Värtsilän laaksossa sijaitsevissa sähkölinjoissa voi nähdä roikkumassa eri väreissä välkehtiviä ”koristeita”. En tiedä, mikä on mainitun vempeleen oikea nimi, mutta itse olen ristinyt sen kotoisasti hanhihyrräksi. Sijoitustiheys näyttäisi olevan kuutisen kappaletta per tolppaväli.
Laitteen idea on kuitenkin siinä, että vapaana riippuessaan se värähtelee ja pyörii jo hyvin vähäisenkin ilmavirran voimasta. Ryhmittäin peltojen yläpuolelle sijoitettuna sen tarkoitus on auttaa mahdollista linjoja päin pyrkivää suurikokoista siivekästä havaitsemaan vaaran riittävän ajoissa.
Miksi näitä sitten on asennettu nyt jo ainakin kahtena kesänä Värtsiläänkin yhteensä melkoinen määrä? Tällekin – niin kuin kaikelle toiminnalle yleensäkin – operaatiolle on kuitenkin jossakin määritelty jonkinlainen hintalappu. Pääasia ei olekaan lintujen hengen varjeleminen vaan pyrkiminen mahdollisimman kattavasti estämään etenkin välähdyksenomaiset sähköhäiriöt, jotka ovat olleet runsastuvien hanhi- ja joutsenparvien myötä paikoin aivan todellinen ongelma.
Lähinnä kyläläisten puolelta tulleesta aloitteesta meidänkin laidunmaitamme ylittävään linjaan asennettiin heinäkuun puolivälin paikkeilla näitä heijastavia häkkyröitä. Asennusajankohta sovittiin sadonkorjuu huomioiden suoraan sähköyhtiön kanssa. Minulla ei ollut mahdollisuutta seurata varsinaista asennustyötä kuinka se aivan tarkasti tapahtui, mutta käsittääkseni jonkinlainen kierrettäviin jatkovarsiin perustuva työkalu siihen tarvittiin.
Viime syksyn sähköhäiriöt kävivät oikeasti ”hermon päälle”, kun suojakytkimellä varustettu lypsykone sammuili vähän väliä. Tällöin lehmän tississä kiinni olevat lypsy-yksiköt imun lakatessa irtoavat ja putoavat alas parteen lehmän jalkoihin. Siinäpä ei sitten muu auta kun keräillä koneet takaisin ylös, puhdistaa ne ja käydä maitohuoneen puolella laittamassa moottori uudelleen käyntiin. Voin sanoa, että usein toistuessaan tosi viheliäistä ja uuvuttavaa hommaa! Pätkivä impulssimainen virrankulku ei ole hyväksi tietysti myöskään millekään nykyaikaiselle elektroniselle kodinkoneelle ATK-laitteista puhumattakaan.
Heijastinhyrrät ovat nyt siis lähilinjoissa paikallaan, mutta niiden tehoa ei olla itse (vielä) päästy testaamaan. Hanhia toki on Värtsilässä nytkin pilvin pimein, mutta ne ovat toistaiseksi tyytyneet ruokailemaan puiduilla pelloilla, joten vihreät nurmet ovat saaneet olla rauhassa. Tämä taas on seurausta erittäin myöhäisestä sadonkorjuusta; normaalistihan puintipellot ovat tähän parhaaseen hanhiaikaan mennessä jo pääosin kynnetty!
Kysyin sähkömiehiltä, minkälaisia näyttöjä muualla päin on saatu näistä väkkäröistä? Vastaus oli, että yksinään ja pienissä ryhmissä lentävien lintujen osalta kokemukset ovat pääosin myönteisiä, mutta suurten parvien kyseessä ollen hyödyt ovat jääneet valitettavasti varsin vähäisiksi. Etenkin pellolta nouseva jotakin asiaa säikähtänyt hanhitokka lentää pakokauhuisena välittämättä ilmassa olevista esteistä.
Mitään haittaa vekottimista ei kuitenkaan ole, joten annetaan hyrrien hyristä ja seurataan tilannetta. Jonkinlaisesta pyssymiehen maineesta huolimatta en ole muutenkaan sitä mieltä, että eläinten tuottama haitta täytyisi aina ja ehdottomasti pyrkiä yksioikoisesti eliminoimaan tappamalla mutta uskallan myös vahvasti kyseenalaistaa ylivoimaisesti runsaimman muuttohanhemme valkoposkihanhen suorastaan yltiöpäisen suojeluvimman. Laji kuuluu nykyisin jo myös Suomen pesimälinnustoon. Mielestäni lainlaatijoidemme päätös sallia (muuttavan) metsähanhen pyynti Kaakkois-Suomessa usean rauhoitusvuoden jälkeen on jokseenkin käsittämätön, kun lajin laskennallinen kanta-arvio on edelleen kuitenkin vain murto-osa verrattuna valkkareiden määrään. Mm. Ruotsi ja Viro ovat tässä(kin) asiassa hoitaneet EU-leiviskänsä paremmin, molemmissa ja muutamissa muissakin Euroopan maissa myös valkoposkihanhen kontrolloitu kiintiömetsästys on mahdollista. Jotakin ristiriitaa tässä yhtälössä on, koska laki kuitenkin velvoittaa noudattamaan metsästyksessäkin ns. kestävän käytön periaatetta. Suurenkaan yksilömäärän poistaminen ei tietenkään välttämättä sinällään tuo mitään pikaratkaisua linnun viljelyksille ja sähkönjakelulle aiheuttamaan ongelmaan mutta uskon, että järkevästi suoritetulla jokasyksyisellä määrätietoisella jahdilla mainittuun lajiinkiin saataisiin vähitellen iskostettua terveellistä ihmisarkuutta.
Jussi Raerinne
Suomen kaltaisessa demokratiassa lainsäädännön kautta tapahtuvat muutokset ovat hitaita ja vievät aikaa vuosia. Sillä on omat hyvät puolensa ja hankaluutensa. Hyvää on se, että hetken höynäyksessä ei voida lakia muuttaa. Huonoa taas se, ettei nopeasti syntyvään haittaan voida puuttua muuta kautta.
Vaikka laki riistan rauhoituksesta antaisi mahdollisuuden metsästää niin siihen liitetty valitus mahdollisuus siirtää toteuttamisen jopa vuosien päähän.
Viime viikolla uutisoitu kymenlaaksolaisen maanviljelijän satotappio valkoposkihanhien tekemänä ( linnun odelman ja viljan syöminen sekä ulosteella pilaaminen ) 60000 € menetys on enemmän kuin kohtuuton.