Nostalgiaa kirkossa

Sallinette eläkeläiselle hetken – nostalgian merkeissä? On kulunut kahdeksantoista vuotta siitä, kun alkoivat eläkepäivät. Paluumuuttaja jätti hommat kotikirkossaan. Istuin sunnuntaina penkissä eläytyen seurakunnan liturgiaan, jota Antti-pappi johti. Tuntui hyvältä. Alttarille meno ja sieltä paluu sujuivat turvallisesti, kun sai tukea saarnatuolin luo laitetusta kaidepuusta. En sitä – silloin – olisi tarvinnut. Nyt se oli tarpeellinen, niinkuin näytti olevan monelle muullekin.

Alttari ei ollut piilossa polvistumiskaiteen takana. Se muistutti siitä, että esirippu on repäisty auki. On pääsy kaikkein pyhimpään. Voit mennä sinne, polvistua oikean tai vasemman puoleiselle pallille. Selkäsi takaa voivat nähdä penkkeissään istuvat, että alttarilla on Kristus leivässä ja viinissä, näkyvällä ja samalla kertaa salatulla tavalla. Tässä minulle esimakua Jumalan olemassaolosta. Olen järkeni rajalla. Se vielä riittäköön. Ehkä joskus ymmärrän enemmän. Ehkä näenkin.

Tuttava ”mummo” oli tullut Kiteeltä asti Värtsilän kirkkoon kuullakseen, että lapsenlapsi on kastettu – että tämän ja omaisten puolesta rukoillaan ja että hän voi polvistua pöytään, jossa kohtaa hänet jonka seuraajaksi lapsikin on kasteessa ristitty. Tunnen syvää yhteyttä uskomme perinteeseen, mikä näkyy myös siinä, kun ennen messun alkua kannetaan risti kastemaljan viereen.

Sivualttari

Kotikirkon rakkaudesta kertovat kaksi alttaritaulua. Sivualttarin taulu on Pietarissa asuneiden värtsiläisten lahja kotikirkkoonsa. Se pelastui sodassa tuhotun kirkon seinältä nykyiseen kirkkoon, johon entinen värtsiläinen kauppaneuvos lahjoitti uuden alttaritaulun. – Mielestäni näiden taulujen paikat ovat nyt kohdallaan. Niiden sijoittamisesta kuultiin myös seurakuntalaisten mielipidettä, minkä jälkeen tehtiin lopullinen päätös.

Kastemaljan takana kuorissa on mahdollisuus antaa tukensa lähetystyölle – sytyttämällä kynttilän Värtsiläisten seuran lahjoittamaan kynttelikköön.

Antti-papilla oli yllään messukasukka ja sen päällä stola. Ne – niinkuin muutkin liturgiset asut albaa lukuunottamatta – on lahjoituksilla ja talkootyöllä hankitut. Kasukan etu- ja selkäpuolella – ruusuke ja risti – on saatu Taipaleen ortodoksisesta kirkosta. Ne oli poistettu käytöstä – muistaakseni papin feloonista – ja sain ne kirkkoherralta, joka sanoi tietävänsä, että minulla on niille käyttöä. Sellainen löytyikin kolmekymmentä vuotta myöhemmin Värtsilän luterilaisessa seurakunnassa. – Mutta jäljellä on iso haaste. Kun näen tuon kasukkamme – sen ruusukkeen ja ristin – pohdin, milloin luterilainen, ortodoksinen, katolilainen, anglikaaninen, metodistinen, adventistinen, babtistinen, helluntailainen… voivat vierailla toisen kirkon ehtoollispöydässsä ? Värtsilän kirkon messukasukka on – eräänlainen – ”huutomerkki”. Ja kehotusvihje rukoukseen kirkon ykseyden puolesta.

Messun lopussa nousimme kiittämään laulamalla: ”Maksettu on velkani mun. Ylistys olkoon ristiinnaulitun.” – Tämä laulu opittiin Värtsilässä 1990-luvulla, ja se sai sittemmin paikkansa virsikirjan lisävihkossa numerolla 960 – marraskuun 4. päivänä vuonna 2015.

Pääalttari ja sen yllä oleva alttaritaulu

Loppuvirren jälkeen poistuimme kirkkosalista kotimatkalle – ristin perässä. Miksi ristin perässä?
Vastaus löytyy Evankeliumista Luukkaan mukaan, siitä evankeliumista, josta luetaan tuttu kertomus Jeesuksen syntymästä. ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua…” (Luuk.9:23—).

Tämän kirjoitukseni yksi motiivi on se, että 15.10. tulee kuluneeksi 28 vuotta äitini kuolemasta, äitini joka houkutteli minut kirkkoon – varmaankin äidinrakkaudessaan toivoen, että saisin evankeliumin tartunnan. Eräässä runossani olenkin kirjoittanut:

”Muistan sinua, äiti,
kun polvistun ehtoollispöytään.
Alttarin kehä jatkuu sinne,
minne en voi vielä nähdä.
Sinä näet ja näit jo silloin.
Sinun nimesi Maija on samaa sanajuurta
kuin Marian ja Mirjamin.
Äidinkielellä se tarkoittaa:

Näkijätär.”

Kuvassa on Värtsilän Leminrinteen kalmismaan suurikokoinen risti Pyhäinpäivän iltahämärässä 2019
Värtsilän hautausmaan risti Pyhäinpäivänä 2.11.2019
Kuva: Alpo R

9 comments for “Nostalgiaa kirkossa

  1. Entinen suntio puhuu järkeä.
    Pitää se kritiikki kestää

  2. Kiitos Erkki!
    Lämmin ja kaunis kirjoitus kotikirkosta.

  3. Kiitos Erkki Lintunen <3
    Todella kaunis ja koskettava kirjoitus.
    Samalla kerrot menneen ajan historiaa, joka usein muuten unohtuu.
    Tuollaisia muistoja, kirjoituksia on mukava lukea.
    Siinä Värtsilän kirkossa ovat enoni ja tätini aikoinaan käyneet rippikoulunsa.

  4. Sivualttarin kaksi kynttelikköä ja saarnatuolin kirjaliina) ovat ”evakossa” poltetusta kirkosta. Mitä kirjaliinassa lukee? Iso kirja – raamattu – on Lauri Saloheimon suvun lahjoittama perheraamattu. – Sekin mainittakoon, että sivualttari ja lukupulpetti ovat kotiseutuneuvos Otto Rummukaisen pojan – Veikon tekemiä.

  5. Pitää vielä jatkaa tarinaa. Hämmennys mielessä. Kuitenkin.

    Veikko Larkas oli merkittävä kirkkojen suunnittelija. Värtsilän kirkko maalataan ensi kesänä. Toivottavasti silloinkin sää suosii, niinkuin oli suotuisa menneenä kesänä, jolloin kirkko olisi maalattu talkootyönä, jos olisi saatu siihen lupa. Mutta hyvä näinkin, vaikka maksaa vähän enemmän ensi kesänä.

    Toinen Larkaksen kirkko on Valkeakoskella. Se kuuleman mukaan Kirkkohallituksessa suoritetun äänestyksen jälkeen – puretaan. Purkuhalun takana on selvästi teologinen tarkoitus: jumalanpalvelus ei ole seurakunnan elämän keskus -dynamo – niinkuin se on ollut pari tuhatta vuotta siitä alkaen, kun Jeesus asetti ehtoollisen.

    Meidän olisi syytä ottaa oppia ortodoksisesta kirkosta, joka jaksaa kutsua liturgiaan seurakunnissaan, joissa voi olla useita kirkkoja tai tsasoneita.

  6. Hyvät värtsiläiset! Muistakee iänestee seurakuntavualeissa!

  7. Tänään pyhäinpäivänä elin suurta nostalgiaa. On pakko kirjoittaa siitä. Kävimme Leminrinteen hautausmaalla. Äidin hautajaisista tuli tänään kuluneeksi tasan 29 vuotta.

    Laskeuduimme rinnettä alas kirkolle. Seurakuntakodissa vietimme messua. Tasan 29 vuotta sitten äidin muistotilaisuutta.

    Äidin muisto on minulle pyhä asia. Hän houkutteli minut eräänä sunnuntaina kirkkoon. En kääntynyt Parkkosen mökin kohdalta vasemmalle ja sitä myöten urheilukentälle kilvoittelua harjoittelemaan. Istuuduin kirkonpenkkiin jumalanpalveluksen menoja opettelemaan. Jäin koukkuun. Leino Hassisen ohjauksessa teologiseen tiedekuntaan. Sitten Hämeen ja Etelä-Karjalan kautta Pohjois-Karjalan maakunnan Tohmajärven kunnan Värtsilän pitäjän Kaustajärven kylään – Universumin Helmeen liki rajaa Suomen puolelle. – Tällainen muistelu heilui mielessäni messun aikana – samalla, kun keskityin sen hetken olennaisimpaan: ehtolliseen salaisuuteen.

    Tasan 29 vuotta – äidin muistotilaisuuden aikana – päättyi hakuaika synnyinseurakuntani kirkkoherran virkaan. Soitin tuomiokapituliin ja kuulin, että olin ainoa hakija. – Tuskinpa olisin tänne päätynytkään, jos joku toinenkin olisi ollut paikasta kiinnostunut!

    No, niin, nostalgiaa lisäsi myös kirkkomme ulkokuori. Kesällä maalatut seinät ”lämmittivät” sydäntä. Kiitos seurakunnalle – Kirkkohallitukselle ja 12 200 euron lahjoittajille – ja talkoolaisille, joiden käytössä kului toistaiseksi vielä laskematon määrä euroja!!! — Värtsilän kirkon historia on täynnä lahjoituksia — ja kotiseuturakkautta.

    Palaan vielä hautausmaalle. Siellä paloi kolme valoa keskusristin ympärillä. Aikoinaan ne valot asennettiin liturgisin perustein. Risti on Pyhän Kolmainaisuuden keskellä. Luomisen ja lunastuksen täyttymys tapahtui ristillä. Siksi – hautausmaan pimeydessä – loistaa valo. Se on toivon valo. – Tämän valon ylläpitokustannukset ovat halvat verrattuna sen viestiin. Kun ajat pimeällä Leminrinteen hautausmaan ohi, näet evankeliumin. Siihen ei tarvita papin saarnaa ja matkakorvauksia. – Kun kirkkomme viilenee pelkäksi kesäkirkoksi, on perusteltua pitää Leminrinteen hautausmaan keskusristi valaistuna kolmella lyhdyllä. Ei se ole ainakaan rahasta kiinni.

  8. Tämä pyhäinpäivä osaltani päättyi radion äärellä. Sävel on vapaa -ohjelma tarjosi kokoelman kaunista kirkkomusiikkia. Kiitos!!!

  9. Lisäsin kuvan Värtsilän Leminrinteen hautausmaan rististä. Kalmismaa oli kaunis ja hiljainen. Mielestäni jopa juhlallisempi kuin jouluna.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *