Pohjois-Karjalan Rajavartioston erikoisuus rajaviesti hiihdettiin ensimmäisen kerran pian sodan jälkeen. Rajaviesti oli rajakomppanioiden välinen kilpailu, joka hiihdettiin yhtämittaisena viestinä vuoron perään etelästä pohjoiseen ja päin vastoin. Viestin tarkoituksena lienee olut rajamiesten fyysisien kunnon ylläpito ja komppaniahengen vaaliminen. Viesti hiihdettiin kaksimiehisin partioin, jonka varustuksena olivat sukset ja suksenvarakärki mahdollista suksirikkoa varten. Molemmilla partioase ja tuolloin se oli rynnäkkökivääri. Lumipuku ja yö osuuksilla otsalamppu. Puukko ja suksivoidetta. Latu noudatti pääosiltaan niin sanottua rajavyöhykkeen takarajan tarkastuslatua, mutta Ilomantsin alueella Ilajalta – Hattuvaaraan ja sieltä Kivivaaraan latu oli vain rajaviestiä varten, koska Hattuvaaran vartioasema oli noin 16 km sisämaassa rajalta. Rajaviesti lähtö ja maali sijaitsi voronperään Valkeavaaran tai Kivipuron vartioasemilla. Viestissä oli tuohon aikaan noin 17 osuutta ja viestin vaihdot vartioasemilla. Viestin kokonaismatka oli noin 320 kilometriä.
Rajaviestin osuudet olivat perinteisesti seuraavasti: Tohmajärven rajakomppanian alueella Valkeavaara – Välivaara / Välivaara – Musko / Musko – Ratavartio ( Värtsilä ) / Ratavartio – Kaustajärvi / Kaustajärveltä viesti siirtyi Ilomantsin rajakomppanian alueelle Kiitsajärven vartiolle.
Kiitasajärvi – Mutalahti / Mutalahti – Nehvoniemi / Nehvonniemi – Haapavaara / Haapavaara – Möhkö / Möhkö – Leminaho / Leminaho – Ilajanvartioasema / Ilaja – Hattuvaara / Hattuvaara – Kivivaara / Kivivaarasta hiihdettiin Liekasan rajakomppaniaan Inarin vartioasemalle ja osuus oli noin 42 kilometriä pitkä.
Inarinvartio – Kokkojärvi / Kokkojärvi – Ruunaa / Runaa – Kivipuron vartioasema.
Hyvissä ajoin ennen viestiä rajakomppaniat pitivät omia karsintakilpailuja tarkoituksena saada hyvin samankuntoiset miehet pareiksi viestiin. Niin meilläkin Lieksassa olivat kahdet karsinnat, joiden perusteella parit valittiin ja heille sopivan pitkät osuudet. Minulle valittiin pariksi hieman vanhempi sitkeä Leppäsen Pentti ja osuudeksi Kaustajärven vartiolta – Kiitsanjärven vartiolle, pituudeltaan noin 25 kilometriä. Tämän osuuden saimme hiihdettäväksi osin senkin takia, että Kaustajärvellä asuneena tunsin osuuteni maastoa ja silläkin oli merkitystä vauhdinjaon suunnitteluun.
Rajaviesti vuonna 1966 hiihdettiin maaliskuun 29 – 30 päivä ja hiihtosuuntana etelästä pohjoiseen. Lieksasta lähdimme liikkeelle edellisenä päivänä kuorma-auto Pedfordin lavalle rakennetussa kopissa, jossa oli rautakamiina lämmityslaitteena. Auton koppi täyteen miehiä varusteineen ja matka etelään alkoi. Ensimmäinen pysähdys oli Ilomantsin puolella ja partiot jäivät omille osuuksilleen ja näin eteenpäin kunnes viimeinen pari miehiä oli Valkeavaaran vartioasemalla.
Joku minun ikäryhmään kuuluva muistanee sen, jotta talvi 1966 oli pakkastalvi eikä suojasäitä ollut koko talveen. Ensimmäinen vesikeli alkoi viestin aloituspäivää vasten yöllä ja aamulla oli pari astetta lämmintä. Hieman satoi lumiräntää eikä vartioasemilla riittänyt ladunavaajia koko hiihdettävälle osuudelle.
Samaa osuutta meidän kanssa hiihtivät Tohmajärven partio viestinviejinä Karhisen Antti ja hänen partioi kaverin nimeä en muista. Ilomantsista oli Oinosen Tauno ja hänen kaverinsa nimeä en myöskään muista. Vartioaseman puhelimeen tuli jokaiselta vaihdolta tieto siitä kuka johtaa ja osuusajat. Niinpä tiesimme viestin ohitettua Ratavartion, jotta hieman yli tunnin päästä on meidän vaihto käsillä.
Viesti saapui Kaustajärvelle noin klo 17 maissa ja Tohmajärven partiot olivat jättänyt muita minuutti tolkulla. Me pääsimme seuraavina ladulle ja Pentin kanssa olimme sopineet tasaisesta hiihtovauhdista, jolla matkaa tehdään. Ilomantsilla oli ollut suksirikko ja sen varakärjen paikoilleen asettaminen vei ylimääräisiä minuutteja aikaa.
Räntä sade ja avaamaton latu teki sen, että kärjessä hiihtäneillä oli olematon suksen luisto. Tavoitimme Tohmajärven partion Talikkajärven vartion jälkeen ja siirryimme johtoon. Ei tarvinnut montaa sataa metriä hiihtää kun huomasi mitä se ladun avaaminen merkitsi hiihtovauhtiin. Tohmajärven partio, joka hieman jäi meistä ohitettuamme heidät hiihti nyt meidän kantaan ja peräkkäin hiihtelimme viimeiset kilometrit Kiitsajärven vartiolle viestin vaihtoon. Ilomantsinkin partio tuli pian sekin ja Oinosen Tauno totesi suurikokoisena miehenä ladun pettäneen suksen alta ladun sivuille ja se teki hiihdosta hankalaa.
Osuuden hiihtoaikojen jälkeen jaettiin jokaiselle partiolle palkinto sen mukaisesti kuinka aikaa käytti osuuteensa. Olimme Keijon kanssa nopeimmat ja selitys siinä, ettei keulassa päässyt alta pois ja takimmaisena hiihtänyt partio ei pystynyt hyödyntämään asemaansa hiihtää avatulla ladulla.
Se rajaviesti jatkuikin sitten Kiitsajärven jälkeen peräkkäin hiihtona, kärjessä hiihtäen ei päässyt toisilta karkuun ja ne osuusvoitot jaettiin sitten siten, että muutama sata metriä ennen vaihtoa latua pidettiin auki sen veran, että loppukirille jäi pieni pätkä avattua latua.
Näin myös viestin viimeisellä osuudella ennen Kivipuron vartiolle tuloa latua pidettiin avattuna parin kilometrin verran. Sen kirikilpailun voittivat Ilomantisin partio Erkki Salmisen johtamana.
Tuon jälkeen hiihdin monta muutakin rajaviestiä ja lienen yksi harvoista rajamiehistä, joka on hiihtänyt viestiä jokaisen rajakomppanian edustajana. Tohmajärven puolesta hiihdin 1980 luvun alussa Halosen Veikon kanssa Talikkajärven vartiolta – Saarivaaran vartiolle. Sinä talvena flunssa-aalto sekoitti etukäteen tehdyt valinnat. Silloin partioparit valittiin sen mukaisesti kuka kyseisenä päivän pystyi kutakuinkin osuutensa hiihtämään. Sama tilanne oli kaikilla joukkueilla. Viimeinen viestini oli Ilomantisin edustajana ja osuutena Möhkön vartiolta – Leminahon vartiolle. Sillä kertaa saimme hiihtää jääkelillä ja otsalampun valossa ja vauhti tuntui jokaisessa alamäessä tosi huimalta.
Rajalautanen puusta muotoiltu ja visapuinen karhunpää lautasen keskellä oli kapteeni Otto Pitkäsen lahjoittama muistopalkinto jokaiselle rajaviestiä kymmenkertaa hiihtäneelle rajamiehelle. Sellainen minullakin on tallella. Varmaan eniten rajaviestejä hiihtänyt rajamies lienee Tohmajärven komppaniassa palvellut rajavartija Teuvo Manninen. Ilmeisesti Teuvolta ei jäänyt yhtään rajaviestiä väliin palveluaikanaan.
Aika usein ne sääolosuhteet olivat rajaviesti aikaan koettelevia, jos viesti oli maaliskuun alussa saattoi yöllä olla pakkasta kolmisenkymmentä astetta ja -kuun loppupuolella vesiräntä sateessa. Kerran siellä 1970 luvun puolella hiihdettiin rajaviestiä ”rönttäkelissä”. Silloin viimeisellä osuudella Ruunaalta – Kivipurolle partiot hiihtelivät peräkkäin ja siinä rämpiessä pohtivat onko mitään mieltä ratkaista tätä peräkkäin hiihdettyä viestin voittoa viimeisten satojenmetrien loppukirillä. Partioiden johtajina olivat Tohmajärveltä Arvo Kinnari, Ilomantsista muistini mukaan Helke Kosunen ja Lieksasta Jorma Kinnunen. Partion johtajat päättivät tehdä yhtäaikaisen maalin tulon. Viimeisellä kilometrillä he käskivät partiomiehensä hiihtämään maalin etupuolellaan ja sitten kolme miestä hiihtivät yhtä aikaa maalilinjan ylitse. Pohjois-Karjalan Rajavartioston komentaja Eero Naapuri suuttui näkemästään. Lausui muutaman valitun sanan ja totesi, ettei nyt kiertopalkintoa jaeta vaan hän vie sen mukanaan Onttolaan, nousi autoon ja lähti pois.
Tuolla ratkaisulla oli sellainen merkitys,että sen jälkeen ”rönttäkeleillä” meni pari moottorikelkkaa partioiden edellä tallaten uraa ja vetäen latuhöylällä ladun auki. Nyt viestin voitto ratkaistiin oikeasti matkan aikana hiihtämällä.
Verkkovärtsiä lukee moni rajaviestiä hiihtänyt eläkkeellä oleva rajamies ja pyydänkin täydentämään tätä kertomustani omilla muistikuvillaan rajaviestistä.
Kalevi Tikka
Rajaviestin kulkua kävimme me lapset katsomassa Kaustan vartiolla ja veikkasimme keskenämme sen hetkisen tilanteen mukaan kuka voittaa. Hiihto oli aina ykköslaji kylän nuorten ja lasten keskuudessa. Monesti nykyään mietitään miksi nykyään Suomen hiihdon kärki on niin kapea? Meillä pienen kansan nuoret ja lapset harrastavat niin monia lajeja. Tärkeintä on että harrastetaan ja ollaan liikunnassa osallistujia.
Noinhan ne Rajaviestit meni. En koskaan hiihtänyt, mutta kovasti niitä etänä seurattiin. Tulin Rajan palvelukseen syksyllä 63 ”vähäksi aikaa, kokeeksi”. Koeajan jälkeen pääsin aikanaan sieltä reserviin eli eläkkeelle.
Osallistuin Rajaviestiin tuloksia välittäen. Koska olin viestimiehiä niin olimme aina Rajaviestin aikaan päivystäjinä koska tulokset välitettiin sähköttämällä. Rajaviestiin liittyvä tehtävämme oli myös tinata otsavalaisimiin paristot. Litteitä 4,5 voltin paristoja tinattiin 6 kpl yhteen.
Viimeisimmät Rajaviestit lienee hiihdetty hyvillä laduilla Lykynlammen laduilla. Eli niillä laduilla, joilla Onttolan varusmiehetkin hiihtävät. Värtsissä on ollut rajaviestistä juttu aikaisemminkin. Ainakin tämä Rajavartioston tiedotteeseen perustuva juttu vuodelta 2012, mahdollisesti muitakin.
https://www.vartsi.net/2012/03/15/tohmajarven-rajavartioasema-voitti/
Kaikella on aikansa niin vanhamuotoisella rajaviestilläkin. Ensin sitä typisteltiin ja lyhennettiin. Sitten kun henkilöstö väheni Lieksan ja Ilomantsin alueella vähimpään mahdoliseen niin eihän siitä mitään oikeaa kilpailua enää tullut. Lopetin vuosia sitten rajaviestin seuraamisen kaikilta osiltaan.
Joskus on mukavaa muistella aikaa jolloin miehet olivat kovakuntoisia ja maastossa liikkumaan kykeneviä sotilaita. Rajaviestin ”kunigasosuus” Ilomantsin Kivivaarasta – Lieksan Inarinvartiolle yli 40 km kysyi oikeasti kuntoa ja monta kertaa se partion heikompi jäsen tuli hoippuen vaihtoon. Mutta aina vaihtoon omin voimin.
Ratavartiolla lapsena asuneena aistin rajaviestin tunnelman vieläkin.
Kevät alkoi rajaviestistä ja oli tosi hieno hiihtää rajaviestilatua sen aikaa kun se huippukunnossa oli.
Osa koulumatkasta taittui tuota latua myöden.Talitiaiset lauloi,aurinko paistoi ja pajunkissoja oli kaikkialla 🙂
Eikä yhtään aika tässä kultaa muistoja….
Rajaviestiä hiihdin vuonna 66 20 kymppisenä välillä Ruunaa – Kivipuro Tohmajärven joukkueessa.Keli oli polveen upottava, Särkkävaaran jälkeen pidimme tuumaus tauon. Kukaan ei ollut halukas polkemaan latua. Minä lähdin kun rupesi kylmä tulemaan. Uhrautuminen kostautui, minä sippasin täysin hyvä kun pääsin maaliin. Korhosen Kyösti parini otti kivärini loppumatkasta että pääsisin perille.Sama tahtui myös Lieksan Turusen Kainolle Kuhan Eero sai toisen aseen. Ilomantsin pojat Hämäläisen Lassi ja Salmisen Erkki peesasivat valmiilla latusella n. 100m päässä. Viimeisessä mäessä pojat porhalsivat ohi meistä ohitse täysissä voimissaan.Loppu järjestys Ilomantsi, Tohmajärvi ja Lieksa. Vuonna 67 hiihdin parinani Erkki Svanberg välin Kivipuro – Ruunaa jonka voitimme. Vuonna 68 hiihdin parinani Markku Saukkonen Nehvonniemi – Möhkö yö osuus. En muista muiden joukkueiden nimiä enkä järjestyksiä.
Ei rajaviestiä hiihdetty ilman kommelluksia. Täältä Tohmajärveltä eläkkeelle jäänyt Laatikaisen Reino kertoi kun hän hiihti Keihäsen Pentin kanssa väliä Möhköstä – Nehvoniemeen, niin vaja pari kilometriä enen Nehvoa oli joki ja kapea silta. He tulivat hankikelillä hyvää vauhtia enen silttaa olevaan jyrkähköön mutkaan. Minulla kanttasi suksi ja ajauduin ladulta ulos ja sitten jokeen kasvinkumppania myöten. Onneksi en kaatunut, mutta meni siinä aikaan kun sieltä joestä pois pääsin.
Se oli vissin Puikkosen Pekka, joka hiihti Inarista – Kivivaaraan väliä ja kovassa pakkasessa. Pekka kertoi kun loppumatkasta otsalampun valossa hiihtäessä silmät rasittuivat niin, että loppumatkasta ladun näkeminen kävi mahdottomaksi. Hiihdin kaverin selän mukaisesti ja koko ajan jännittäen pystyssä pysymistä. Siitä hiihdosta jäi hänelle silmiin arkuus pakkaseen.
Vaihtoehtoisella reitillä, isä kertoi silloin rajaviestin alkutaipaleelta kun hän oli katsomassa viestin vaihtoa Kaustajärven koululla ( vartioasema oli koulun tiloissa ). Tohmajärvi tuli ensin vaihtoon ja lähtivät kohti Ratavartioita ( Värtsilän vo ) kadoten näkyvistä enen seuraavan partion tuloa. Ne vartioaseman jälkeen hiihtivätki rahtitielle, joka meni salon poikki Kejosen kohdille ja siitä rajaviestiladulle. Partio voitti osuutensa monella minuutilla, sillä rahtitiellä oli helppoa hiihtäää verraten latuun ja siihen, että valolamppuna oli se perinteinen sotilaslamppu kolmella värivalolla.
Me ollaan kai Joren ja muiden vastaavien kanssa ainoita, joille Rajaviestistä on jäänyt pelkästään ihania ja nostalgisia muistoja, koska meidän ei ole tarvinnut rämpiä siellä hiihtämässä.
Muistan kun olin päivystäjänä Lieksan Rajassa ja hiihtämästä tuli punasilmäisiä hiihtäjiä. Ei ollut vitsit herkässä pojilla. Itselle jäi sellainen muistikuva, että se pisin 40 km osuus sattui AINA yöosuudeksi. Muistikuviini saattaa vaikuttaa se, että olin tekemässä otsavalaisimiin patterit, ja niiden kestäminen 2-3 tunniksi oli aika haasteellista.
Tuo Rajaviestin sattuminen ”rönttäkeleille” eli niin pitkälle kevääseen kuin suinkin mahdollista johtui varmaan siitä, että ensin oli hoidettava kaikki tärkeät edustustehtävät, kuten kuten Puolustus – ja Rajavartiolaitoksen mestaruuskisat. Ja edustusta taisi olla myös MM tason kisoissa.
En tiedä, hiihdetäänkö nyt enää minkäänlaisia Rajaviestejä mutta vuosia takaperin kun mainittu tapahtuma siirtyi Lykynlammelle, niin meilläkin oli kerran Reserviläisyhdistyksenä tarkoitus osallistua B – sarjan 3 x 5 km:n hiihtoon.
Emme kuitenkaan ehkä yllättäen saaneetkaan joukkueeseemme kolmatta hiihtäjää; minä ja Turusen Pauli lupauduimme lähtemään, mutta kolmanneksi mieheksi kysymäni Kinnusen Pekka oli jo muistaakseni kerinnyt lupautua johonkin evp – porukkaan.
Tulipahan noiden kommenttien perusteella sellainen fiilis että” tärkeitähän ei ole voitto vaan jalo kilpa”.
Nykyään mennään helikopterilla. Ainakin tästä meidän päältä pöristellään pari kertaa viikossa tai useamminkin. Oon oppinut Onttolan ja Niiralan suunnat tietämään.
Mistuupa mieleeni tuo Juhanin mainitsema vuoden 1967 viestiosuus Kivipuro-Ruunaa räntäkelissä. Hiihdettiin pitkälti porukassa. Tohmajärven pojat Juhani ja Erkki keulilla. Kirjavaisen Aimo ja minä seuraavina, Perässä Lieksan pojat Taipale ja Kajava. Välillä pysähdyttiin, kun Tohmajärven pojat vaativat muita ladun aukaisijoiksi. Nojailtiin sauvoihin ja avaajia ei vaihdettu, kun takana luisti paremmin. Keli oli avaajille niin takkuinen, ettei rakoa perässähiihtäjiin syntynyt. Muutama kilometri ennen Ruunaata huippukuntoiset Erkki ja Juhani nykäisivät. Meidän tavishiihtelijöiden oli annettava periksi. Itse tulin Ruunaalle viimeisenä, 4,30 minuuttia kärkiparille hävinneenä. Jos olisi ollut hyvä keli, olisimme hävinneet vieläkin enemmän.
Mieliinpainuvin rajaviestiosuus on kuitenkin ollut väli Mutalahti-Nehvo. Maaliskuinen kevätkeli 60-luvun loppupuoliskolla. Vuotta en muista. Jäällä vettä ja sohjoa noin 15 cm. Käytiin kokeilemassa. ei voinut hiihtää. Tannisen Martin kanssa päätettiin, että jääosuudet juostaan sukset ja sauvat kädessä. Niin tehtiin. Juostiin Mutalahdesta Ostronsaareen. Jalanjäljet olivat puolen neliön kokoiset, kun sohjo loiskui monojen alta. Ostronsaaren maaosuus hiihdettiin ja taas juostiin jääosuus Nehvoon. Oltiin pojat aika märkiä perillä. Voitettiin osuus ja päästiin lämpimään saunaan. Juoksemallakin joutui näinollen rajaviestiosuuden osittain hoitamaan.
Terveisiä Juhanille ja Kaleville!
Aarno S
Kiitos Aarno muistelustasi. Kerronpa erään ei rajaviestiä hiihtävän rajamiehen kommentin ladun tekemisestä ( ei ollut moottorikelkkaa ladun pohjaamiseen). Vartiopäällikkö lähettää partion kunnostamaan rajaviestilatua, partion johtaja esittää, ”eikö voisi ruuvata pariin suksipariin siteet poikittain niin saisi sitä latua polkea kasvot menosuuntan.” Vartoiopäällikkön ohje, että on latua pohjustettava polkemalla sukset viistosti poikittain ja toinen mies toisin puolin. Sanottin ristisuksella polkemiseksi.
Tervehdys Kalevi!
Havaitsin tämän mielenkiintoisen rajaviestin historiaa käsittelevän juttusarjan ja innostuin siitä kysymään, että voisiko tuon julkaista Pohjois-Karjalan Rajamieskillan ja Raja- ja Merivartiojoukkojen perinneyhdistyksen kotisivuilla?
Reijoj