Matkoilla

Matkoilla – “Karjala-viikot m/s Kalypsolla”

Muistiin merkitsi Hilkka Partanen esitettäväksi Joensuun Värtsilä-Seuran kokouksessa v. 1993.

Mitä on olla karjalainen tänä päivänä Suomessa ja mitä tunnelmaa se meihin itse kuhunkin vielä luo, vaikka suurin osa kaunista Karjalaamme on tuolla rajan takana. On ja kenties pysyykin. Sitä karjalaista tunnetta ja tunnelmaa lähdettiin hakemaan ja kokemaan oikein kouriintuntuvasti Karjalan Liiton naistoimikunnan järjestämälle risteilylle Kalypso –laivalle 25-27.01.1993 Turusta Tukholmaan ja takaisin.

Viisikymmentäkuusihenkilöä eri karjalaisseuroista Joensuusta ja ympäristöstä oli mukana. Matka alkoi Pirjo Aspelundin asiantuntevalla opastuksella yöjunalla kohden Turkua. Turun satamaan saavuttiin aamulla kello 9.18. Parin sadan metrin aamukävelyn jälkeen oltiin laivaterminaalissa, jossa Liiton naistoimikunnan puheenjohtaja Aira Viitaniemi miehensä kanssa oli jo meitä vastaanottamassa. Isot kiitokset Viitaniemille lämpimistä hyvän matkan toivotuksista. Laivamme läksi kyntämään kohti Tukholmaa kello 10.00.

Laivan aulassa otti meidät vastaan reipas karjalainen musiikki ja tunnelmaahan löytyi heti. Paljon vaivaa oli Aira kumppaneineen nähnyt somistaessaan koko laivan Karjalan värein. Punamustaa nauhaa oli käytetty kokonaista 900 metriä. Se oli taidokkaasti ja pieteetillä kiinnitetty pylväisiin, seinille ja kattorakennelmiin. Karjalan vaakunat seinillä muistuttivat matkan tarkoituksesta. Seinillä oli myös Viipurin vaakunoita, onhan tämä vuosi Viipurin 700-vuotisjuhlavuosi. Vaakunat oli jouduttu teettämään eräässä kirjapainossa Virroilla. Muuten niitä ei kuulemma olisi ollut saatavana. Aira ei kuitenkaan ollut aivan tyytyväinen Karjalan vaakunan punaiseen väriin.

Laivan ravintolassa oli kahdella pöydällä useita kymmeniä eri karjalaisseurojen pyötästandaareja esillä. Oli mielenkiintoista katsoa, mikä seura minkinlaiseen standaarin oli saanut taiteilleeksi itselleen. Standaarien takana seinällä oli erikoinen ja hauska tilkkutäkki, pienen pieniä tyyliteltyjä vaakunoita useista Karjalaan jääneistä kunnista. Onpa siinä ollut näpräämistä!

Ravintolan tarjoilijatytöt oli puettu feresiin, karjalaisen kansannaisen asuun. Sekin loi osaltaan kotoista tunnelmaa. Kuului olleen ihanan kevyt työasuna normaaliin univormuun verrattuna, kertoivat tytöt.

Haluaisin kertoa teille, miten nämä ”Karjalaiset viikot” laivalla ovat oikein saaneet alkunsa. Tämä sitäkin suuremmalla syyllä, kun mikään muu maakunta ei vastaavia ole aikaisemmin järjestänyt. Ahvenanmaalaisilla on joskus ollut saaristolaisviikkoja. Uraauurtavaa työtä siis, ei ole ihme, että lehdistö ja muutkin tiedotusvälineet ovat nämä matkat näyttävästi huomioineet.

Mutta syntyhistoriaan. Se on lyhyt ja yksinkertainen. Viking-laivayhtiön intendentti Postinen oli ottanut yhteyttä Aira Viitaniemeen tällaisten viikkojen ideoimiseksi. Kaksi viisasta päätä yhteen ja siitä se homma alkoi hahmottumaan.

Vuosi sitten tähän samaan aikaan vietettiin ”Karjalaiset viikot” laivalla ensimmäisen kerran. Silloin ei tiettävästi meitä pohjois-karjalaisia ollut ainakaan ryhmänä mukana. monikohan meistä uhraisi omasta ajastaan monta viikkoa karjalaisen perinteen vaalimiseksi ja karjalaisten ruokien tunnetuksi tekemiseksi, kysynpä vaan.

Lähdön ensimmäinen ruokakattaus oli kello 11.30 ja hyviltä kaikki herkut maistuivatkin pitkän, koko yön kestäneen junamatkan jälkeen. Liiankin hyvältä, tuli vain turhan ähky olo. Perinteisiin karjalaisiin ruokiin oli paneuduttu Airan asiantuntemuksella. Tarjolla oli muun muassa neulamuikkua, rullasylttyä ja karjalanpaistia sekä kaikkea siltä väliltä.

Naistoimikunta oli järjestänyt myös myyntipöydän kuudennen kannen aulaan. Tekstiilejä, kirjallisuutta ynnä muuta aiheeseen liittyvää oli tarjolla. Käkipillitaiteilija oli omassa persoonassaan myös paikalla ja monta ”puhallusvehettä” lähtikin matkalaisten mukaan. Gulda käkönen, viehättävä nimi kauniille esineelle!

Ohjelmaa riitti laivalla pitkin päivää. Jalallakin voi panna koreasti päivällä ja illalla. Siitä pitivät huolen kaksi orkesteria musisoinnillaan ja vielä levymusiikkia välillä. Solistina kuulimme tuttua ja tuhtia maaherran herraa Frediä. Laulu soi edelleenkin mahtavasti ”korkeelta ja kovvoo”. Ne ihanat vanhat hitit! Jotkut ryhmästämme ehtivät jopa saunomaan ja uimaankin. Oivallista kunnonkohennusta sekin.

Ne pakolliset kauppa-asiat piti hoitaa harkiten, kun hinnat näyttivät nousseen viimekertaiseen laivamatkaan verrattuna, tulipahan sekin todettua. Kempparipuodissa koimme iloisen yllätyksen, kun kassarouva todettiin Ilomantsin tytöksi. Heti oltiin melkein sukulaisia. Muuten päiväohjelma sujui kunkin henkilön omien mieltymysten mukaan.

Laiva läksi paluumatkalle Tukholman satamasta kello 22.15 ja eikun taas syömään! Hauska sattuma jälleen, kun tarjoilijatyttömme sattui olemaan joensuulaisen opettajapariskunnan sirpakka tytär, ollut työssä muun muassa Joensuun laulujuhlatoimistossa.

Hyvin nukutun yön jälkeen taas tuhdille aamupalalle. Se söi kelle maistui! Sitten olikin aika siirtyä kipin kapin kimpsujen kanssa terminaaliin ja junaan. Yhdeksäntuntisen, mutta viihtyisästi sujuneen matkan jälkeen saavuttiin pakkashuuruiseen kotikaupunkiin, Joensuuhun. Aspelundin Pirjolle suuret kiitokset hyvästä kaitsennasta vielä näin jälkikäteen, ja kaikille mukana olleille miellyttävästä matkaseurasta. Ryhmän vetäjän osa ei ole aina helppo, mutta hienosti Pirjo asiat selvitteli. Mielestäni matka kaikkineen oli oikein onnistunut, kun merikin malttoi pysyä rauhallisena koko risteilymme ajan, ihmettä kerrakseen.

Seuraavan kerran taidamme tavata pienemmän reissun merkeissä, kun menemme katsastamaan ”Luxemburgin kreiviä” Jyväskylään. Täällä meilläpäin kun noita siniverisiä on vähemmän näkyvissä!

Hilkka Partanen