Pojat oli komennettu pellolle lanttuja harventamaan. Eihän homma mieluista ollut, mutta jotain oli sentään luvattu palkaksi. Aamupäivä meni ahertaessa. Kun työ oli sujunut pelleilemättä ja lantut säilyneet kujeilta, saivat Mauno ja Matti palkaksi muutaman markan.
Mutta ei aikaakaan, kun markat alkoivat poltella taskun pohjilla. Niin pojat päättivät lähteä ostoksille. Haettiin polkupyörät ja ohjattiin menopelit kohti Pykälävaaraa ja Sarion Pekan kauppaa.
Mitenkä siitä Pekasta tuli Sario, eikös se ole oikeasti Kontkanen? uteli Matti vanhemmalta veljeltään.
-No, saahan sitä nimiä vaihdella. Jospa se Sario oli Pekasta nätimpi nimi.
-Niin, ja onhan se lyhyempi kirjoittaa, lisäsi vielä Matti, joka ei pitänyt kaunokirjoituksesta koulussa yhtään.
Mennessä jo vähän keskusteltiin kaupanteon kohteesta. Mauno halusi ”koknakkii”, mutta Matin teki mieli ”riksraksia”. Nyt ei pastillit kelvanneetkaan. Vähän taisi poikia pelottaakin, kun tiedettiin, että kauppiaalla, sillä Sarion Pekalla, oli ase tyynyn alla. Matti ei oikein ottanut uskoakseen, mutta vanhempi veljes vakuutti nähneensä luodin jälkiä katossa, siinä sängyn yläpuolella. Matti päätti tarkistaa asian , kun päästäisiin perille.
Nyt näkyi jo pärekattoinen talo. Patsolanmäeltä olikin alamaata saanut huristella hyvän tovin, joten matka oli sujunut nopeasti.
Hyvät päivät toivotettuaan pääsivät pojat kaupantekoon. Siellä sängyn alla näkyi olevan vaikka mitä! Oli sokeripaketteja, suolaa, tulitikkuja ja Mauno taisi nähdä riisipakettejakin. Matti sen sijaan tähyili kattoa. Taisi siellä olla joitain reikiä!
Kotimatkalla keskustelu viipyi vielä kauppiaassa.
-Ei se taida mikään rikas mies olla vaikka kauppias onkin, sanoi Matti.
-Miten niin? ihmetteli Mauno.
– Kun se sanoi, että ”ei köyhän pellot sovi olemaan kuin syrjällään”.
-Rinteessä ne Pekan pellot ovat, mutta eihän sillä ole elikoitakaan. Mitä se pelloilla tekisi? Käyhän se päreitä höyläämässä. Huomasitko, miten sen paita oli mahan kohalta pihkassa. Ei semmoinen lähe pesussakaan. Ja sormetkin siltä oli menny höylätessä. Mie en ainakaan rupea päreitä höyläämään.
Kotiin palatessa olikin enemmän ylämäkeä. Siinä tarvittiin jo lisäenergiaa. Niin hupenivat ostokset livakasti poikien vatsaan. Kotona odottikin jo ruoka pöydässä. Hyvin teki kauppansa höyryävä keitto karamellien ja vohvelien syönnistä huolimatta.
Irene Peuhkurinen
Kiva juttu Ireneltä näin vuoden alkajaisiksi.Hyvää uutta vuotta kaikille Värtsin kirjoittajille ja lukijoille!
Olisiko jollakin tietoa, miten Pekka tavarat kauppaansa hankki. Polkupyörällä Kemiestä? Lainasiko hevosen jostain? Onko joku lukijoista käynyt hänen kaupassaan?
Minun tietääkseni Pekka haki tavarat pyörän tarakalla Tohmajärveltä tai Saariosta koska Pykälävaaran tietä ei vielä ollut. Silloin kun minäkin olin tekemässä Pykälävaaran tietä, (noin 1960) niin hänellä oli mopo. Pekka myi näitä hyödykkeitä pikkuisen halvemmalla kuin oikeat kaupat. Kuulemani mukaan Pekka piti kauppaa sen vuoksi, että hänellä olisi käynyt vieraita silloin tällöin. Joskus Rummukaisen Oton kotona käydessäni kävin hänen asialla ostamassa jotain tavaraa. Tavallisesti kahvia tai sokeria.
Toimisikohan tuo kauppaidea nykyisinkin?? Jos nyt haluaa jotain vielä vähän halvemmalla, niin se tilataan netistä. Tavara tulee sieltä jostain eikä itsekään tarvitse mennä kaupalle.
Saarion Pekka osti kahvit ja sokerit Tohmajärven aseman kaupasta.Olin työssä Sisäkarjalan varastolla siihen aikaan viisikymmen luvun lopulla.Tytöt jauhoivat Pekalle kahvit valmiiksi useita kiloja kerralla.Pekka vei ne kotiinsa pyörällä
Pekka Sario oli aikamoinen persoona. Tutustuin häneen jo viisikymmentäluvun lopulla. Hän oli meillä majoitettuna yhtenä kesänä ollessaan Kymi-yhtiölle tekemässä ropsia. Meitä ihmetytti, minkä takia hän oli propsia tekemässä ? Ilmeisesti hän halusi saada tienestiä oman varallisuutensa lisäksi. Pekka oli hyvin varoissaan oleva mies. Ulospäin hän oli hyvin vaatimaton. Pekka kulki polkupyörällä Tervavaaran ja Pykälävaaran välin.
Ollessani Värtsilän Yhteishyvällä kuusikymmentäluvulla töissä vein monesti hänelle tavarankuljetusmopolla tavaraa. Valikoimissa hänellä oli ainakin: Kahvi, sokeri, tupakka, limonaadi ja pilsneri (0,5 l/pullo). Pekan tuotteiden hinnoittelu tapahtui seuraavasti: Hän sai kaupasta määrätyn alennuksen ja tuotteisiin hän lisäsi oman ”katteensa”. Myyntihinta
oli useimmalla tuotteilla hiukan halvempi kuin kaupasta ostettuna. Pekan ”myymälä” ei ollut siistimmästä päästä, mutta asiakkaat eivät valittaneet . Luultavasti Pekka oli mielissään kun hänellä kävi ostajia joitten kanssa voi vaihtaa kuulumisia.
Kiitoksia, Pauli, lisätiedoista! Paikallishistoriaa pitäisi saada enemmänkin lehden palstoille.
Tuli mieleen nuo kuumat markat taskussa.. Meilläkin on käynyt nuorisoa kesälomillaan. Joskus olisi tarvinnut jotain pientä kauppatavaraa, olisiko ollut purkki maitoa tai jotain, mutta kun kauppaan on viisi kilometriä niin ei kukaan halunnnut lähteä polkemaan pyörällä niin kauas. Tehtiin siinä jotain pikku askareita ja annoin jokaiselle palkaksi euron tai pari.
Jonkun ajan päästä poikia ei näkynyt missään. Myöhemmin selvisi, että kaupalla olivat käyneet eikä matka ollut edes pitkä vaikka jokaiselle ei ollut edes pyörää.