Nykyajan Joulu


Äiti töistä rientää.
Lasta pientä potkurissa työntää.
Kaupan joulu korvissa kun soi,
Kodin jouluun kovin halajoi.

Pimennyt on aattoilta.
Kynttiläiset loistaa rappusilta.
Äiti lapset tieltään hätistelee
kiivaasti näin imuriaan käsittelee.

Kaupan laatikot, lämpimiksi ne sai isä,
piirakoista pöytään oiva lisä.
Mummo taitaa leipomisen taidon,
Niissä tuntee rakkauden aidon.

Sähkösauna kaksiossa lämpiää.
Siellä pestään varpaat sekä pää.
Sillä aikaa käykin pukki,
lahjat pienet kuusen alle tukki.

Äiti reporankana nyt makaa.
Isä lahjanamujansa jakaa,
lapset herkut massuihinsa mättää,
hiukan isällekin jättää.

Vihdoinkin on oiva aamu,
kummittele nyt ei työnkään haamu.
Nukkua saa vaikka kuinka pitkään,
unta häiritse ei huolet mitkään.

1 comment for “Nykyajan Joulu

  1. Sepä oli otsikkonsa mukainen jouluruno. Ihan just ja jetsulleen. Vaikka kuinka nopeasti meilläkin ennen käytiin joulusaunassa niin pukki oli ehtinyt käydä sillä aikaa. Vaikka nyt olin saunassa tosi pitkään niin joulupukki ei ollut vielä käynyt, eikä sen jälkeenkään. Kyllä on aika muuttunut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *