Varosen yrittäjäpariskunnasta Värtsilän Vuoden takoja 2020


Juha ja Arja Varonen

Sekä Värtsilä – päivät että kesäteatteriesitykset jäivät tänä vuonna sattuneesta syystä pitämättä, mutta Värtsilän Kesäteatterilla järjestettiin kuitenkin eilen kotiseutuhengen mukainen pienimuotoinen juhlahetki noin kolmenkymmenen kyläläisen voimin.


Pitäjäyhdistyksen tarjoamien pullakahvien ja puheenjohtaja Matti Jaatisen avaussanojen jälkeen julkistettiin Vuoden takoja. Arvonimen saivat tällä kertaa paikallista jätehuolto- ja koneurakointiyritystä pyörittävät Juha ja Arja Varonen. Valintaperusteina mainittiin mm. jo vuosikymmenien pituinen yrittäjäura sekä molempien aktiivinen osallistuminen kunta- ja yhdistystason luottamustoimiin.
Kiitospuheessaan Juha Varonen piti pienen katsauksen yrityksen eri vaiheista aina 1980 – luvun taitteesta nykypäivään. Yritys tunnetaan nimellä Jätehuolto Juha Varonen Ay ja sillä on asiakaskuntaa sekä Värtsilässä että Tohmajärvellä kuin myöskin Kiteellä, Pyhäselässä ja Tuupovaarassa.

Vuoden Takoja on nyt valittu aina parillisten vuosien Värtsilä-päivien yhteydessä tähän mennessä kaikkiaan 23 kertaa. Ensimmäisen tittelin sai v. 1976 kunnallisneuvos Uuno Matikainen.

Vuokko Väänänen ja Matti Jaatinen luovuttivat Takojan vasaran


Välissä hörpättiin oman pelimannimme Kuisma Lipposen harmonikkamusiikin lumoamina toiset kupit kahvia ja sitten pidettiin kyläkokous, jonka aiheena oli nyt jo opetustyöstä ovensa sulkeneen Värtsilän koulun jatkokäyttö. Kunnallista päätösvaltaa kokoontumisessa edustivat kunnanhallituksen jäsen Tommi Pesonen ja sivistystoimenjohtaja Matias Valoaho. Kunnanhallituksen tämänhetkinen voimassaoleva päätös asiassa on se, että mainittu kiinteistö on Tohmajärven kunnan omistuksessa enintään v. -21 loppuun saakka johon mennessä värtsiläisten yhdistysten toivotaan ottavan siitä täydellinen hallinnointi- ja ylläpitovastuu. Kyseessä olisi tällöin lahjoituksenomainen luovutus. Värtsilän Pitäjäyhdistys on puolestaan tehnyt päätöksen, jonka mukaan se on valmis luopumaan nykyisestä Kylätalosta ja vuokraamaan koulun samalla hinnalla jolloin sen ylläpito jäisi siis kuitenkin edelleen omistajana kunnalle. Puheenvuoroja käytettiin varsin mukavasti ja niissä kannatettiin miltei poikkeuksetta vuokramallia yleensäkin sen riskittömyyden ja etenkin suhteellisen korkeiden energiakulujen vuoksi.


Tämä kokous ei tehnyt asiassa mitään varsinaisia päätöksiä, vaan kyseessä oli enemmänkin evästys virkamiesten ja valtuutettujen suuntaan. Aika näyttää kuinka tässä nyt sitten lopulta käy; etenkin liikuntatilojen vuoksi koulu kuitenkin kiistattomasti edelleen kylässä tarvitaan!

Jussi Raerinne

2 comments for “Varosen yrittäjäpariskunnasta Värtsilän Vuoden takoja 2020

  1. Sydämelliset Onnittelut Arja ja Juha Varonen. Täältä Hämeen sydämestä Ylöjärven Viljakkalasta Tv, serkkusi Sirpa Sevenius ja hänen miehensä Jouko Sevenius. Onnellista vuoden jatkoa teille molemmille sinne rajan pintaan, ehkä vielä joskus poikkeamme sielläkin päin.

  2. Isot onnittelut teille. Lienenkö koskaan nähnyt. Olette vissiin niitä maan hiljaisia, jotka uurastavat omalla työsarallaan itsestään melua pitämättä. Onnea, kaikkea hyvää ja eläkää terveenä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *