriflamen tuotteita.

Näin tuli taas yksi kesän kyläjuhla rock’n’roll-meiningillä päätökseen. Tyllikkäätkin kääntävät katseensa syksyn suuntaan ja mahdollisesti pienempiä kokoontumisia kohti.

Teksti ja kuvat: Taija Tykkyläinen, Tyllikkäät ry:n puheenjohtaja

Alla lisää kuvia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *