Tuberkuloosista

On taas  kaunis ja aurinkoinen päivä kun tätä juttua näin aamutuimaan kirjoittelen.
Palaisin vielä edelliseen sepustukseeni, Värtsilän Työväen näyttämön käsiohjelmaan. Sen mainostekstit olivat tyyliltään erikoisia, tuntuvat nykylukijasta jopa huvittavilta. Yksi, joka pysähdytti, oli Osuuskunta Maidon ilmoitus: ”Ostakaa maito, kerma ja voitarpeenne Osuuskunta Maito RL meijeristä ja myyntipaikoista, josta saatte aina tarkastettua, laatupuhdasta ja tuberkelivapaata tavaraa”.

Silloin, erityisesti 30- ja 40-luvuilla sairastui paljon ihmisiä Värtsilässäkin tuberkuloosiin, keuhkotautiin. Minunkin neljästä enostani kaksi sairastui. Toinen heistä oli jo hengen heitolla- siitä kuitenkin vielä elolle eistyivät.

Omasta lapsikerhostani sairastui eräs suunnilleen ikäiseni tyttö ns. ”lentävään keuhkotautiin”, eikä kestänyt kauan kun jo siirtyi tuonilmaisiin. Se mietitytti pitkään meitä muita kerhokavereita. Jostakin syystä se sairaus oli jollakin tavalla salailtava, pelottava ja hävettäväkin. Silloin painotettiin kovasti mm. hygienian tärkeyttä.

Tässä näin jälkikäteen kuulin, että tehtaan puolella kylää oli tuberkuloosiin menehtynyt kokonainen 5-henkinen perhekin.

Tuossa valokuvassa on Aira Lonkainen, kaunis nuori nainen Kakun kylästä. Hän menehtyi 19-vuotiaana keuhkotautiin. Toinenkin sisko sairastui, mutta parani.

Kerrottiin, että Airan hautajaisissa oli koko Kakun kylän väki häntä saattamassa. Kuulin myös että hienoja ruumisvaunuja oli ajanut Airan poikaystävä. Tähän muistelukseeni olen saanut luvan Lonkaisen suvun jälkipolvelta.

Tänne Kontioniemeen rakennettiin v. 1930 komea keuhkotautiparantola tuberkuloosipotilaita varten. Se tuli todella kovaan tarpeeseen, kun potilaita riitti lapsista ikäihmisiin.

Näinä aikoina taitaa tuberkuloosi olla jo voitettu kanta, tosin puhutaan joskus joistakin yksittäistapauksista. Tosin kuulin että tuolla idässä päin alkaisi tuberkuloosi nostaa taas päätään. Siitä meitä suomalaisia luoja varjelkoon.

Unohtuipa mainitsematta eräs tärkeä asia, olkoon pieni lisäys. Sotiemme jälkeen, en muista vuotta, aloitettiin Suomessa yleiset keuhkokuvaukset. Omalla kohdallani ensimmäinen kuvaus tapahtui Uudessa Värtsilässä, sitten myöhemmin täällä Joensuussa muutamia kertoja. Eikä jännitystä parantanut yhtään se, että eka kerralla kuvaava naislääkäri oli äkäisen oloinen.

Nykyisin taitaa entisessä Kontioniemen sairaalassa olla muunlaista toimintaa; on vanhuksille olotiloja, yksityisiä yrityksiä ym.

 

Tuberkuloosisairaaloita ei ehkä enää tarvita. Suurin kiitos kuuluu Albert Calmettelle, tiedemiehelle, joka keksi rokotteen tuberkuloosia vastaan.

Tietokirja kertoo, että kun sitä rokotetta ruiskutettiin, niin tauti ei enää tarttunut ihmiseen. Rokotteesta toivottiin suuria tuloksia.   –    Niin on käynyt.

 

Hilkka P

8 comments for “Tuberkuloosista

  1. Hilkka jaksaa meitä lukijoita monin tavoin sivistää.
    Kiitos siitä ja lisää odotellen🌹

  2. Minut lähetettiin sotalapsena Ruotsiin. Sinnehän otettiin vain terveitä lapsia. Suomessa ”todettiin ” terveeksi, mutta Ruotsissa jouduin sairaalaan. Varjostuma keuhkoissa. Olikohan se keuhkotaudin esiaste?
    Kolkko sairaala sai potilaan huutamaan koko keuhkojensa voimin. Ja sitä huutoa riitti. Sen jälkeen minut vietiin ”Lilla sjukhemmet”nimiseen paikkaan, jossa sitten viihdyinkin. Terveenä palasin Suomeen. Kiitoksia ruotsalaiset!

  3. Tätini Anna Tarvainen s.1921 toimi sota-aikana lottana ja sairastui keuhkotautiin. Hän nukkui pois Kivijärvellä v.1947.

  4. Monessa olen ollut mukana työelämässä ja terveys on muutaman kerran rakannut. Tiuruniemen sairaalassa todettiin minua seuraavan sairaus, joka vaatii ajoittain kirurkin vakaata kättä ja terävää instrumenttia. Ikää on tullut ja olen iloinen ajattelija kun kaikki on hyvin katse kohden tulevaisuuteen.

  5. Kiitos Hilkalle palasta Suomen historiaa.Arjen kulmasta kuvattuna.
    Aihe on minulle liiankin tuttu ja henkilökohtainen.

    Tuberkuloosin aiheuttaja Mycobacterium tuberculosis on tutkitusti elänyt maapallolla jo ennen ihmistä!
    Tubi tautina on siis ollut ihmiskunnan riesana maapallolla koko tämänkertaisen ihmisen elon.
    On löydetty yli 10 000 vuotta vanhoja ihmisen luunjäämiä joissa on ollut Mycobacterium sukuun kuuluvia sauvabakteereja.

    Suomeen tubi on rantautunut Lounais-Suomesta ja toisaalta itäinen versio Laatokan-Karjalasta.Siksi voidaan täysin epätieteellisesti ajatella että tautia olisi esiintynyt Värtsilän seudullakin keskimääräistä enemmän.
    Eikös Värtsilän naapurikunnassa Pälkjärvellä,ollut keuhkotautiparantolakin?

    Keuhkotautiparantolaoita rakennettiin 1920-luvulta alkaen Suomeen useita.Monet ovat keskellä mäntymetsiä,kaukana asutuksesta.Olen vieraillut useissa niistä.Rakennukset ovat kauniita,funkistyylisiä mutta tarinat niiden menneisyydestä ja potilaiden kohtaloista ovat surullisia.

  6. hilkka partanen auta ,auta,pyydän sua!…kerro miulle ja toisillekki,miss on/ol kakun kylä?essin vanhoist kartoista,onnistumati.tuo onneton valkoinentalo oli 30-luvun kartalla nimetty lintulan kunnalliskoiksi……..kasselin maanmittauslaitoksen karttoja, olivat suttusia kaikista karttamerkeistä eikä kestänyt suurennusta……muuten oletan ,että vuonna -71 olemme hemputtaneet käspäivää kaurilan voutilaisessa ,oli elokuun aikaan,olin nuori uivelo ja välttelin ”täti-immeisiä”,vaan armi -emäntä kehotti näytille.vänttisen tommiin tuli tutustuttua söderin vellosten ja voitilaisen tenhon kautta.

  7. Uivelolle

    Yritän saada jotain vastausta kysymykseesi. Ajetaan Värtsilän asemalta Sortavalaan menevää tietä, ja noin 4 km matkan jälkeen ollaankin Kakun kohdalla. Tien molemmilla puolilla lienee vielä jonkin verran asutusta jäljellä. Korkeat vaaramaisemat tallella.
    Mainitsemasi ”poikaporukat” tunsin päällisin puolin. Heistä Tuomo on sukulaiseni.
    Meidän perhe muutti Kaurilasta jo 1950-luvun alussa.

    Hyvää syksyn jatkoa!
    Hilkka Partanen

  8. Meillä Kaurilassa on tallella Lainan instrumentit ja pistos kalusto. Neulat ja instrumentit puhdistettiin ja desihvioitiin. Yhdet työkalut ja suurijoukko sai rokotesuojan. Se oli silloin egologista ja olisi tätäpäivää. Piikin paksuus on ollut silloin niin väljä, että sisuskin on puhdistettavissa. En kyllä tänäpäivänä menisi sille rokotusasemalle, jossa nämä välineet olisivat käytössä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *